Pieniä iloja

värikkäät vaatteet, kirppislöytö

Aina välillä sitä unohtaa pysähtyä.

Silloin ei huomaa pieniä ilonaiheita, vaan näkee tekemättömät työt ja epäjärjestyksen. Kuulee melua ja ujellusta sekä huomaa vain kiukut ja känkkäränkät. Kokee epäoikeudenmukaisuudet ja laiminlyönnit sekä löytää vain parannettavaa ja muutettavaa.

Mutta kun pysähtyy ja miettii, saattaa huomata, että asiat ovatkin toisin. On myös paljon tiskattuja tiskejä ja järjestettyjä tavarakasoja. On myös naurua, lauleskelua ja keijukaisäänien rupattelua. On suuria rakkaudenosoituksia, märkiä pieniä pusuja ja kainaloon kaivautujia. On myös joustavuutta, toisen ajattelemista, ymmärtämistä ja yrittämistä. On paljon asioita, jotka ovat hyvin.

Pieniä iloja on välillä vaikea nähdä, kun arki on kiireistä, väsymys painaa ja tehtävälista on kilometrin mittainen. Kun niitä ei ehdi huomata, ei ehdi myöskään iloita. Ja onhan elämä ilman iloja aika puuduttavaa.

Olen kovasti yrittänyt opetella läsnäoloa ja hetkeen tarttumista, mutta Mindfulnessia vanhemmille -opaskirjani on edelleen monen muun kirjan tavoin kesken. Ehkä se jonain päivänä tulee luetuksi kokonaan ja silloin varmaan leijailen paikasta toiseen. Sitä odotellessa opettelen kiinnittämään huomiota pieniin iloihin.

Viime viikonloppuna iloitsin tottakai perheestä ja kodista ja näin pois päin, mutta myös kirppislöydöistäni (ihana tunika esikoiselle ja ihana mekko minulle – tämä on ehkä se kesä, kun opettelen vihdoin käyttämään naruolkaimia ja tuollaista avonaista pääntietä), mukavasta kohtaamisesta hyvän ruoan äärellä (terkkui Heidille ja Tainalle, oli tosi kiva nähdä! :>) sekä kipollisesta suklaajäätelöä (aika jälkeen sokerilakon on ollut tosi jeees – ihanaa, kun ei ole mitään hölmöjä periaatteita jarruttamassa, jos tekee ihan valtavasti mieli jotain!).

 SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

Mistä pienistä iloista sinä iloitset? Onko niitä helppo nähdä vai jäävätkö ne arjen jalkoihin?

Kivaa tiistaita sinulle! :)

Lisää iloisia tunnelmia löydät Pienen Linnun MakroTex-haasteesta!

Pieni Lintu - MakroTex challenge
Advertisement

53 vastausta artikkeliin “Pieniä iloja

  1. Kunpa vain kaikki osaisivat ilostua ja olla onnellisia pienistä asioista, sinulta se ainakin näyttää onnistuvan, ihanan iloisia kuvia! :)

    Tykkää

    1. Kiitos Qaws! Ei täältäkään irtoa joka päivä kasaa pieniä arki-iloja, mutta kovasti yritän keskittyä niiden näkemiseen. :)

      Tykkää

  2. Tuo tunika toi mieleen meidän tytön pienenä! Hänellä oli siis samaa värimaailmaa oleva tunika.

    Pieniä iloja on kyllä hurjasti ympärillä, kun niitä osaa vain katsoa :)

    Tykkää

    1. Lasten vaatteet jäävät kyllä hämmästyttävän hyvin mieleen. Mä myös monesti vauvoja katsellessa bongailen samankaltaisia vaatteita kuin mitä tytöillä on ollut. :)

      Tykkää

  3. Siinäpä se tiivistettynä. Jos odotat sitä suurta tapahtumaa kerran 10 vuodessa, missaat ne kaikki päivän hyvät, iloa tuottavat hetket. Melkein joka päivässä on jotain iloista.

    Tykkää

    1. Todellakin! Pitäisikin kirjoittaa joskus pieniä arki-iloja muistiin, sillä ne muuten nopeasti unohtuvat tai menevät muuten ohi.

      Tykkää

    1. Kiitos Noora! Siisti koti onkin oikein mainio syy iloita! Mä myös iloitsen siitä aina, kun sellainen ihme pääsee tapahtumaan. :D

      Tykkää

  4. On kyllä hienoja löytöjä! Minäkin iloitsisin tuosta mekosta! Ihan totta, pienistä asioista pitää oppia iloitsemaan ja tallata se pieni pessimisti takaisin piiloonsa. Se kasvaa mitä ruokkii, sen huomaa pelottavan usein.

    Tykkää

    1. Totta tuokin. Kun alkaa miettiä yhtä kurjaa asiaa, niitä löytyykin pian valtavasti. Ja mitä enemmän kurjia asioita miettii, sitä kurjempi on olo.

      Tykkää

  5. Totta, arjen kiire vie mukanaan. sitä vastaan on hyvä taistella. Se vaan on niin vaikeaa, mutta kyllä se onnistuu.
    Nuo pienet ilot, ne ovat niin tärkeitä!

