Suklaa-appelsiinijuustokakku

kananmunaton suklaa-appelsiinikakku

Siirtäessäni blogiani huomasin, että arkistojen kätköissä oli neljä oikein oivaa kakkuohjetta. Ne eivät todellakaan päässeet oikeuksiinsa vuoden 2014 -versioissa, joten päivitin ne tälle vuodelle. Tässä siis kakku 1/4, olkaa hyvä! :)

Tykkään tehdä hyydytettyjä juustokakkuja, mutta jokusen kakun leivottuani aloin kaivata niihin pientä lisähaastetta. Ohjeita selaillessani törmäsin tähän ihanuuteen ja siitä se ajatus sitten lähti – lopputuloksena (laktoositon) suklaa-appelsiinikakku yllätyssisuksella, joka muutaman kömmähdyksen jälkeen pysyi koossa ja maistui hyvältä.

SONY DSC

Kakussa on halkaisijaltaan 18 cm:n vuokaan tehty munaton kakkupohja, appelsiiniraita ja suklaamousse sekä ympärillä 22 cm:n vuoan avulla tehty uloin kerros, jossa on kermaa ja appelsiinituorejuustoa.

SONY DSC

Kakkupohja

  • 50 g margariinia sulatettuna
  • 1,5 dl persikkatölkin sokerilientä
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 0,75 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kaakaojauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään sekä margariini ja sokeriliemi keskenään. Yhdistä seokset (sekoita taikinaa mahdollisimman vähän) ja levitä taikina voideltuun halkaisijaltaan 18 cm:n irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia.

Anna kakkupohjan jäähtyä vuoassa hetki, minkä jälkeen irrota kakku vuoasta ja tasoita pinta. Laita kelmun alle odottamaan.

Suklaa-appelsiinikakku4

Appelsiiniraita

  • 3 dl appelsiinitäysmehua
  • 2 liivatelehteä

Vuoraa 18 cm:n irtopohjavuoka foliolla kiiltävä pinta ylöspäin. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Mittaa mehu kattilaan ja keitä kasaan kunnes 1 dl mehusta on haihtunut. Lisää liivatelehdet ja kaada seos kakkuvuokaan.

(Mehun tihkumisen reunojen alta pystyy ilmeisesti välttämään, jos antaa nesteen jäähtyä kattilassa kunnes se on kiisselimäistä – tosin muutamat mehutilkat jäivät nyt folion päälle eikä nestemäinen olomuoto aiheuttanut isompaa ongelmaa.)

Anna appelsiiniraidan hyytyä vuoassa. Hyytymisen nopeuttamiseksi nostin vuoan mehun jäähdyttyä tunniksi pakastimeen.

Suklaa-appelsiinikakku5

Suklaamousse

  • 2 dl laktoositonta kuohukermaa
  • 100 g tummaa suklaata (laktoositonta löytyy esim. Brunbergilta)
  • 1 liivatelehti
  • 1 rkl appelsiinimehua

Laita liivatelehti kylmään veteen. Kuumenna 3/4 dl kermaa kiehuvaksi, lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä.

Vatkaa loput (1 1/4 dl) kermasta vaahdoksi. Sekoita joukkoon jäähtynyt suklaa. Kuumenna 1 rkl mehua, sekoita liivatelehti siihen ja lisää hyvin sekoittaen suklaaseoksen joukkoon.

Suklaa-appelsiinikakku6

Nosta appelsiiniraita pois vuoasta. Vuoraa vuoka leivinpaperilla, lisää kakkupohja ja kumoa päälle appelsiiniraita. Kiinnitä irtopohjavuoan reunat ja lisää suklaamousse. Anna hyytyä. (Tällä kertaa kakku hyytyi pakkasessa vähän yli tunnin ja sen jälkeen jääkaapissa n. tunnin ajan.)

Suklaa-appelsiinikakku7

Appelsiinitäyte

  • 3,3 dl laktoositonta kuohukermaa
  • 200 g appelsiinituorejuustoa (laktoositon)
  • 3 liivatelehteä
  • 0,5 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl appelsiinimehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja lisää mukaan liivatelehdet. Yhdistä liivatemehu kermatuorejuustoseokseen hyvin sekoittaen.

Laita halkaisijaltaan 22 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperisuikaleita ja siirrä varovasti suklaamoussekakku keskelle vuokaa. Levitä täyte ensin reunoille pohjaa myöten ja loput päälle. Anna hyytyä. Jos haluat siistit reunat, laita kakkuvuoan sisäpuolelle kalvoreunus.

Suklaa-appelsiinikakku8

Koristeeksi kakku sai suklaaraastetta sekä sokerimassakukkia, jotka kannattaa laittaa kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua, sillä ne sulavat nopeasti imiessään kosteutta kakun pinnasta.

SONY DSC

Kakku oli tavallaan työläs monien vaiheiden takia, mutta toisaalta se ei vienyt kauheasti aikaa, kun suurin osa ajasta meni hyytymisen odotteluun. Oli myös mielenkiintoista kokeilla uudenlaista juustokakkua. Mutta olisittepa nähneet, millaisen tiskivuoren sain aikaiseksi!

Suklaa-appelsiinikakkuteksti

Uloimpaan kerrokseen voi kokeilla myös vaniljavaahtovaihtoehtoa: 200 g appelsiinituorejuustoa, 3,3 dl laktoositonta vaniljakastiketta (vaahdotettuna), 4 liivatelehteä ja 1 rkl appelsiinimehua.

Herkullista keskiviikkoa sinulle! :)

Advertisement

6 vastausta artikkeliin “Suklaa-appelsiinijuustokakku

  1. Oi, kuinka hyvä idea! Juusto-/ hyytelökakkuja teen todella usein ja sovellan kaikennäköistä, mutta yllätyssisus ei ole koskaan käynyt mielessäkään:D Pakko päästä heti testaamaan, kunhan saan tarvittavat ainekset:) Kiitos!

    Tykkää

    1. Hih, kiva että sait uutta kokeiltavaa! :D Yllätyssisuksen rakentelu tuo kyllä mukavaa vaihtelua juustokakkuihin, joissa useimmissa tekeminen menee aika saman kaavan mukaan. Mukavia leipomishetkiä sinne! :)

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s