Voiko pieni blogi olla hyvä? Nämä ainakin ovat!

Blogin kokoa on aika vaikea arvioida näin ulkopuolisena, sillä ilman kävijätietoja on haastavaa päätellä, kuinka paljon lukijoita lopulta tulee blogiin Facebookin kautta, kuinka paljon suoralla linkillä ja kuinka monet ovat kirjautuneet lukijoiksi Bloggerin kautta. Itse huomaan kiinnittäväni huomiota Googlen lukijaraatiin, vaikka se varmasti antaa vain pienesti suuntaa antavan aavistuksen lukijamääristä.

Olen huomannut myös, että useimmiten minua viehättävät blogit, joissa lukijoita ei lukijaraadissa ole satoja eikä välttämättä edes kymmeniä. Vaikka useassa paikassa lempiblogeja kysyttäessä monet vastaavat tietyt perinteiset, todella suuret blogit, en ole vielä itse hoksannut niiden vetovoimaa. Minulle jopa toisinaan valtavat seuraajaluvut ovat asia, joka vähentää kiinnostusta blogia kohtaan. Kuulosta hassulta, vai mitä?

 

Olen miettinyt, toimiiko asia myös toisinpäin – vähentääkö pieni lukijamäärä kiinnostusta blogia kohtaan? Ja jos vähentää, niin missä menee liian pienen, pienen ja sopivankokoisen blogin raja? Tuntuu, että lukijoiden saaminen on hyvin paljon kiinni myös sattumasta ja oikeasta ajoituksesta, sillä omaltakin lukulistalta löytyy blogeja, jotka pesevät mennen tullen monet isommat blogit. Ehkäpä niihin ei vain ole vielä moni löytänyt tietään?

Minun mielestäni näihin seuraaviin blogeihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Mitä mieltä te olette? Löydättekö sieltä uutta luettavaa itsellenne? :) Luen monia muitakin blogeja, mutta jouduin valitettavasti karsimaan vain muutaman tähän mukaan. Jos olisi enemmän aikaa, niin esittelisin mielelläni kaikki lukulistani blogit! (Ja hei kaikki te, jotka linkitin – jos blogisi on oikeasti huippuiso, älä pahastu väärästä tulkinnastani! Kaikella ystävyydellä myös nappasin kuvitukseksi bannerisi mikäli se oli mahdollista, mutta poistan sen toki halutessasi.)

Uusia blogeja on myös aina kiva löytää, joten tervetuloa linkkaamaan blogisi kommentteihin! Mukaan kannattaa laittaa pienoinen esittely, mistä blogissa on kyse. Jos tiedät jo seuraavani blogiasi, linkitä blogisi silti – ehkä joku muu kommentoija löytää sinut! Itse haluaisin löytää erityisesti blogeja, joista löytyy väriä vaatteista ja kodista. Nyt on siis hyvä tilaisuus ilmiantaa blogit, joihin sopivat sanat retro, värikäs ja boheemi. :D
Teen linkatuista blogeista vielä jonkinlaisen koosteen myöhemmin, mutta nyt päästän teidät tutustumaan näihin kivoihin blogeihin. Otsikkoa / bannerikuvaa klikkaamalla pääset blogiin!

Kotoinen blogi, josta huokuu itse tekeminen! Tutustuin blogiin tarkemmin vasta hetki sitten ja löysin sieltä esimerkiksi suloisen joulukalenterisadun – jokaisesta luukusta ilmestyi päivitetty kuva joulukalenterista ja pätkä kaunista eläinsatua. Jos joku muuten on innostunut värittämään itsekin värityskuvia, niin kannattaa kurkata tätä postausta, josta voi printata itselleen väritettäväksi Minnan piirtämän kuvan!

