pahvia tai kartonkia sekä halutessasi jotain koristusta sen päälle, tässä kakussa on kakkupaperi
Tee näin
1. Rullaa vaipat rullalle ja kiinnitä kumilenkeillä. Täytä kiinnilukittu irtopohjavuoka vaipparullilla ja laita keskelle vessa- tai talouspaperirulla. Saat kakkuun siistin reunan, kun käännät vaipparullien reunakohdat keskustaan päin!
2. Vedä kumilenkit pois vaipoista ja solmi nauha kakun ympärille.
3. Avaa irtopohjavuoka ja nosta pois. Jos päätät tässä vaiheessa tehdä alkuperäistä korkeamman tai matalamman kakun, keskustarullan vaihto onnistuu vielä helposti!
4. Asettele vaipat talouspaperirullan ympärille ja kiinnitä nipuksi nauhan avulla. Vedä kumilenksut pois.
5. Koristele kakku.
Jos teet kolmikerroksisen kakun, kannattaa irtopohjavuoan reunoja käyttää apuna myös keskimmäisessä kerroksessa!
Kakun alle saa tehtyä alustan esimerkiksi pahvilaatikon reunasta tai kartongista. Ympyrän piirtämisessä irtopohjavuoka on jälleen näppärä apu ja alustan saa koristeltua nopeasti kiinnittämällä sen päälle kaksipuoleisella teipillä kakkupaperin. Tässä kakussa kakkupaperin pitsireuna on käännetty pohjan puolelle ja kiinnitetty teipillä.
Kuten monessa muussakin asiassa, myös vaippakakussa vähemmän on enemmän – jos kakkuun laittaa paljon isoja esineitä kuten tuttipulloja ja pehmoleluja, se alkaa helposti muistuttaa enemmän tavarakasaa kuin kakkua. Keskityin kakussa pieniin lahjoihin, joista on vauvan lisäksi iloa toivottavasti myös äidille.
Tästä kakusta löytyy pari tuttia ja heijastin talvivauvalle sekä äidille huulirasva ja korvakorut. Geishat sopivat hyvin väriteemaan ja kakunkoristeena on suloinen KappAhlin uniriepu. Sen saa juuri ja juuri tungettua talouspaperirullan sisälle, mutta sen sijasta keskiputken voi täyttää esimerkiksi makeisilla. Yksi tekokukka kakun päällä voisi myös olla aikas kiva!
Makeiset on kiinnitetty kakkuun kaksipuoleisella teipillä. Kiinnitys ei ole kovin vahva, mutta riittävä siihen, etteivät suklaat lähteneet irti kuljetuksen aikana. Monessa kakkuohjeessa ohjeistetaan liimaamaan keskirulla kiinni alustaan, mutta ainakaan nyt se ei ollut ollenkaan tarpeen – kakku on tiivis paketti ja pysyy hyvin kasassa ja paikoillaan. Geishat reunoilla ovat pieniä stoppareita kakun liukumiselle ja tämän liimattoman kakun sai kuljetettua linja-autossakin rattaiden aisassa ehjänä perille.
Minähän tosiaan valitsen yleensä aina vauvoille vihreää, keltaista ja violettia. Nyt höpsähdin ihan täysin vaaleanpunaiseen. :D
Mikä oli sen hittijuttu? :)
. . . . . .
Tipulaa voit seurata Facebookin, Bloggerin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!
Ihana vappakakku ja kiva ylläreitä sieltä löytyneen! Tähän kakkuun on kyllä monta tapaa tehdä!:)
TykkääTykkää
Ihana vappakakku ja kiva ylläreitä sieltä löytyneen! Tähän kakkuun on kyllä monta tapaa tehdä!:)
TykkääTykkää
Anti-askartelijana en ole ryhtynyt vaippakakkua väsäämään, babyshowereissa niitä tietenkin on näkynyt. Muistaakseni omassani, jonka sain babyshowereissani oli mukana harsoja ja sappisaippuaa, tarpeeseen ovat tulleet. Voi kun saisi juhlat tässäkin odotuksessa, se oli kyllä ihanaa! Hienon kakun olet tehnyt ja kivaa, että siellä on jotain muutakin kuin vauvajuttua.

Tuli kaunis vaippakakku! Aika ajankohtainen aihe. Se tuttien muovilaatikko kannattaa yrittää tunkea mukaan kakkuun koska sen tutit voi sterilisoida siinä muovilaatikossa mikrossa.

