Muistelen välillä suurella huvittuneisuudella ajatuksiani ennen lapsia. Kuinka ajattelin, että noita asioita emme ainakaan tee ja nuo varmasti teemme sitten, kun meillä on omia lapsia. Tässä kolmessa vuodessa on tapahtunut kuitenkin aikamoinen muutos ajatuksissa – selvästi siis myös lapset kasvattavat vanhempiaan ja pöllyttävät ajatukset ja käsitykset uusiksi.
Esimerkiksi nämä toteamukset ovat ihan höpönhöpöä nykyisin:
”Miksi ihmeessä täytyy puhua itsestään kolmannessa persoonassa? Kai lapsi nyt oppii äitinsä ja isänsä, vaikka sille puhuisikin minusta ja sinusta?” Nii-in, äiti pohtii nyt pitkään ja hartaasti, miten tässä näin pääsi käymään. Aluksi kieltämättä äidistä tuntui oudolta puhua itsestään äitinä, mutta kun alkuun pääsi, niin sehän lähti sujumaan oikein sukkelasti. Nyt äiti ehkä pikkuhiljaa opettelee puhumaan taas itsestään minänä.
”Minä en huuda enkä hermostu. Sanon vain napakasti ja selkeästi asiat, mutta ääntä en korota.” AI EN VAI?! Tämä toimi vielä ensimmäisen vauvavuoden ajan, mutta sitten tuli toinen vauva ja hetken päästä kasa univelkaa. Sitten pinna sanoi nips ja naps eikä äitikään ehtinyt hengittää ja laskea kymmeneen. Univelka tosin nyttemmin on jo vähentynyt, mutta pinnaani etsin edelleen. Aina välillä luulen jo löytäneeni sen ja parsineeni kasaan, kunnes paikalle saapuvat Ujellus ja Ulina tai – mikä nykyisin ehkä on jopa vielä pahempi – Täyslakko ja Matospagetti. Argh. Onneksi Jekkua ja Jäynää ei ole näkynyt täällä vielä, joten ehdin ehkä yhdistää pinnani pidemmäksi!
”Mä en ainakaan käy vessassa ovi auki, kyllä lapsi sen hetken kestää odottaa.” Tämä toteamus toivottavasti astuu voimaan taas pian, kun tytöt ovat jo noinkin isoja. Tähän asti ei kuitenkaan ole ollut mitään toivoa vessarauhasta. Ehkä ainakin toinen olisi kestänyt odottamista jo jonkin aikaa sitten, mutta onhan se lopulta levollisempaa nähdä, mitä pikkukaveri puuhaa sen sijaan, että yrittää äänien perusteella miettiä, mitä toinen tekee. Erityisesti aktiivisimmat ”syödään ja maistellaan kaikkea, mikä osuu eteen” ja ”nyt kiivetään, kiivetään, kiivetään” olivat jänniä vaiheita ja helpoimmalla pääsi, kun piti oven ihan auki. Puhumattakaan siitä valtavasta harmista, joka tuli äidin poistuessa näköpiiristä.
”Meillä ei katsota telkkaria, korkeintaan dvd:tä ja sitäkin silloin tällöin. Lapset eivät tarvitse telkkaria mihinkään ainakaan alle 4-vuotiaina.” Höpsistä. Muumit ovat olleet oikein näppärä ratkaisu silloin, kun ei itse jaksa lukea kirjaa ja haluaa olla paikoillaan, silloin kun täytyy saada tehdä jokin asia edes hieman rauhassa sekä silloin, kun päivän aktiivisuusvarasto alkaa olla käytetty yhdeltä jos toiseltakin ja akut kirjaimellisesti huutavat tyhjyyttä. Siinä mielessä tosin lausahdus pitää vielä vähän paikkansa, että katsomme harvoin telkkaria telkkarina ja ennemminkin tuttuja jaksoja digiboksilta tai dvd:ltä. En halua ottaa sitä riskiä, että telkkariohjelmassa onkin jokin superjännä juttu, jota puidaan pitkään ja hartaasti, jännitetään ja pelätään. Ehkä sitten vähän myöhemmin.