Avec Ave

Avec Ave on hyväntuulinen ja rento blogi. Tykkään blogissa siitä, että siellä on juttuja laidasta laitaan sekä myös kulttuuriin liittyviä kirjoituksia. Ave onkin kirjoittanut viime aikoina esimerkiksi Euroviisuista, Golden Globe Awardsista ja uusimmasta Star Wars -elokuvasta. Kirjoituksista ja blogista huokuu into ja innostuminen bloggaamiseen, mikä on ehdottomasti hyvä juttu – kun postauksia ei kirjoiteta pakkopullana, niistä välittyy myös lukijalle intoa ja energiaa.

http://kommammaa.blogspot.fi/

En jostain syystä saanut banneriin blogin nimeä, mutta tämä kaunis talvikuva löytyy blogista kommammaa. Veikkaan, että suurin syy blogista tykkäämiselleni on se, että sieltä löytyy Tipulan tavoin juttuja laidasta laitaan. Myös lapset pyörivät mukana jutuissa, mutta eivät ole keskipisteenä kirjoituksissa – arvostankin Hannan tyyliä pitää perhe mukana blogissa ja silti säilyttää yksityisyys! Käyhän kurkkaamassa blogista esimerkiksi virkattua afrikankukkapöllöä tai ommeltuja lastenvaatteita. Ja hei pst, blogissa on juuri nyt menossa blogin ensimmäinen arvonta!

Vähäx vaikeeta?

Vähäx vaikeeta? -blogissa minua viehättää erityisesti Heidin taito tuunata vanhoista tavaroista upeita, toimivia luomuksia. Esimerkiksi kuormalavoista voi tehdä vaikka mitä! Muutenkin blogista löytyy mielenkiintoisia DIY-töitä kuten vaikkapa itsetehty kuivashampoo, kylpysuola ja pyykki- ja yleispesuaine.

Sydämellistä

Nyt näitä blogeja listatessani huomaan, että tykkään erityisesti blogeista, joista löytyy kirjoituksia eri aiheista ja jotka liittyvät käsillä tekemiseen, ruokiin ja jossain määrin perheeseenkin. Näin siis myös Sydämellistä-blogin kohdalla! Erityisesti olen ihastellut Henskun käsitöitä ja muun muassa nämä virkatut lumihiutaleet ovat ihanat ja juuri vuodenaikaan sopivat. Myös esimerkiksi kankainen muistipeli, 3+1 herkkua omenasta ja virkatut pöllöt kannattaa käydä kurkkaamassa!

Konveksi
Konveksi on hyvin tuore blogi, jonne löysin tieni Elenan aikaisemman blogin kautta. Jaksan jatkuvasti ihastella Elenan upeita kuvia ja lämminhenkistä kirjoitustyyliä! Erityisesti mieleeni ovat jääneet kauniit kattaukset ja ruokakuvat, joita voit kurkata esimerkiksi täältä. Tuollainen brunssi varmasti kelpaisi teillekin? :) Elena on muuten laittanut useimpiin postauksiin linkin sopivaan taustamusiikkiin – mainio idea!

Löysin blogin Onni Blogien kautta ja ihastuin kauniisiin kuviin sekä hyvään blogi-ideaan: Foodie-vauva on täynnä terveellisiä ruokaohjeita niille perheen aivan pienimmille! Meillä koko poppoo syö samaa ruokaa, mutta Foodie-vauvasta löytyy vinkkejä myös koko perheen ruokiin – se ei siis suinkaan ole täynnä vain erilaisia soseita. Miltä kuulostaisi esimerkiksi seljankakeitto, mausteiset lammaspallerot tai smoothiekakku? Jos muuten olet suunnitellut koko perheen brunssia, niin vinkkejä kannattaa hakea täältä!

. . . . . .
Miten kävi, löysitkö itsellesi uutta luettavaa? :)
 
Nyt saa vinkata omasta blogista tai omista blogilemppareista muillekin! Ja sillä blogin koolla ei ole väliä, kaikki mukaan vain! Hyvää viikonloppua ja mukavia lukuhetkiä!
. . . . . .
Tipulaa voit seurata sivun alareunasta löytyvän Bloggerin lukijaraadin lisäksi Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

149 kommenttia artikkeliin ”Voiko pieni blogi olla hyvä? Nämä ainakin ovat!

