Minimalismipeli – miten meni ja minne vaatteemme päätyivät?

Pelailin elokuussa minimalismipeliä ja nyt vihdoinkin pääsen kirjoittamaan yhteenvetoa haasteesta! Vaikka yhteenvedon kirjoittamisen kanssa on mennyt näin kauan, niin peli itsessään meni läpi jo elokuussa. Sain raivattua kaapeistamme kaiken kaikkiaan lähes 500 tavaraa pois! Suurin osa poislaitetuista tavaroista on minun tai tyttöjen pieniä tai muuten käyttämättömiksi jääneitä vaatteita, mutta jonkin verran karsin myös koruista, erilaisista laatikoihin pyörimään jääneistä pikkuesineistä sekä vauvatavaroista.

Se, miksi tämä yhteenvetopostaus on jäänyt roikkumaan, johtuu puhtaasti siitä, että myös tavarat jäivät roikkumaan eri puolille kotiamme laatikoihin ja pussukoihin. Kuten puolessa välissä pohdinkin, kierrätys koitui suurimmaksi ongelmaksi. Ongelman muodostin siitä, että ajattelin myyväni osan vaatteista eteenpäin, mutten keksinyt, miten saisin sen suoritettua mahdollisimman aikaa säästävästi. Iltaisin nimittäin ei enää ole ollut minkäänlaista intoa (eikä valoa) vaatteiden kuvailua kohtaan ja päivisin puuha on aavistuksen verran hermoja kiristävää kahden hyvin innokkaan apulaisen kanssa.

Osa vaatteista oli selvästi UFF:lle meneviä, mutta osan ajattelin myyväni. Pohdinkin useaa eri myyntikanavaa ja esimerkiksi Raitoja-blogin kirjoituksesta sain monta hyvää vinkkiä. Pähkäilin fb-kirppisryhmien, tori.fi:n ja vähänkäytetty.fi:n välillä, mutta mikään niistä ei lopulta innostanut tarpeeksi.

 

Mitä siis vaatteillemme lopulta tapahtui?

Valtavan suuri osa meni UFF:lle. Osan tyttöjen ulkovaatteista ja neuleista siirsin syrjään ja olin viemässä niitä SPR:lle, mutta siinäkin suhteessa kuljetus ja välimatkat lähimpiin kontteihin koituivat liian suuriksi hidasteiksi. Pähkäilin lopulta, että jos SPR tarvitsee turvapaikanhakijalapsille ulkovaatteita talveksi, ehkä hätätilanteessa vaatteet päätyvät tarvitsijoille myös UFF:n kautta.

Lisäksi monta kassillista meni neuvolaan, jonne vein erityisesti pienimpiä vauvanvaatteita. Oli kyllä kieltämättä hieman haikeaa nähdä hyllyllä ”omat vauvat”, sillä suurin osa vaatteista on ollut molemmilla tytöillä käytössä. Pakko on myöntää, että mielessä kävivät myös ajatukset ”Mitä jos sittenkin tulee joskus kolmas?” ja ”Entäs lapsenlapset, jos vaikka niille säästäisi…?”.

Kaapeista löytyi myös pari muovikassillista rikkinäisiä vaatteita ja tekstiilejä, joita ei voi laittaa kiertoon, joten ne päätyivät Hennesille. Tiesitkö, että H&M ottaa vastaan rikkinäisiä tekstiilejä uusiokäyttöä varten ja kassillisesta vaatteita saa 15 %:n alennuskupongin?

Muutaman vaatteen onnistuin vielä ujuttamaan ystävälleni ja muutama mekko menee heti ehtiessä myyntiin. Ja kas, pääsin eroon sekä vaatteista että tästä kahden kuukauden vitkuttelustressistä!

Kun kaapeissa ja nurkissa pyörii enää muutama hassu ylimääräinen vaatekappale, olo on kevyt ja helpottunut. Ihmeen ison päänvaivan sitä saakin tehtyä tällaisestakin asiasta!

Kiintyykö joku muukin vaatteisiin ja luopuu niistä haikein mielin?

Kuinka paljon lastenvaatteita olette laittaneet muistosäilöön? 

Tallenna

Advertisement

32 vastausta artikkeliin “Minimalismipeli – miten meni ja minne vaatteemme päätyivät?

