Maustekakku

Piimäpohjainen munaton maustekakku oli ensimmäinen jouluruokakokeiluni, joka onnistui yllättävän hyvin. Kakusta tuli mehevä ja maukas ja kaupanpäälle kotona tuoksui aivan joululta!

  • 4 dl piimää tai kermaviiliä
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 dl tummaa siirappia
  • 175 g voita tai margariinia sulatettuna

  • 3 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 tl inkivääriä
  • 1 tl neilikkaa
  • 1,5 tl soodaa
  • 7 dl vehnäjauhoja

Sekoita keskenään piimä, sokeri, siirappi ja margariini sekä toisessa kipossa kuivat aineet. Yhdistä seokset ja kaada taikina uunivuokaan. Paista 175 asteessa 45-60 minuuttia.
Käytin kakun tekemiseen 2 litran silikonivuokaa, jota ei tarvitse voidella, ja kakku irtosikin helposti jäähdyttyään hetken. Myös vuoan tilavuus oli taikinamäärälle hyvä.

4 vastausta artikkeliin “Maustekakku

  1. Kuinkas sattuikaan, että bataattilaatikon lisäksi blogistasi löytyi toinenkin bravuurini, nimittäin tämä piimä-maustekakku. Hyvä tietää, että sen voi tehdä myös ilman kananmunaa! Toisinaan olen korvannut puolet piimästä banaanimössöllä, mutta oikeastaan kakku oli ehkä parempaa ilman banaania. Seuraavan kerran voisin testata tätä sinun reseptiäsi, sillä se vaikuttaa paremmalta kuin omani!Piimäpohjaisista kuivakakuista tulee aina parhaita, sillä niistä ei ainakaan tule kuivia! Ja se joulun tuoksu, joka tästä kakusta tulee, on niin huumaava, että innostuttiin kerran vieraitten kanssa viettämään pikkujouluja, vaikka olikin vasta lokakuu!Mielettömän kauniit kuvat ja mielettömän ihana kakkuvuoka sulla! Kunpa mullakin olisi tuollainen.-mifa

    Tykkää

  2. Kuinkas sattuikaan, että bataattilaatikon lisäksi blogistasi löytyi toinenkin bravuurini, nimittäin tämä piimä-maustekakku. Hyvä tietää, että sen voi tehdä myös ilman kananmunaa! Toisinaan olen korvannut puolet piimästä banaanimössöllä, mutta oikeastaan kakku oli ehkä parempaa ilman banaania. Seuraavan kerran voisin testata tätä sinun reseptiäsi, sillä se vaikuttaa paremmalta kuin omani!

    Piimäpohjaisista kuivakakuista tulee aina parhaita, sillä niistä ei ainakaan tule kuivia! Ja se joulun tuoksu, joka tästä kakusta tulee, on niin huumaava, että innostuttiin kerran vieraitten kanssa viettämään pikkujouluja, vaikka olikin vasta lokakuu!

    Mielettömän kauniit kuvat ja mielettömän ihana kakkuvuoka sulla! Kunpa mullakin olisi tuollainen.

    -mifa

    Tykkää

  3. Meillä taitaa olla sitten samat bravuurit. :D Piimäpohjainen kakku tosiaan säilyi hyvänä pakastamisesta huolimatta ja oli sulatuksen jälkeisenäkin päivänä hyvässä kunnossa. Oon ollut aina hieman epäileväinen pakastetun leivonnaisen maun suhteen, mutta tässä se ainakin toimi.Kakkuvuoka on kyllä ihana – löytyy Iloleipurilta. :)

    Tykkää

  4. Meillä taitaa olla sitten samat bravuurit. :D Piimäpohjainen kakku tosiaan säilyi hyvänä pakastamisesta huolimatta ja oli sulatuksen jälkeisenäkin päivänä hyvässä kunnossa. Oon ollut aina hieman epäileväinen pakastetun leivonnaisen maun suhteen, mutta tässä se ainakin toimi.

    Kakkuvuoka on kyllä ihana – löytyy Iloleipurilta. :)

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s