Juhlimme 3-vuotiasta suklaakakun äärellä. Kakku on maidoton ja munaton – ja suklainen!
Viime vuonnahan tein synttäreille maidottoman ja munattoman mansikkakakun. Tänä vuonna sen sijaan sain vision suklaakakusta ja sehän onnistuikin hienosti! Pelkäsin, että soija maistuu vahvasti läpi, mutta sen maku oli lopulta hyvin mieto. Ensisijaisesti kakku maistui suklaalta!
Kuvia ottaessa kävi niin köpelösti, etten ehtinyt ottaa ollenkaan kuvaa kakun sisällöstä. Jos kuitenkin olisin ottanut kuvan, siitä näkyisi, että sisällä on kakkupohja, appelsiiniraita, suklaamoussea ja kakkupohja. Päällä ja sivuilla on suklaamoussea.
Kakku on tehty halkaisijaltaan 18 cm:n kakkuvuokaan. Isompaa kakkua varten siis kannattaa tuplata ainesmääriä. :)
Munaton ja maidoton kakkupohja
- 1,75 dl vehnäjauhoja
- 1 dl sokeria
- 1,5 tl leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
- 2 tl kaakaojauhetta
- 50 g margariinia
- 0,5 dl mangososetta
- 1 dl hiilihapotettua kivennäisvettä
- Sulata margariini ja anna jäähtyä hetken.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon hedelmäsose ja rasva.
- Sekoita kevyesti ja lisää lopuksi kivennäisvesi tai vichy. Sekoita mahdollisimman vähän ja kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun irtopohjavuokaan.
Paista 175-asteisessa uunissa alimmalla tasolla 40 minuuttia.
Siirrä kakkupohja vuoasta pois ja tee appelsiiniraita. Jos haluat nähdä kuvan appelsiiniraitaisesta kakusta, kurkkaa se täältä!
Appelsiiniraita
- 3 dl appelsiinitäysmehua
- 2 liivatelehteä
- Vuoraa 18 cm:n irtopohjavuoka foliolla kiiltävä pinta ylöspäin. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
- Mittaa mehu kattilaan ja keitä kasaan kunnes 1 dl mehusta on haihtunut.
- Lisää liivatelehdet ja kaada seos kakkuvuokaan.
- Anna jähmettyä. Jähmettymisen nopeuttamiseksi vuoan voi laittaa vaikka hetkeksi pakastimeen. :)
Maidoton ja munaton suklaamousse
- 2,5 dl eli 1 prk Alpron Vispiä (vispautuva soijapohjainen valmiste)
- 125 g maidotonta tummaa suklaata (esim. Brunberg tai Panda)
- 2 liivatelehteä
- 1 rkl appelsiinimehua
- Laita liivatelehdet kylmään veteen.
- Kuumenna 3/4 dl vispistä kiehuvaksi, lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä.
- Vatkaa loput soijavispistä vaahdoksi. Sekoita joukkoon jäähtynyt suklaa.
- Kuumenna 1 rkl mehua, sekoita liivatelehdet siihen, anna jäähtyä hetki ja lisää hyvin sekoittaen suklaaseoksen joukkoon.
Kakun kokoaminen
Leikkaa kakkupohja puoliksi ja aseta alempi osa irtopohjavuokaan. Jos et halua erikseen koristella kakun reunoja, kannattaa laittaa leivinpaperisuikaleet vuoan reunoille! Lisää pohjan päälle appelsiiniraita – etenkin jäätynyt raita lähtee helposti irti foliosta ja sen saa keikautettua kakkupohjalle.
Levitä päälle noin puolet suklaamoussesta. Mousse oli vahvempaa kuin odotin, mutta annoin silti varuiksi kakun hyytyä hetken kylmässä ennen kuin lisäsin kakkupohjan toisen osan sekä loput suklaamoussesta. Loppusuklaamousse ehti hieman jähmettyä odottaessa, mutta levittyi vielä hyvin kakun päälle.
Anna moussejen jähmettyä hyvin ennen vuoan reunojen irroittamista!