Ja sitten nämä muutamat käänteiset lausahdukset, joita ainakin teemme:
”Kestovaipat olisivat kivat. Niissä on niin hienoja värejä ja se vähentäisi vaippavuorta merkittävästi.” En tiedä, mitä tapahtui, mutta lopulta en koskaan edes ostanut yhtäkään kestovaippaa ja äitiyspakkauksessakin olleet jäivät kokonaan testaamatta. Olemme siis tuottaneet maailmaan valtavasti roskaa, sillä:
”Me ainakin sitten aloitetaan pottailu viimeistään 1,5 vuoden iässä ja kyllähän lapsi jo 2-vuotiaana on päiväkuiva.” Hah. Tämän kohdalla ei olisi voinut mennä enempää metsään. Eipä sitä osannut aavistaa silloin joskus, kuinka jänniä jotkin asiat voivatkaan olla! Terveisin kahden vaippoja käyttävän lapsukaisen äiti, joka on vihdoin päästämässä irti päänsisäisistä ”näin ja näin täytyy tehdä viimeistään siinä iässä” -aikarajoista.
”Aina on aikaa halata ja syliin pääsee koska vain.” Paitsi jos kaikilla on karmiva nälkä ja ruoka on pakko saada valmiiksi. Tai jos on kiire ja pitäisi ihan just lähteä. Tai jos sylissä on oltu jo jonkin aikaa ja olisi kiva tehdä muutakin. Tai jos äidin läheisyyskiintiö on hetkellisesti täynnä ja on pakko saada ilmaa ympärille edes hetkeksi.
”Miten niin lapset muuttavat elämää? No eivät kyllä muuta. Kyllähän mekin mennään sitten metsäretkelle ja otetaan vauva mukaan vaikka johonkin Manducaan. Ei se nyt niin vaikeaa ole, jos vielä imettääkin.” Olemme olleet metsäretkellä noin 4 kertaa. Taloyhtiön takapihalla.
Että sillä tavalla. Mitenkäs teillä, löytyykö hölmöjä päätöksiä ja ajatuksia? Missä on mennyt eniten mönkään ja mikä yllätti?
Rentoa viikonloppua kaikille! Onneksi vakaat päätökset on tehty joustamaan ja mukautumaan! :)
Voit seurata blogia Facebookin, Bloglovin’n, Blogit.fin ja Instagramin kautta. Tervetuloa mukaan! :)
Oranssia 
Voi kuinka loistava teksti, odotan kyllä innolla omia tällaisia -pyörrän ajatukseni täysin- jutut, nyt kun aikaa menee eteenpäin :)
TykkääLiked by 1 henkilö
Heh, kiitos! :) Mä myös uskon, etteivät muuttuneet mielipiteet lopu tähän. Varmasti tulevaisuudessakin huomaan monen asian menneen ihan eri tavalla kuin mitä nyt ajattelen!
TykkääTykkää
Hei Tea! En löytänyt enää blogiasi. Löytyykö sitä jostain uudesta osoitteesta? :) Luin sieltä hetki sitten yhden jutun, mutta en ehtinyt kommentoida kirjoitustasi. Jos kirjoitat edelleen blogia toisaallta, niin linkkaathan se minulle? Hyvää ja toivottavasti vähästressistä vauva-arkea sinne! <3
TykkääTykkää
Jotenkin tutulta kuulostaa… :) Sekä ennakkoajatukset että lopputulos… :)
TykkääTykkää
Mukava kuulla, että muillakin ajatukset ovat muuttuneet! Kovasti olen yrittänyt oppia tähänastisista pyörtämisistä ja olla tekemättä vankkoja päätöksiä ennakkoon, mutta veikkaanpa, että luvassa on vielä monta kääntynyttä mielipidettä. :D
TykkääTykkää
Voi tää oli aivan mahtava :D Suurin osa pitää kutinsa täälläkin ;)
TykkääTykkää
Hih, kiitos Minna! :D Niin ne ajatukset vain muuttuvat! Onneksi. :D
TykkääTykkää
Siis juuri näin se menee :D Ja noille aikarajoille olen vasta kuopuksen myötä osannut rennosti sanoa hyvästit. Kyllä kaikki aikanaan tapahtuu- ajattelin ennen, mutta epätoivoisesti yritin silti.