  1. Mulla on vähän sama ajatus, ainakin joidenkin suurien ja suosittujen blogien kohdalla että niistä ei välttämättä saa tarttumapintaa. Paljon tekee se, vastaako bloggaaja kommenteihin, koska jos ei vastaa niin hän ei tavallaan ”inhimillisty” jos ei laskeudu lukijoiden sekaan. Toisaalta taas jos kommentteja on hirveä liuta ja kaikki jotain samantapaisia, ymmärrän kyllä että varmasti turhauttaa vastata :D

    Tykkää

  2. Mulla on vähän sama ajatus, ainakin joidenkin suurien ja suosittujen blogien kohdalla että niistä ei välttämättä saa tarttumapintaa. Paljon tekee se, vastaako bloggaaja kommenteihin, koska jos ei vastaa niin hän ei tavallaan ”inhimillisty” jos ei laskeudu lukijoiden sekaan. Toisaalta taas jos kommentteja on hirveä liuta ja kaikki jotain samantapaisia, ymmärrän kyllä että varmasti turhauttaa vastata :D

    Tykkää

  3. Kiitos vinkeistä. Täytyypä käydä tutustumassa. Itse kirjoitan melko uutta noin puolivuotiasta perhelifestyleblogia. Jutut käsittelevät perheemme 6,4, ja 2-vuotiaiden tyttöjen kanssa puuhastelua, lastenvaatteita, retkiä ja matkoja. Välillä kirjoitan äitiyteen ja lasten kasvatukseen liittyviä juttuja, kaikkea laidasta laitaan. Tervetuloa tutustumaan! Bubble bath time http://rosebath.blogspot.com

    Tykkää

  4. Kiitos vinkeistä. Täytyypä käydä tutustumassa. Itse kirjoitan melko uutta noin puolivuotiasta perhelifestyleblogia. Jutut käsittelevät perheemme 6,4, ja 2-vuotiaiden tyttöjen kanssa puuhastelua, lastenvaatteita, retkiä ja matkoja. Välillä kirjoitan äitiyteen ja lasten kasvatukseen liittyviä juttuja, kaikkea laidasta laitaan. Tervetuloa tutustumaan! Bubble bath time http://rosebath.blogspot.com

    Tykkää

  5. Itse olen sun blogin äskettäin löytänyt ja käynyt vilkuilemassa sisältöä :) kiva blogi siis!Oma blogini on vielä aika tuore tapaus (puoli vuotta tulee just) perheen arkea, omia ompeluksia, lastenvaatteita ja ruokajuttuja :) http://id3h.blogspot.fi Täytyy käydä myös katsomassa nämä sinun suosittelema blogit :)

    Tykkää

  6. Itse olen sun blogin äskettäin löytänyt ja käynyt vilkuilemassa sisältöä :) kiva blogi siis!

    Oma blogini on vielä aika tuore tapaus (puoli vuotta tulee just) perheen arkea, omia ompeluksia, lastenvaatteita ja ruokajuttuja :) http://id3h.blogspot.fi

    Täytyy käydä myös katsomassa nämä sinun suosittelema blogit :)

    Tykkää

  7. Retromoderni se täällä huhuilee. Olen kirjoittanut blogia pian 6 vuotta ja olen huomannut että ei niitä lukijoita enää tule sillain bloggerin kautta, kun on niin monia kanavia mitä kautta seurata postauksia. Mutta LUKIJOITA on ja paljon. Kirjoitan hyvinkin sisustuspainotteista blogia, mutta väliin kevyempää lifestylee. Asustetaan retomodernia omakotitaloa ja sisustetaan persoonallisesti. Järkkään myös ajankuluks Mansen blogikirppistä.

    Tykkää

  8. Retromoderni se täällä huhuilee. Olen kirjoittanut blogia pian 6 vuotta ja olen huomannut että ei niitä lukijoita enää tule sillain bloggerin kautta, kun on niin monia kanavia mitä kautta seurata postauksia. Mutta LUKIJOITA on ja paljon. Kirjoitan hyvinkin sisustuspainotteista blogia, mutta väliin kevyempää lifestylee. Asustetaan retomodernia omakotitaloa ja sisustetaan persoonallisesti. Järkkään myös ajankuluks Mansen blogikirppistä.

