Parasta syksyssä

… ovat värit!
Vaikka tykkäänkin kaikista vuodenajoista, niin silti syksy on pienellä johtoasemalla lempparivuodenaikani. Värit kuuluvat oleellisesti syksyyni, sillä rakastan syyssävyjä – ja onpa hienoa, että kerrankin on vuodenaika, jolloin olen pukeutunut oikean väriteeman mukaisesti!

Värien lisäksi syksyni on innostumista, uutta puhtia ja paljon ideoita. Tykkään rytmistä ja järjestyksestä, joten vapaamuotoisen kesälomakauden jälkeen on ihanaa, kun arki palaa tiettyyn rytmiin. Vaikka tänä vuonna syksy ei tarkoittanutkaan opiskelujen tai töiden alkua, on syksy silti uuden aikaa – uusia tuulia ja uusia ideoita. Ehkä se on tuo kirpeä ilma, joka saa aivot surraamaan ja innostumaan erilaisista asioista!

Syksy on myös ulkoiluaikaa, sillä helteiden ja ötököiden jälkeen on ihana olla ulkona rauhassa! Samalla nautin väreistä ja siitä, kuinka paljon ihmeteltävää luonto tarjoaa pikkuihmisille: marjoja, kuivuneita lehtiä, käpyjä, sateen jälkeisiä lammikoita ja pikkupuroja, kuuraa aamulla varjossa…

Tällä kertaa osallistun samalla postauksella sekä MakroTex-valokuvahaasteeseen että Kivemman blogin Listamaniaan. Käyhän sinäkin tutustumassa molempiin haasteisiin ja lähde itsekin mukaan, jos et vielä ole osallistunut! :)
Toivotaan paljon aurinkoisia, kauniita syyspäiviä ja ihastellaan kultaista maata! :)

Pieni Lintu - MakroTex challenge

Ja hei pssst, täältä löytyy söpö arvonta!
Ja vielä psssst, MakroTexin teema tosiaan on tällä viikolla ”kadulla”. Voiko aihetta muka miettiä ilman, että päässä alkaa soida tämä kappale??

98 kommenttia artikkeliin ”Parasta syksyssä

  1. Syksy on täällä meilläkin päin parasta aikaa: valo on erilainen, jotenkin lämpimämpi, mutta ilma viileämpi. Merivesi on lämmintä eikä turistit tuki enää katuja. Ja henkilökohtaisistakin syistä tykkään syksystä, meillä kun on perheen juhlaviikot eli kolmet synttärit ja hääpäivä ihan lyhyen ajan sisällä :)

    Tykkää

  2. Syksy on täällä meilläkin päin parasta aikaa: valo on erilainen, jotenkin lämpimämpi, mutta ilma viileämpi. Merivesi on lämmintä eikä turistit tuki enää katuja. Ja henkilökohtaisistakin syistä tykkään syksystä, meillä kun on perheen juhlaviikot eli kolmet synttärit ja hääpäivä ihan lyhyen ajan sisällä :)

    Tykkää

  3. Värikkäästä syksystä pidän paljon, pimeydestä ja sateesta, en, enkä ilmojen viilenemisestä. Mutta tänään kun aurinko paistaa kauniisti värit houkuttelevat luontoon.Syksyn lehdet kuvissasi ovat kauniita.

    Tykkää

  4. Värikkäästä syksystä pidän paljon, pimeydestä ja sateesta, en, enkä ilmojen viilenemisestä. Mutta tänään kun aurinko paistaa kauniisti värit houkuttelevat luontoon.
    Syksyn lehdet kuvissasi ovat kauniita.

    Tykkää

  5. Ihania syyskuvia! Mä oon aina sanonut etten ole syysihminen, mutta eihän tuolla ulkona voi kuin innostua. Niin kaunista ja ihanaa puhumattakaan kuinka ihanaa on iltaisin käpertyä takkatulen ääreen tai kynttilän valoon :)

    Tykkää

  6. Ihania syyskuvia! Mä oon aina sanonut etten ole syysihminen, mutta eihän tuolla ulkona voi kuin innostua. Niin kaunista ja ihanaa puhumattakaan kuinka ihanaa on iltaisin käpertyä takkatulen ääreen tai kynttilän valoon :)

    Tykkää

  7. Ihanat kuvat, aurinko kurkisti niissä! <3 Syksy on myös mun lemppari vuodenaika, kevät tietty myös =) Ja voi minkä tein…kuuntelin kappaleen ja nyt se soi korvissa tän päivän ;)

    Tykkää

  8. Ihanat kuvat, aurinko kurkisti niissä! <3
    Syksy on myös mun lemppari vuodenaika, kevät tietty myös =) Ja voi minkä tein…kuuntelin kappaleen ja nyt se soi korvissa tän päivän ;)

    Tykkää

  9. Ihanat kuvat, aurinko kurkisti niissä! <3 Syksy on myös mun lemppari vuodenaika, kevät tietty myös =) Ja voi minkä tein…kuuntelin kappaleen ja nyt se soi korvissa tän päivän ;)

    Tykkää

  10. Ihanat kuvat, aurinko kurkisti niissä! <3
    Syksy on myös mun lemppari vuodenaika, kevät tietty myös =) Ja voi minkä tein…kuuntelin kappaleen ja nyt se soi korvissa tän päivän ;)

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s