Raikas minttumansikkakakku

Vielä saa hyvälaatuisia tuoreita mansikoita, joten en taida olla myöhässä tämän 1-vuotissynttäreille tekemäni kakun kanssa. :) Olen vasta tutustumassa yrttien käyttöön makeissa leivonnaisissa ja tämän kakun jälkeen ehdottomasti jatkan kokeilujani. Juustokakusta tuli superraikas, kun lisäsin mukaan tuoretta minttua!
Käytän yrttejä aikalailla fiiliksen mukaan mututuntumalla ja nytkin palloilin mintun ja sitruunamelissan välillä. Minttu valikoitui tällä kertaa mukaan, mutta veikkaanpa, että vähintään yhtä hyvä lopputulos tulisi myös sitruunamelissalla. Seuraavalla kerralla kokeilen siis sitä!

mansikkakakku, juustokakku, orvokit kakunkoristeena, ohje, kananmunaton

Pohja:

  • puolikas paketti Digestive-keksejä
  • 75 g margariinia

Murskaa keksit ja sulata margariini. Laita irtopohjavuokaan leivinpaperi pohjalle ja levitä keksimurska siihen. Laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Täyte:

  •  200 g appelsiinituorejuustoa
  • 4 dl vispikermaa
  • 0,5 dl tomusokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 3 liivatelehteä
  • 1 pieni tölkillinen persikkaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • n. 2 dl tuoretta minttua (mitattu kokonaisina lehtinä ilmavasti mittakupissa)
Laita liivatelehdet kylmään veteen ja pilko persikka pieniksi paloiksi sekä minttu hienoksi silpuksi. Vaahdota vispikerma. Lisää joukkoon appelsiinituorejuusto ja sokerit. Liuota liivatelehdet kuumaan sitruunamehuun ja sekoita kermaseokseen. Sekoita hyvin ja lisää persikkapalat ja minttu. Levitä pohjan päälle ja anna hyytyä mielellään yön yli.

mansikkakakku, juustokakku, orvokit kakunkoristeena, ohje, kananmunaton

Päällä on tuoreita mansikoita sekä sokerikiille (1 dl vettä, 0,5 dl hyytelösokeria) ja koristeena sitruunamelissan lehtiä ja orvokinkukkia.

mansikkakakku, juustokakku, orvokit kakunkoristeena, ohje, kananmunaton

Vaikka Snickers-kakku onkin kakkukriitikkoni ehdoton lemppari, kuulemma tämä on raikkaiden kesäkakkujen sarjan ykkönen. ;)

Herkullista perjantaita sinulle! :)
Advertisement

32 vastausta artikkeliin “Raikas minttumansikkakakku

  1. Ihana kakku! Laitan tämänkin talteen odottelemaan leivontaystävällisempiä aikoja. Koristeitakin oi varioida, jos mansikoita ei ole.

    Tykkää

  2. Ihana kakku! Laitan tämänkin talteen odottelemaan leivontaystävällisempiä aikoja. Koristeitakin oi varioida, jos mansikoita ei ole.

    Tykkää

  3. Jep. :D Välillä mietin, että pitäisi ehkä lukea jostain makuharmoniaoppia. Vaikka aika usein nämä mututuntumakokeilutkin näyttävät osuvan suunnilleen kohdakkain! :D

    Tykkää

  4. Jep. :D Välillä mietin, että pitäisi ehkä lukea jostain makuharmoniaoppia. Vaikka aika usein nämä mututuntumakokeilutkin näyttävät osuvan suunnilleen kohdakkain! :D

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Viltsu Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s