LEIVO: Munaton ja maidoton mansikkakakku

Juhlimme jokin aika sitten Tipusen 2-vuotissynttäreitä, jonne tein ensimmäistä kertaa ikinä täytekakkumaisen maidottoman ja kananmunattoman mansikkakakun. Vaikka epäröin, miten ideani mahtaa onnistua, oli lopputulos todellakin ajatukseni kaltainen – sen lisäksi, että kakku pysyi kasassa, se myös maistui hyvältä!
Tässäpä siis teillekin raikas, kesäinen kakku juhliin, joissa pitää huomioida allergioita tai vegaaniruokavalio. :)

Kakku on tehty halkaisijaltaan 18 cm:n vuokaan, joten isompaa kakkua tehdessäsi tuplaa ainesosien määrät erityisesti pohjan ja mansikkaraidan osalta!

mansikkakakku, maidoton, kananmunaton, ohje, soijakerma

Kakkupohja
  • 1,75 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 50 g margariinia
  • 0,5 dl päärynäsosetta
  • 1 dl hiilihapotettua kivennäisvettä

Sulata margariini ja anna jäähtyä hetken. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon hedelmäsose ja rasva. Sekoita kevyesti ja lisää lopuksi kivennäisvesi tai vichy. Sekoita mahdollisimman vähän ja kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun irtopohjavuokaan.

Paista 175-asteisessa uunissa alimmalla tasolla 40 minuuttia.

mansikkakakku, maidoton, kananmunaton, ohje, soijakerma

Kun kakkupohja on jäähtynyt, irrota se vuoasta ja siirrä toisaalle odottamaan vuoroaan. Pese irtopohjavuoka, sillä tarvitset sitä uudestaan:

Mansikkaraita
  • 200 g pakastemansikoita
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl vettä
  • 2 kpl liivatelehtiä
Laita liivatelehdet kylmään veteen. Laita mansikat, sokerit ja vesi kattilaan, keitä muutama minuutti ja soseuta. Sulata liivatelehdet pienessä vesitilkassa ja sekoita mansikkasoseen joukkoon. Vuoraa irtopohjavuoka foliolla ja kaada sose vuokaan. Anna hyytyä hyytelömäiseksi – pakasteessa hyytyminen onnistuu nopeasti!
Mansikkamousse

  • 1 pkt (251 g) Alpron vispautuvaa soijavaahtoa
  • 200 g mansikoita
  • 3 kpl liivatelehtiä
  • 0,5 dl tomusokeria
Sulata marjat mikrossa ja laita liivatelehdet kylmään veteen. Painele marjat siivilän läpi ja lisää joukkoon tomusokeri. Vaahdota soijavaahto. Kuumenna tilkka vettä, sulata liivatelehdet nesteeseen ja lisää marjojen sekaan. Sekoita soijavaahto marjasoseeseen nostelemalla ja varovasti sekoittamalla.
Kasaa kerrokset: Irrota mansikkaraita irtopohjavuoasta. Laita vuoan pohjalle leivinpaperi, sitten kakkupohja, nosta päälle varovasti mansikkaraita ja lopuksi levitä vuokaan mansikkamousse. Moussea tuli tällä ohjeella hieman ylimääräistäkin eikä kaikki mahtunut vuokaan, joten siitä sai näppärästi myös muutaman pienen jälkiruoan. :)
Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli. Seuraavana päivänä vatkaa soijavaahtoa koristeeksi kakun reunoille ja koristele marjoilla ja mintunlehdillä.
mansikkakakku, maidoton, kananmunaton, ohje, soijakerma

Jätin kakkupohjan kokonaiseksi, koska halusin saada marjamoussen kauniin värin näkyviin. Kuten kuitenkin ensimmäisestä kuvasta näkyy, pohja on sen verran paksu, että sen olisi voinut myös halkaista ja koota kakun perinteisesti kahdesta kakkupohjasta.

Herkullista keskiviikkoa sinulle! :)
Advertisement

40 vastausta artikkeliin “LEIVO: Munaton ja maidoton mansikkakakku

  1. Kiitos ohjeesta! Tätä voisi kokeilla kesällä isomman pojan synttäreille, tosin vielä gluteenittomana versiona :) Saisi sitten ainakin niin oma kuin kummilapsikin herkutella oikein kunnolla.

    Tykkää

  2. Kiitos ohjeesta! Tätä voisi kokeilla kesällä isomman pojan synttäreille, tosin vielä gluteenittomana versiona :) Saisi sitten ainakin niin oma kuin kummilapsikin herkutella oikein kunnolla.

