Noniin, vihdoinkin ehdin laittaa kuvat tänne asti! Onneksi ehdin, sillä tässähän pukkaa pian joulusomisteetkin olemaan esillä. :)
Meidän kotimme on suurilta osin järjestyksessä ja siisti! Olen tuskaillut jo jonkin aikaa sitä, ettei koskaan ole oikein aikaa siivota ja järjestää kunnolla – jotkin asiat onnistuvat kyllä tyttöjenkin kanssa, mutta esimerkiksi huoneiden järjestäminen vaatisi sitä, että pystyy liikkumaan vapaasti ja helposti ylä- ja alakerran välillä. Vaikka olenkin edelleen sitä mieltä, että äidin mielenterveys menee siistin kodin edelle, kieltämättä jossain vaiheessa tulee vastaan epäjärjestyksensietokyvyn raja.
Minua on häirinnyt loppusyksyllä tekemättömät työt, epäjärjestys ja turhat tavarat. Minimalismipelin yhteydessä kaapeista lähti paljon turhia vaatteita ja tavaroita pois, mutta epäjärjestys jäi silti. Joitain viikkoja sitten Mies lähti tyttöjen kanssa päiväksi mummilaan ja oma äitini puolestaan tuli jeesaamaan siivousurakassa. Voi juku, kuinka tehokas päivä olikaan! Kotia ei siivottu ihan lattiasta kattoon, mutta ainakin nurkasta nurkkaan.
Siivous- ja järjestelyurakan ohessa alakerta sai syksyisen ilmeen, kun kevät- ja kesävärit vaihtuivat violettiin, oranssiin ja fuksiaan. Keittiöön violetti tulikin jo aikaisemmin, mutta nyt myös olohuone on sävy sävyyn syksyinen.
Yksi romukasautumistamme on ollut portaiden alla, jonne on ollut näppärä kasata laatikoita ”melkein pois silmistä”. Kiitos tehosiivouspäivän, nyt tuokin tila on taas avoin! Myös kirjahyllymme pääsi järjestykseen ja lastenkirjat ja palapelit ovat laatikoiden lattioiden sijaan hyllyillä. Untuvikko ei vielä ole hoksannut, kuinka kirjakaapinoven saa auki, joten tavaramäärämme olohuoneen lattialla on vähentynyt huimasti.
Ja siis, meillähän myös lapset ja lelut mätsätään sisustukseen sopiviksi. :P
Minusta vähän tuntuu, ettei meille taida tulla tänä vuonna punaista joulua, sillä tykkään niin näistä väreistä nyt! Adventtikynttilätkin sopivat kivasti sisustukseen, joten ehkäpä jouluverhot vaihtuvat korkeintaan makuuhuoneisiin.
Ihanat värit!! Täälläkin sotku kiristää äidin hermoa, pakko ollut omaa sietokykyä kasvattaa ;)
TykkääTykkää
Ihanat värit!! Täälläkin sotku kiristää äidin hermoa, pakko ollut omaa sietokykyä kasvattaa ;)
TykkääTykkää
Oi miten kaunista ja siistiä! Jonain päivänä minäkin toivon tuollaisen päivän, että saan siivota koko kodin! Äiti apuna ei olisi pahitteeksi.
TykkääTykkää
Oi miten kaunista ja siistiä! Jonain päivänä minäkin toivon tuollaisen päivän, että saan siivota koko kodin! Äiti apuna ei olisi pahitteeksi.
TykkääTykkää
Kiitos! Ennen lapsia mua ei juurikaan haitannut, vaikka tavaroita ja vaatteita oli väärillä paikoilla ja tasot täynnä romuja. Nytkin siedän sitä jossain määrin ihan hyvin, mutta aina välillä tulee sellainen olo kuin kahlaisi polviaan myöten tavaroissa. Onneksi on tuo työhuone, josta (valitettavasti) on muodostumassa meidän virallinen ”tuupataan tuonne jos ei ole muutakaan paikkaa” -huoneemme.

Äiti-apu oli mainio! Ja päivä tuli kyllä tarpeeseen. Katsotaan, saisinko juksattua äidin tänne keväällä uudestaan avuksi! :)
TykkääTykkää
Äiti-apu oli mainio! Ja päivä tuli kyllä tarpeeseen. Katsotaan, saisinko juksattua äidin tänne keväällä uudestaan avuksi! :)
TykkääTykkää
Kauniita värejä ja siistiltä näyttää! Tuollainen tehosiivous on kyllä helpointa jos mies lähtee lasten kanssa alta pois. Saa rauhassa siivota eikä kukaan sotke heti perässä :D
TykkääTykkää
Kauniita värejä ja siistiltä näyttää! Tuollainen tehosiivous on kyllä helpointa jos mies lähtee lasten kanssa alta pois. Saa rauhassa siivota eikä kukaan sotke heti perässä :D
TykkääTykkää
Kyllä! Eikä tarvitse olla haukkana vahtimassa, koska joku änkeää perässä portaisiin tai hyökkää työhuoneen tavarakasojen kimppuun! :D
TykkääTykkää
Kyllä! Eikä tarvitse olla haukkana vahtimassa, koska joku änkeää perässä portaisiin tai hyökkää työhuoneen tavarakasojen kimppuun! :D
TykkääTykkää