  1. En ole kuullutkaan tuosta H&M jutusta ollenkaan – kiitti! :) Minulla on monta laatikkoa A-murun vauvanvaatteita, jotka ovat lähteneet kiertoon kummitytölle ja siskon pian syntyvälle tyttövauvalle. Katson sitten kun ne palaavat kierrosta, mitä säästä ja mitä laitan kierrätykseen, ja kyllä kiinnyn vaatteisiin. :D

    Tykkää

  2. En ole kuullutkaan tuosta H&M jutusta ollenkaan – kiitti! :)
    Minulla on monta laatikkoa A-murun vauvanvaatteita, jotka ovat lähteneet kiertoon kummitytölle ja siskon pian syntyvälle tyttövauvalle. Katson sitten kun ne palaavat kierrosta, mitä säästä ja mitä laitan kierrätykseen, ja kyllä kiinnyn vaatteisiin. :D

    Tykkää

  3. Mä oon niin kiintynyt, että meillä on ihan liikaa lasten pieneksi jääneitä säästössä. Toisinaan oon kavereille antanut pussillisia tytön vanhoja ja kummipojalle on mennyt jonkin verran pojan vaatteita ja kaikki mitkä ei malliltaan tms. tule ikinä pienimmälle sopimaan. Risat vaatteet saa sentään lähtötyomion heti. Isommat koot menee matonkuteeksi ja pienimmät oon viime aikoina kuskannu just H&M:lle.

    Tykkää

  4. Mä oon niin kiintynyt, että meillä on ihan liikaa lasten pieneksi jääneitä säästössä. Toisinaan oon kavereille antanut pussillisia tytön vanhoja ja kummipojalle on mennyt jonkin verran pojan vaatteita ja kaikki mitkä ei malliltaan tms. tule ikinä pienimmälle sopimaan. Risat vaatteet saa sentään lähtötyomion heti. Isommat koot menee matonkuteeksi ja pienimmät oon viime aikoina kuskannu just H&M:lle.

    Tykkää

  5. Voi kyllä, kiinnyn. Kolmen vauvan vaatteet odottaa yhä tuota läpikäymistä. En pysty, en kykene. :') Tuosta H&M:stä olen kuullut, mutta boikotoin nykyään koko puljua! Vaatteet ei kestä edes yhtä pesua. Psst…tulisitko seuraavaksi meille siivoamaan? :D

    Tykkää

  6. Voi kyllä, kiinnyn. Kolmen vauvan vaatteet odottaa yhä tuota läpikäymistä. En pysty, en kykene. :') Tuosta H&M:stä olen kuullut, mutta boikotoin nykyään koko puljua! Vaatteet ei kestä edes yhtä pesua. Psst…tulisitko seuraavaksi meille siivoamaan? :D

    Tykkää

  7. Mulla on ihan muutama vaate tallessa. Aiemmin kiinnyin tavaraan enemmän, mutta kun rupesin tarkoituksella karsimaan kaikkea turhaa, luopuminen on helpottanut. Tosin minullakin vaikein osuus tavaroiden poisvieminen..

    Tykkää

  8. Mulla on ihan muutama vaate tallessa. Aiemmin kiinnyin tavaraan enemmän, mutta kun rupesin tarkoituksella karsimaan kaikkea turhaa, luopuminen on helpottanut. Tosin minullakin vaikein osuus tavaroiden poisvieminen..

    Tykkää

  9. Tuo H&M-vinkki oli loistava! En tiennytkään, että sinnekin voi toimittaa vaatteita kierrätettäväksi. Meidän kaapeista löytyy jonkin verran vaatetta, joita ei enää voi myydä (muutamia pieniä reikiä, liikaa nukkaa tms.) mutta joita ei haluaisi roskiinkaan laittaa. Tämän vinkin hyödynnän takuuvarmasti :)

    Tykkää

  10. Tuo H&M-vinkki oli loistava! En tiennytkään, että sinnekin voi toimittaa vaatteita kierrätettäväksi. Meidän kaapeista löytyy jonkin verran vaatetta, joita ei enää voi myydä (muutamia pieniä reikiä, liikaa nukkaa tms.) mutta joita ei haluaisi roskiinkaan laittaa. Tämän vinkin hyödynnän takuuvarmasti :)

    Tykkää

  11. Joo! Kiinnyn vähän turhankin paljon kaikkiin vaatteisiin. En ole vielä pistänyt mitään Bonskun vaatteita eteenpäin ja kitkutan aina ihan viimeiseen saakka suosikkivaatteiden kanssa. ”Vielä mahtuu nepit tänä kerran kiinni”. Jossain vaiheessa on pakko luovuttaa, tänään viimeksi yhden söpön Marimekon bodyn kanssa. En ole vielä päättänyt, paljonko vaatteita säästän. Osan pistän varmaan surutta eteenpäin, mutta suosikit säästän mahdolliselle seuraavalle.