    Tykkää

  3. Voi kun näyttääkin hyvältä! :p Itselläni on paljon keliaakikkoja sekä vilja-allergikkoja lähipiirissä, ja olen pohtinut koska he mahtavat kyllästyä siihen, että meillä tarjotaan aina kääretorttuja… Perunajauhoihin tehtynä vaaleaa torttua, unelmatorttua, jne… Onhan näitä! 😋

    Tykkää

  4. Voi kun näyttääkin hyvältä! :p Itselläni on paljon keliaakikkoja sekä vilja-allergikkoja lähipiirissä, ja olen pohtinut koska he mahtavat kyllästyä siihen, että meillä tarjotaan aina kääretorttuja… Perunajauhoihin tehtynä vaaleaa torttua, unelmatorttua, jne… Onhan näitä! 😋

    Tykkää

  5. Kesäsynttäreillä kakun päälle sopisi hyvin iso kasa tuoreita mansikoita. Olisi varmasti kesäisen raikas! Täytyy varmaan itsekin tehdä jos ei ihan koko kakkua, niin ainakin mansikkavaahtoa jälkkäriksi tuoreiden mansikoiden kera. :)

    Tykkää

  6. Kesäsynttäreillä kakun päälle sopisi hyvin iso kasa tuoreita mansikoita. Olisi varmasti kesäisen raikas! Täytyy varmaan itsekin tehdä jos ei ihan koko kakkua, niin ainakin mansikkavaahtoa jälkkäriksi tuoreiden mansikoiden kera. :)

    Tykkää

  7. Mä taas olen kovasti pohtinut, miten saisin tehtyä kananmunattoman ja viljattoman kakkupohjan. Ja vieläpä sellaisen, joka ei olisi kuiva ja hajoava! Mä uskon, ettei allergikkoja haittaa, vaikka tarjolla olisi aina samanlaista torttua – mä ainakin olen otettu jo pelkästään siitä, että allergia on huomioitu jollain tapaa! :)

    Tykkää

  8. Mä taas olen kovasti pohtinut, miten saisin tehtyä kananmunattoman ja viljattoman kakkupohjan. Ja vieläpä sellaisen, joka ei olisi kuiva ja hajoava! Mä uskon, ettei allergikkoja haittaa, vaikka tarjolla olisi aina samanlaista torttua – mä ainakin olen otettu jo pelkästään siitä, että allergia on huomioitu jollain tapaa! :)

    Tykkää

  9. Näyttääpä herkulliselta! Jotenkin yllättävää, että munattomasta saa noin hyvännäköistä ja vielä hyvääkin. Omien ajatusten tuuletuspaikka?;D

    Tykkää

  10. Näyttääpä herkulliselta! Jotenkin yllättävää, että munattomasta saa noin hyvännäköistä ja vielä hyvääkin. Omien ajatusten tuuletuspaikka?;D

    Tykkää

  11. Heh, mä taas hämmästyin enemmän sitä, että maidoton oli noin onnistunut. :D Kananmunat ovat välillä aivan yliarvostettuja, sillä ilmankin pystyy tekemään paljon kaikkea kivaa. Harmi vain, etteivät yleensä kahvilat ole ihan samoilla linjoilla ja kananmunattomia leivonnaisia on vähän vaikea löytää. :)

    Tykkää

  12. Heh, mä taas hämmästyin enemmän sitä, että maidoton oli noin onnistunut. :D Kananmunat ovat välillä aivan yliarvostettuja, sillä ilmankin pystyy tekemään paljon kaikkea kivaa. Harmi vain, etteivät yleensä kahvilat ole ihan samoilla linjoilla ja kananmunattomia leivonnaisia on vähän vaikea löytää. :)

    Tykkää

  13. Kannattaa varautua siihen, että joudut vakuuttelemaan kakun turvallisuutta. Jos en nimittäin olisi tätä itse tehnyt, en ulkonäön perusteella olisi uskonut, että se on munaton enkä ainakaan, että se on myös maidoton. Todennäköisesti olisin ollut niin ennakkoluuloinen, etten olisi maistanut kakkua enkä ainakaan tarjonnut sitä perheemme maitoallergikolle. :D

    Tykkää

  14. Kannattaa varautua siihen, että joudut vakuuttelemaan kakun turvallisuutta. Jos en nimittäin olisi tätä itse tehnyt, en ulkonäön perusteella olisi uskonut, että se on munaton enkä ainakaan, että se on myös maidoton. Todennäköisesti olisin ollut niin ennakkoluuloinen, etten olisi maistanut kakkua enkä ainakaan tarjonnut sitä perheemme maitoallergikolle. :D

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s