Aluksi ajattelin tehdä nakukakun, mutta päädyin sittenkin suklaamoussekuorrutteeseen. Tein siis vielä toisen annoksen suklaamoussea, jonka levitin reunoille ja ohuelti vielä päällekin. Loput mousset päätyivät annosmaljoihin. Myös pelkästä vaahdotetusta soijavispistä olisi varmasti tullut nätti kuorrutus! :)
Kivaa torstaita sinulle! :)
Voit seurata blogia Facebookin, Bloglovin’n, Blogit.fin ja Instagramin kautta. Tervetuloa mukaan! :)
Ihania ja herkullisia kuvia!
TykkääTykkää
Kiitos Noora! :) Herkullinen oli kakkukin – viimeisiä lusikallisia syödessä mielessä kävi, että jokin kuva taisi unohtua. :D
TykkääTykkää
Näyttääpä herkulliselle tuo kakku! Täytyy ehdottomasti harkita, josko tuon pohjalta tekisin vielä isommalle pojallekin soveltuvan kakun, niin saisi seuraaviin juhliin taas kaikille erikoisruokavalioisille sopivan kerralla. Tuo maidoton kun vielä aina aiheuttaa hieman päänvaivaa :)
TykkääTykkää
Kannattaa kokeilla! Etenkin tuo kakkupohja on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen – mä en taida oikein mitään muuta enää käyttääkään. :) Maidottomat jutut on itsellekin vielä aika vieraita ja vasta nyt olen hoksaamassa, miten valtavasti on käyttökelpoisia tuotteita, jotka ovat lähellä vastaavia maidollisia! Jestas!
TykkääTykkää
NAM! herkullisen näköistä! Onnea näin jälkijunassa kolmeveelle ;D
TykkääTykkää
Kiitos niin leipojan kuin 3-vuotiaankin puolesta! :)
TykkääTykkää
Ihanan raikkaita kuvia ♥ Ja herkullisen näköinen kakku! Ei uskoisi, että se on tehty ilman kermaa, voita ja munia! Mä en varmaan ole koskaan maistanut maidotonta kakkua (ilmeisesti mun tabletti oli sitä mieltä, että se on mahdotonta, kun korjas sanaa =D). Myöhästyneet onnittelut sankarille =)
Mukavaa viikonloppua ♥
TykkääTykkää
Hih, kiitos! :D Sunhan pitää siis joskus poiketa täällä suunnalla, niin pääset maistelemaan kananmunatonta ja maidotonta kakkua! Lupaan keitellä teetkin. :)
TykkääTykkää
Ihan näköinen. Resepti tulee tarpeeseen, meilläkin tyttönen on munaton ja maidoton… :)
Terkuin, Satu
TykkääTykkää
Kiva, jos ohjeesta on iloa ja hyötyä! Me ollaan tytön kanssa näppärästi puolitettu nämä allergiat, mutta kahden kakun sijaan tuntuu helpoimmalta tehdä yksi molemmille sopiva. Ehkä tämä maidottomuusmaailmakin pikkuhiljaa laajenee ja tulee tutummaksi. :)
TykkääTykkää
Minähän tunnetusti rakastan pupuja enemmän kuin mitään muuta eläintä maailmassa! <3 Nuo kaksi ovat minun kalliit ihanani, täydellisiä tyyppejä (vähän lievittävät hoivaviettiäkin, kun ei ole jälkikasvua vielä siunaantunut). Tuo kaku on ihan hillittömän herkullisen oloinen, ja nuo koristeet muistuttavat kauniisti pajunoksia. <3 Ai että, silmä lepää kertakaikkiaan… Ja namipuoli masussa kurinii. ;)
TykkääTykkää
Hih, mä luulen, että meilläkin tämä pupuihastus jatkuu vielä hyvin pitkään! Hieman jännityksellä odotan, koska tulee se päivä, kun jompi kumpi tytöistä hoksaa, että ihan oikeaa pupua voisi toivoa lemmikiksi!
TykkääTykkää
Ihana teema synttäreillä, puput on aina niin suloisia (paitsi silloin, kun käyvät syömässä mun hedelmäpuita tai pensasmustikoita). Kakku näyttää hyvältä! Pitäisi kokeilla tätä reseptiä, jauhot vaan gluteenittomana niin kävisi meidän kaikille juhlavieraille. Kuvat on niin ihania taas ❤
TykkääTykkää
Totta, kakusta saakin näppärästi myös gluteenittoman fiksaamalla vähän jauhoja! Kannattaa kokeilla – mä aina liputan mahdollisimman monelle sopivien tarjottavien perään. :)
TykkääTykkää