TykkääTykkää
Tutulta kuulostaa! Mulla prosessi on vielä vähän kesken. Ajatuksen tasolla aikarajoista irti päästäminen kuulostaa helpolta nakilta, mutta käytännössä sitä tahtomattaankin monesti alkaa miettiä, mitä jossain on kirjoitettu tai mitä muut lapset osaavat. Hölmöä ja turhaa stressiä! Toivottavasti mun ajatusprosessi pian valmistuu. :D
TykkääTykkää
Metsäretkelle vaikka Manducaan, hih. :D Hauska postaus ja niin vakaasti aikoinaan minäkin päätin, että en koskaan huuda.. no kaikki ei mennyt ihan niinkuin kuvitteli ja välillä kyllä on ääntä korotettu.
TykkääTykkää
Musta tuntuu, että olen viimeisten kolmen vuoden aikana oppinut itsestä paljon enemmän kuin monena vuotena sitä ennen. Selvästi nämä pikkukaverit laittavat pohtimaan asioita! Ja selvästi itsestä löytyy myös negatiivisia piirteitä, joiden sulattelu vie vähän aikaa. :)
TykkääTykkää
Haha, mulla metsään meni se, että tablettia ei lapselle anneta. Noh, 2v5kk istua nakottaa sen kanssa melkein päivittäin ja käyttää sitä paremmin kuin minä… Muuten olen kyllä aika hyvin pysynyt omissa periaatteissani. Jotka olivat kyllä aika köykäisiä jo lähtökohdiltaan. :)
TykkääTykkää
Meidän pelastus taitaa olla se, ettei meillä ole tablettia. ;) Köykäiset periaatteet kuulostavat hyvältä lähtökohdalta! Periaatteita ehtii kuitenkin kehitellä hyvin tässä matkan varrella, kun on vähän paremmin kärryillä siitä, mikä sopii omaan, perheen ja lasten tyyliin. :)
TykkääTykkää
No just näin! Samaistuin täysin :D
TykkääTykkää
Hihi, kiva kuulla! :D
TykkääTykkää
huutonaurua KAIKKI kuulosti tutuille. Paitsi itse kyllä kestovaipatin ensimmäistä ja vähän toistakin, mutta kolmannen kohdalla ei vaan enää jaksanut edes harkita. Yksi puuttui: teen aina kaikki ruoat itse laadukaista raaka-aineista, koska lapseni ansaitsee parasta. Meillä ei ainakaan syötetä vauvoille mitään kamalia valmispilttejä tai taaperoiässä käydä hampurilaisella :D
TykkääTykkää
Heh, kiva kuulla, että kuulosti tutulta! :D Mun on pakko tunnustaa, että mä olen edelleen vähän ruokanipottaja. Tosin hedelmäpiltit on kyllä ahkerasti käytössä puuron joukossa ja ruokaisiakin pilttejä yritin hyödyntää – harmi vain, ettei esikoinen aikoinaan suostunut syömään niitä! O.o
TykkääTykkää
Loistava kirjoitus! Kyllä monet periaatteet lensivät romukoppaan. Telkkari ehkä eniten yllätti, siis se, miten lepsusti siihen nykyään suhtaudun. Toki ikärajat pidetään tiukasti edelleen (poika on tosi herkkä), mutta enemmän lapsi saa katsoa, mitä alun alkaen ajattelin. Se on vaan niin helppoa antaa toisen katsoa dvd/pikku kakkosta ja samalla saa itse rauhassa jotain puuhata. Muutkin kohdat kyllä osui ja upposi tännekin. Tosin meillä kestovaippailtiin ja reissattiin vauvankin kanssa paljon, mutta muuten ihan samoja fiiliksiä :).
TykkääTykkää
Joo, samoin telkkariin suhtautuminen oli pienoinen yllätys! Ikärajoista ja sisällöstä muutenkin ollaan myös aika tarkkoja, mutta ei tule huonoa omatuntoa siitä, jos katselu ei rajoitu vain yhteen Muumi-jaksoon. :)
TykkääTykkää
Mulla ei ole vielä lapsia, mutta omasta mielestäni omaan loistavia periaatteita ja tiedän, että tulen olemaan muita parempi kasvattaja :D :D :D
TykkääTykkää
:D :D :D Ihana! :D
TykkääTykkää
Olipa ihana postaus! :D
TykkääTykkää
Kiitos Ave! :D
TykkääTykkää