Joo mä huomasin kanssa saman, että todella paljon erilaisia ohjeita kakkuun löytyykin! :)
TykkääTykkää
Joo mä huomasin kanssa saman, että todella paljon erilaisia ohjeita kakkuun löytyykin! :)
TykkääTykkää
Kakut taitavat olla aika vakiojuttu vauvajuhlissa. :) Sappisaippua olisikin ollut hauska lisä kakkuun! Toivottavasti saat juhlat myös tällä kertaa. :)
TykkääTykkää
Kakut taitavat olla aika vakiojuttu vauvajuhlissa. :) Sappisaippua olisikin ollut hauska lisä kakkuun! Toivottavasti saat juhlat myös tällä kertaa. :)
TykkääTykkää
Totta! Mä annoin muovilaatikon erillisenä, kun en saanut sitä tungettua kakkuun mitenkään sopivasti. Mutta tosiaan se (ja ohjelappunen) kannattaa säästää! :)
TykkääTykkää
Totta! Mä annoin muovilaatikon erillisenä, kun en saanut sitä tungettua kakkuun mitenkään sopivasti. Mutta tosiaan se (ja ohjelappunen) kannattaa säästää! :)
TykkääTykkää
Kaunis vaippakakku ja kaksi olen itse päässyt tekemään. :)Niiden väkertely on mukavaa puuhaa. :) Meidän Hugolta löytyy tyollainen pupu uniriepu, se on aikas ihana. <3
TykkääTykkää
Kaunis vaippakakku ja kaksi olen itse päässyt tekemään. :)
Niiden väkertely on mukavaa puuhaa. :) Meidän Hugolta löytyy tyollainen pupu uniriepu, se on aikas ihana. <3
TykkääTykkää
Kaksi kakkua olen itse tehnyt.. En ole käyttänyt mitään rullaa sisässä vaan olen laittanut kakkuun esim kosteuspyyhkeitä ja kuoharipullon sisälle ja muotoillut ja asetellut vaippoja niin että tullut suurinpiirtein pyöreä ! Vaikka voihan kakku olla muunkin mallinen :)

Ihana kakku <3 :D Ja hyvät vinkit! Kiitos :)
TykkääTykkää
Ihana kakku <3 :D Ja hyvät vinkit! Kiitos :)
TykkääTykkää
Aivan ihana kakku<3 Mä olen tehnyt kahdelle ystävälleni jo ja molemmat tykkäsivät kovasti :) Ihania tuotteita olet laittanut tähän mukaan ja toi kakkuvuoka on ihan mielettömän hyvä idea! Mä en kyllä osais loukkaantua mistään väriseikasta siinä vaiheessa jos joku näkisi vaivan tehdä minulle kakun :)
TykkääTykkää
Aivan ihana kakku<3 Mä olen tehnyt kahdelle ystävälleni jo ja molemmat tykkäsivät kovasti :) Ihania tuotteita olet laittanut tähän mukaan ja toi kakkuvuoka on ihan mielettömän hyvä idea!
Mä en kyllä osais loukkaantua mistään väriseikasta siinä vaiheessa jos joku näkisi vaivan tehdä minulle kakun :)
TykkääTykkää
Makee kakku! Itse en ole (vielä) tehnyt moista, mutta sain ystäviltäni sellasen kolmatta odottaessa. Vaippakakku on siitä kiva, että mukaan voi laittaa mitä vaan budjetista riippuen. :)

Tuollainen kakku ilahduttaisi naihan väristä riippumatta :) Mä en ole noita nähnytkään kuin kuvissa, mutta seuraavalle lähipiiriin syntyvälle pienokaiselle olisi tarkoitus tehdä. Saa nähdä joudunko odottamaan mummoikään asti :D

Hihh, meillä mies on tutien mikrovastaava. Tuli heti kommenttia.