    Tykkää

  12. Joo! Kiinnyn vähän turhankin paljon kaikkiin vaatteisiin. En ole vielä pistänyt mitään Bonskun vaatteita eteenpäin ja kitkutan aina ihan viimeiseen saakka suosikkivaatteiden kanssa. ”Vielä mahtuu nepit tänä kerran kiinni”. Jossain vaiheessa on pakko luovuttaa, tänään viimeksi yhden söpön Marimekon bodyn kanssa.

    En ole vielä päättänyt, paljonko vaatteita säästän. Osan pistän varmaan surutta eteenpäin, mutta suosikit säästän mahdolliselle seuraavalle.

    Tykkää

  13. Kyllä noista pienten vaatteista vain on vaikea luopua. Suloisimmat (muutama kappale) jää talteen. Ja aina on takaraivossa se ”jos meille kuitenkin tulisi vielä edes yksi vauva lisää”. Mutta juu nyt ei ole vaihtoehtoja. Pois olen hiljalleen tuon pienemmäisen vaatteita pakkaillut. Mutta muutama jää laatikkoon ihan vain muistoksi. <3 Aurinkoista viikonloppua. :)

    Tykkää

  14. Kyllä noista pienten vaatteista vain on vaikea luopua. Suloisimmat (muutama kappale) jää talteen. Ja aina on takaraivossa se ”jos meille kuitenkin tulisi vielä edes yksi vauva lisää”. Mutta juu nyt ei ole vaihtoehtoja. Pois olen hiljalleen tuon pienemmäisen vaatteita pakkaillut. Mutta muutama jää laatikkoon ihan vain muistoksi. <3 Aurinkoista viikonloppua. :)

    Tykkää

  15. Tuollainen pieni harkinta-aika olisikin hyvä! Kun vaatteet ovat kierrossa, oman lapsen vauva-ajasta ehtii kulua sen verran aikaa, että pystyy ehkä vähän helpommin päättämään, mistä luopuu ja mitkä haluaa lopulta säästää. :)

    Tykkää

  16. Tuollainen pieni harkinta-aika olisikin hyvä! Kun vaatteet ovat kierrossa, oman lapsen vauva-ajasta ehtii kulua sen verran aikaa, että pystyy ehkä vähän helpommin päättämään, mistä luopuu ja mitkä haluaa lopulta säästää. :)

    Tykkää

  17. Meillä helpoin karsinta oli myös esikoisen vauvavuoden jälkeen, kun en edes jättänyt säästöön sellaisia vaatteita, joita hänellä ei tullut käytettyä. Kuitenkin niitä risaisia ja tahraisia vaatteita jäi laatikoihin pyörimään jonkin verran ja aika harvat niistä olivat enää Untuvikolla käytössä.Tulispas muuten ihan mainio tunnearvomatto, jos sen tekisi lasten vanhoista vaatteista! :D Mähän itse pohdin hetken tekeväni tilkkutorkkupeiton vauvanvaatteista, mutta hylkäsin idean kuitenkin lopulta ajanpuutteen takia. :D

    Tykkää

  18. Meillä helpoin karsinta oli myös esikoisen vauvavuoden jälkeen, kun en edes jättänyt säästöön sellaisia vaatteita, joita hänellä ei tullut käytettyä. Kuitenkin niitä risaisia ja tahraisia vaatteita jäi laatikoihin pyörimään jonkin verran ja aika harvat niistä olivat enää Untuvikolla käytössä.

    Tulispas muuten ihan mainio tunnearvomatto, jos sen tekisi lasten vanhoista vaatteista! :D Mähän itse pohdin hetken tekeväni tilkkutorkkupeiton vauvanvaatteista, mutta hylkäsin idean kuitenkin lopulta ajanpuutteen takia. :D

    Tykkää

  19. Meillä alkoi hieman loppua säilytystila kesken, joten karsintaa oli pakko alkaa tehdä heti kokojen poistuttua käytöstä. :D Mulla on itseasiassa vähän samat fiilikset H&M:ia kohtaan… ehkä alennuskuponki tulee joskus käytettyä sukkiin tai sukkahousuihin, mutta aika vähän sieltä muuten ostan vaatteita.Heh, arvaa vain, kuinka paljon täällä on vielä työsarkaa siivouksen osalta jäljellä. :D Mutta voin mä kyllä tulla teillekin lajittelemaan vauvanvaatteita, saat sellaisen objektiivisen tunnekiintymättömän siivouksen kaappeihin! :D

    Tykkää

  20. Meillä alkoi hieman loppua säilytystila kesken, joten karsintaa oli pakko alkaa tehdä heti kokojen poistuttua käytöstä. :D Mulla on itseasiassa vähän samat fiilikset H&M:ia kohtaan… ehkä alennuskuponki tulee joskus käytettyä sukkiin tai sukkahousuihin, mutta aika vähän sieltä muuten ostan vaatteita.