    Tykkää

  9. Olipa kivoja vinkkejä! Kivi&Kakku täällä hei :) Kategoria ruokapainotteinen lifestyle, koko ajan enemmän hyvinvointiin kallellaan, mutta pidän vapauden postata sisustuksesta, puutarhasta tai yleisestä harrastavan lapsiperheen härdellistä. Tervetuloa tutustumaan :) Kivikakku.blogspot.fi

    Tykkää

  10. Olipa kivoja vinkkejä! Kivi&Kakku täällä hei :) Kategoria ruokapainotteinen lifestyle, koko ajan enemmän hyvinvointiin kallellaan, mutta pidän vapauden postata sisustuksesta, puutarhasta tai yleisestä harrastavan lapsiperheen härdellistä. Tervetuloa tutustumaan :)
    Kivikakku.blogspot.fi

    Tykkää

  11. Mulla on tiettyjä kriteereitä seuraamieni blogien suhteen, ja kunhan ne täyttyy niin sillä ei ole väliä onko blogi iso vai vähän pienempi. Mun lukulistalta löytyy siis myös molempia, mutta ehkä eniten kuitenkin niitä keskikokoisia :)

    Tykkää

  12. Mulla on tiettyjä kriteereitä seuraamieni blogien suhteen, ja kunhan ne täyttyy niin sillä ei ole väliä onko blogi iso vai vähän pienempi. Mun lukulistalta löytyy siis myös molempia, mutta ehkä eniten kuitenkin niitä keskikokoisia :)

    Tykkää

  13. Kun blogi on kaikin puolin itseäni kiinnostava niin lukijamäärällä ei ole väliä. Kaikkihan me olemme kuitenkin sieltä nollasta lähteneet!

    Tykkää

  14. Kun blogi on kaikin puolin itseäni kiinnostava niin lukijamäärällä ei ole väliä. Kaikkihan me olemme kuitenkin sieltä nollasta lähteneet!

    Tykkää

  15. Totta! Tuo kommentteihin vastaaminen vaikuttaa kyllä paljon. On hienoa, että monet jaksavat ja ehtivät vastata kommentteihin kivasti ja nätisti vaikka niitä olisi useita kymmeniä. :)

    Tykkää

  16. Totta! Tuo kommentteihin vastaaminen vaikuttaa kyllä paljon. On hienoa, että monet jaksavat ja ehtivät vastata kommentteihin kivasti ja nätisti vaikka niitä olisi useita kymmeniä. :)

    Tykkää

  17. Totta, omat kriteerit onkin tärkeämmät kuin lukijamäärä. :) kuitenkin musta tuntuu, että etenkin blogin ollessa vielä alkutaipaleella uudet lukijat tuovat nopeasti mukanaan uusia lukijoita.

    Tykkää

  18. Totta, omat kriteerit onkin tärkeämmät kuin lukijamäärä. :) kuitenkin musta tuntuu, että etenkin blogin ollessa vielä alkutaipaleella uudet lukijat tuovat nopeasti mukanaan uusia lukijoita.

    Tykkää

  19. itse tykkään lukea minulle uudet blogit alusta tähän hetkeen, niin välillä tulee ihan etsittyä ”pieniä”blogeja :Dtervetuloa kurkkamaan myös Sängyn alla -blogiin, taaperoarkea, allergioita, valvottuja öitä – sitä kotiäidin arkea siis :)

    Tykkää

  20. itse tykkään lukea minulle uudet blogit alusta tähän hetkeen, niin välillä tulee ihan etsittyä ”pieniä”blogeja :D
    tervetuloa kurkkamaan myös Sängyn alla -blogiin, taaperoarkea, allergioita, valvottuja öitä – sitä kotiäidin arkea siis :)

    Tykkää

  21. Pieni blogi on usein todella hyvä! :) Lukijamääriin en kiinnitä huomiota, minulle ei ole merkitystä vaikka lukisin blogia melkein yksin. Pienestä jokainen suurikin on joskus ponnistanut. Mielenkiintoisimmat blogilöydöt luen usein alusta loppuun saakka ja jään janoamaan lisää. Facebook on itselläni kyllä enemmän käytössä kuin Blogger seurantatyökaluna.

    Tykkää

  22. Pieni blogi on usein todella hyvä! :) Lukijamääriin en kiinnitä huomiota, minulle ei ole merkitystä vaikka lukisin blogia melkein yksin. Pienestä jokainen suurikin on joskus ponnistanut.
    Mielenkiintoisimmat blogilöydöt luen usein alusta loppuun saakka ja jään janoamaan lisää. Facebook on itselläni kyllä enemmän käytössä kuin Blogger seurantatyökaluna.

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s