Koskaan ei ole tullut tällaista tehtyä, mutta hauskaa puuhaa se varmasti olisi. Tarpeellinen ja kaunis.
TykkääTykkää
Koskaan ei ole tullut tällaista tehtyä, mutta hauskaa puuhaa se varmasti olisi. Tarpeellinen ja kaunis.
TykkääTykkää
Vau, kaiken muun mä olin hiffannut jo itsekin käyttää apuna, paitsi tuo irtopohjavuoan reunat!! järkyttävän hyvä idea :D
TykkääTykkää
Vau, kaiken muun mä olin hiffannut jo itsekin käyttää apuna, paitsi tuo irtopohjavuoan reunat!! järkyttävän hyvä idea :D
TykkääTykkää
Todella upea ylläri ja hyvä lahja! Työkaveri tuli aamulla ja kuiskasi, että tyttö on tulossa. Jos nyt!
TykkääTykkää
Todella upea ylläri ja hyvä lahja! Työkaveri tuli aamulla ja kuiskasi, että tyttö on tulossa. Jos nyt!
TykkääTykkää
Kiva ja hyödyllinen lahja, tyylillä toteutettu!:) Meillä on onneksi vaippa-ajoista jo sen verran aikaa, ettei enää oikein muistakaan millaista se oli.;D Vauvojakaan ei ole enää juuri odotettavissa lähipiiriin, paitsi nuorimmalle pikkuveljelleni toivottavasti jossain vaiheessa! Hän menee naimisiin vuoden vaihteessa.<3 Huomaan, että elämä menee vaiheittain: Aikuisena on vietetty naimisiinmeno-vaihetta (paljon häitä), sitten lastensaantivaihetta (vauvoja ja ristiäisiä), juuri nyt on meneillään rippikoulu-vaihe, joillain ystävilläni jo lapset lähtevät kotoa-vaihe. Onneksi olemme välttyneet ero-vaiheelta, mutta sitäkin voi olla luvassa jossain vaiheessa. Vuodet vierii niin vinhaan…Oikeasti mun piti tulla kertomaan, että sulle on haaste blogissani.:Dhttp://mansikkatilanmailla.blogspot.fi/2015/11/kai-sen-saa-jo-mainita.html
TykkääTykkää
Kiva ja hyödyllinen lahja, tyylillä toteutettu!:) Meillä on onneksi vaippa-ajoista jo sen verran aikaa, ettei enää oikein muistakaan millaista se oli.;D Vauvojakaan ei ole enää juuri odotettavissa lähipiiriin, paitsi nuorimmalle pikkuveljelleni toivottavasti jossain vaiheessa! Hän menee naimisiin vuoden vaihteessa.<3 Huomaan, että elämä menee vaiheittain: Aikuisena on vietetty naimisiinmeno-vaihetta (paljon häitä), sitten lastensaantivaihetta (vauvoja ja ristiäisiä), juuri nyt on meneillään rippikoulu-vaihe, joillain ystävilläni jo lapset lähtevät kotoa-vaihe. Onneksi olemme välttyneet ero-vaiheelta, mutta sitäkin voi olla luvassa jossain vaiheessa. Vuodet vierii niin vinhaan...
Oikeasti mun piti tulla kertomaan, että sulle on haaste blogissani.:D
http://mansikkatilanmailla.blogspot.fi/2015/11/kai-sen-saa-jo-mainita.html
TykkääTykkää
Ihan huippulahja baby showeriin :) Toinen kiva on sukista tehdyt kuppikakut.
TykkääTykkää
Ihan huippulahja baby showeriin :) Toinen kiva on sukista tehdyt kuppikakut.
TykkääTykkää
Pupuriepu on ihana! Meiltä löytyy myös Untuvikolta tuollainen, mutta ihan hirveästi siihen ei ole kiinnytty. Sen sijaan Tipusella on vähän vanhempi apinariepu, joka on ihan <3!

Hmm, hauska idea laittaa keskelle jokin lahja! Mä mietin ekaksi suorakaiteen mallista kakkua, mutta päädyin lopulta tähän perinteiseen. Ajattelin, että siinä on pakko olla syynsä, miksi siitä tehdään useimmiten pyöreä. :D

Kiitos Nadja! :)
TykkääTykkää
Kiitos Nadja! :)
TykkääTykkää
Näistä kakuista olisi kyllä varmaan vaikea olla tykkäämättä! Ehkä silloin, jos on hyvin vahva aikomus käyttää kestovaippoja ja jos kaikki vauvatarvikkeet on muutenkin hankittu, kakku voisi olla hieman turha. Silloinkin taustalla olisi kuitenkin hyvä ja kaunis ajatus, joten toivottavasti kakku ei ole kenellekään pettymys. :)

Niinpä, ja budjetin mukaan voi myös miettiä kakun kokoa! Joissain ohjeissa oli käytetty kaksi vaippapakettia – jos yhdestäkin tuli näin iso, niin kolmikerroksinen kakku on varmasti valtava!

Mäkään en ollut nähnyt tällaista ennen livenä. :D Toivottavasti et joudu ihan mummoikään asti odottamaan!
TykkääTykkää
Mäkään en ollut nähnyt tällaista ennen livenä. :D Toivottavasti et joudu ihan mummoikään asti odottamaan!
TykkääTykkää