    Heh, arvaa vain, kuinka paljon täällä on vielä työsarkaa siivouksen osalta jäljellä. :D Mutta voin mä kyllä tulla teillekin lajittelemaan vauvanvaatteita, saat sellaisen objektiivisen tunnekiintymättömän siivouksen kaappeihin! :D

    Tykkää

  21. Mä olen huomannut hieman saman asian tässä viime aikoina! Mä kiinnyn myös todella helposti vaatteisiin ja tavaroihin, mutta nyt kun aloin tietoisesti karsia runsaasti turhia pois, samalla myös kynnys tavarasta luopumiseen on madaltunut. Ja pakko on kyllä myöntää, että jollain tapaa ylimääräisestä tavarasta eroon pääseminen on aika helpottava tunne!

    Tykkää

  22. Mä olen huomannut hieman saman asian tässä viime aikoina! Mä kiinnyn myös todella helposti vaatteisiin ja tavaroihin, mutta nyt kun aloin tietoisesti karsia runsaasti turhia pois, samalla myös kynnys tavarasta luopumiseen on madaltunut. Ja pakko on kyllä myöntää, että jollain tapaa ylimääräisestä tavarasta eroon pääseminen on aika helpottava tunne!

    Tykkää

  23. Kiva, että vinkistä oli hyötyä! Mäkään en siitä ollut kuullut ennen kuin siitä kommentointiin edelliseen minimalismipostaukseen. :) Mä myös olen todella huono heittämään vaatteita roskiin, minkä takia rikkinäisiä ja nukkaisia onkin jäänyt aika paljon kaappien perälle lojumaan. Nyt niistäkin on viimein päästy eroon!

    Tykkää

  24. Kiva, että vinkistä oli hyötyä! Mäkään en siitä ollut kuullut ennen kuin siitä kommentointiin edelliseen minimalismipostaukseen. :) Mä myös olen todella huono heittämään vaatteita roskiin, minkä takia rikkinäisiä ja nukkaisia onkin jäänyt aika paljon kaappien perälle lojumaan. Nyt niistäkin on viimein päästy eroon!

    Tykkää

  25. Heh, suosikkivaatteiden mahdollisimman pitkä käyttö kuulostaa tutulta! Meilläkin on joitain vaatteita, jotka ovat olleet käytössä niin yli-isoina kuin vain mahdollista ilman, että vaate tippuu päältä tai häiritsee liikkumista ja olemista. Lopulta vaatteen on just ja just saanut päälle ja pois. :D

    Tykkää

  26. Heh, suosikkivaatteiden mahdollisimman pitkä käyttö kuulostaa tutulta! Meilläkin on joitain vaatteita, jotka ovat olleet käytössä niin yli-isoina kuin vain mahdollista ilman, että vaate tippuu päältä tai häiritsee liikkumista ja olemista. Lopulta vaatteen on just ja just saanut päälle ja pois. :D

    Tykkää

  27. Mä myös säästin joitain vaatteita muistoksi, mutta yritin olla tällä kertaa tiukka senkin suhteen, mitä säästän. Lopulta ei jemmaan jäänyt kovin montaa vaatetta. Oli kuitenkin ihan hyvä, että vaatteet pyörivät täällä nurkissa näin kauan, sillä muutama body oli pakko kaivaa vielä myöhemmin takaisin säästöön. :DKaunista syysviikonloppua myös sinne! :)

    Tykkää

  28. Mä myös säästin joitain vaatteita muistoksi, mutta yritin olla tällä kertaa tiukka senkin suhteen, mitä säästän. Lopulta ei jemmaan jäänyt kovin montaa vaatetta. Oli kuitenkin ihan hyvä, että vaatteet pyörivät täällä nurkissa näin kauan, sillä muutama body oli pakko kaivaa vielä myöhemmin takaisin säästöön. :D

    Kaunista syysviikonloppua myös sinne! :)

    Tykkää

  29. Ihan pakko vastata tähän, Tyttäreni innostamana olen alkanut minäkin karsia ylimääräisiä vaatteita kiertoon. Iso vaatteita täynnä oleva kassi odottaa ovipielessä seuraavaa siirtoa.

    Tykkää

  30. Ihan pakko vastata tähän, Tyttäreni innostamana olen alkanut minäkin karsia ylimääräisiä vaatteita kiertoon. Iso vaatteita täynnä oleva kassi odottaa ovipielessä seuraavaa siirtoa.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Emonen | Tipulassa Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s