    Tykkää

    1. Arjen kiire on kyllä ihmeellinen ilmiö. Sitä on vain niin vaikea keskittyä siihen meneillään olevaan hetkeen! Viime aikoina on tullut oivallettua paljon asioita tähän liittyen, mutta vielä on myös paljon opittavaa.

      Liked by 1 henkilö

  6. Voi miten ihana mekko!

    Itse koen ainakin olevani sellainen stressaaja, että ne pienet ilot tuppautuu unohtumaan. Nyt ollaan lomalla koko kööri, joten pyrin nauttimaan tästä hetkestä.

    Kiitos kun linkkasit blogisi 😊Vanhaa blogiasi seurasinkin jo.

    Tykkää

  7. Väistämättä tuli hymy huulille :)
    Joskus pienet ilot meinaavat olla niin pieniä, että jäävät jalkoihin..

    Tykkää

  8. On onni osata iloita pienistä jutuista, niistähän meidän arki koostuu… Oranssi gerbera on ihana ilon tuoja.

    Tykkää

  9. Arjen isoimpia iloja on aamukahvihetket, kiireettöminä viikonloppuaamuina smuutien surauttaminen ja harras juominen pitkällä pillillä. Ilostuin myös tuosta jäätelökuvasta, näyttää herkulta! :)

    Tykkää

    1. Oi, yksi mun pienistä unelmista on se, että saisin juoda aamuteen rauhassa ja hiljaisuudessa. En ole vielä niin hurja, että heräisin vapaaehtoisesti 5.30 teekupillisen takia, mutta ehkä joskus rauhallinen aamutee on taas mahdollinen! Jäätelö oli kyllä niiiiiiin hyvää! :)

      Tykkää

  10. Ihana teksti! Hetkessä eläminen ja elämän arkisistakin hetkistä iloitseminen on kyl ehdottomasti elämän isoimpia oppeja. Se on sinänsä jännä, et välillä elämä tuntuu sellaiselta saman toistolta ja arjen jatkumolta. = Tylsältä. Sitten vain joku päivä sitä taas herää kuin olisi astunut uuteen elämään: katselee ympärilleen, näkee auringonpilkut keittiön verhoissa nurkissa lojuvien pölypallojen sijaan ja on vain kiitollinen kaikesta juuri sellaisena kuin elämä on. :)

    Tykkää

    1. Niinpä! Tuollaiset päivät ovat parhaimpia! Voittavat mennen tullen ne, jolloin on aamusta lähtien kiukkuinen ampiainen ja näkee juurikin vain negatiiviset asiat.

      Tykkää

  11. Voi tavaton miten kauniisti kirjoitit elämänkulusta. Näinhän se on. Kaiken negatiivisen havaitsee herkimmin ja ne kaikkein pienimmät, iloisimmat asiat jäävät taka-alalle. Muutama kuukausi sitten Gloria lehdessä oli haastattelu, en muista kenen, ja siinä sain hyvin ohjeen jota olen pyrkinyt käyttämään. Siinä haastateltava kertoi, että on hyvä keksiä kaksi ratkaisumallia tai iloista asiaa yhden negatiivisen asian rinnalle.

    Tykkää

    1. Voi kiitos Noksu! :) Hmm, tuo kuulostaa hyvältä ohjeelta! Pitääkin kokeilla, miten se käytännössä luonnistuu!

      Tykkää

  12. Minäkin yritän iloita aina pienestä. Vaikka keiltämättä välillä meilläkin alkaa olla tilanne, jossa kodista on vaikea löytää siistiä nurkkaa, jota ihailla arjen keskellä. Hyvä muistutus siitä!

    Ja kaunis mekko ja tunika myös. Voin kuvitella, että se sopii sinulle hienosti.

    Tykkää

    1. Mä olen todennut, että olohuone on paikka, jonka haluan pitää edes välillä järjestyksessä. Siksi meillä on pari isoa koria / laatikkoa, joihin lelut saa muutamassa minuutissa kerättyä. Ja laatikotkin mahtuvat onneksi pöydän alle vähän piiloon! :D

      Tykkää

  13. Ihana, kun muistutit minuakin pienistä iloista! Olisi niin kiva, kun pystyisi arjenkin keskellä katsomaan niitä asioita, jotka tuottavat iloa. Ei keskittyisi tekemättömiin kotitöihin, vaan siihen mikä just nyt tuo hyvän mielen. Tänään voisin iloita siitä, että saamme olla koko päivän kotona. Pojan kanssa kahdestaan. Keskittyä toisiimme ja yhteiseen tekemiseen. Iloista sunnuntaita sinulle!

    Tykkää

    1. Niinpä, kun vain malttaisi keskittyä niihin pieniin iloihin! Mulla ei niinkään ehkä kotityöt vie keskittymistä, mutta muuten ajatukset surraavat pään sisällä niin kovaa vauhtia, että tuntuu tosi vaikealta olla läsnä hetkessä. :D

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s