Värivisiitillä: kodikkaasti kerrostalossa

Joissain tapauksissa se omena ei vain putoa kovin kauas puusta.

Muistan joskus vähän hämmästelleeni, miksi esikoinen oli niin kovin kotoisasti mummulassa, vaikka edellisestä näkemiskerrasta ja varsinkin kyläilykerrasta oli jo pitkä aika. Sitten katselin hetken ympärilleni ja totesin, että kyllähän meidän kodissa ja mummulassa taitaa olla paljon samaa – värejä!

Keväällä nappasin erään kerran kameran mukaan ja kuvasin ihanaa väripaljoutta. Tervetuloa mukaan värivisiitille tähän lämpimien sävyjen kotoisaan kerrostalokolmioon! :)

värikäs koti, olohuone

SONY DSC

värikäs koti, olohuone, sohva

värikäs koti

värikäs koti

Olohuoneessa huomio kiinnittyy hetkessä valtavaan palmuvehkaan ja muihin viherkasveihin. (Tämä muuten on sitten se kohta, jossa omena kimposi kauas puusta – nämä kitukasvuiset yksilöni eivät ihan vastaa äitini esimerkkejä!) Heti niiden jälkeen katse osuu todennäköisesti mahtavaan tauluseinään, josta löytyy kuvia tärkeistä ihmisistä, paikoista ja hetkistä. Ihan loistava kokoelma merkityksellisiä kuvia!

Olohuoneen väritys on useimmiten ruskea-oranssivoittoinen, mutta verhot tuovat huoneeseen keväisin ja kesäisin raikkautta ja kirkkaita sävyjä. Käsillä tekeminen näkyy kodissa vahvasti, ja esimerkiksi olohuoneesta löytyy käsitöitä kolmelta sukupolvelta – sohvan ja sohvatyynyjen verhoilu, matot ja isot taulut ovat kaikki itse tehtyjä.

värikäs koti

parvekekasvit

Myös parvekkeella vihertää! Lasitettu parveke pääsee oikeuksiinsa kesällä, kun sinne ilmestyy ruukkukaupalla kukkia.

Makuuhuone jatkaa lämpimillä sävyillä ja on yhdistelmä boheemia ja romanttista tyyliä. Sisustusvalot nurkassa tuovat tunnelmaa iltoihin ympäri vuoden ja ikkunalautaa koristavat keraamiset koriste-esineet ja hyvinvoiva viherkasvi.

värikäs koti, makuuhuone

värikäs koti

värikäs koti, makuuhuone

Keittiö jatkaa tuttua linjaa – värejä, viherkasveja ja yksityiskohtia ikkunalaudalla. Rakastan kynttilöitä ja yllättäen myös äidilläni on usein kynttilä palamassa. :)

Jos saisin valita äitini kodista joitain yksityiskohtia meille, haluaisin ehdottomasti ikkunalaudat – harmi vain, ettei meillä oikein ole sopivaa tilaa niille. Vaikka meiltäkin löytyy seinistä väriä, on olohuoneemme seinä valkoinen. Siihen siis kaipaisin pientä piristystä! Salaa haaveilen myös tuollaisesta ensimmäisissä kuvissa näkyvästä puuarkusta, vaikkei sillekään taida löytyä meiltä sopivaa paikkaa.

värikäs koti, keittiö

värikäs koti, mariskooli

värikäs koti

Aika kotoisaa, vai mitä mieltä olet? Vaikka meilläkin on joskus lapsuudenkodissa näyttänyt hyvin perinteiseltä ysärikodilta, on tämä äitini 2010-luvun sisustustyyli hyvin lähellä sydäntäni ja omia mieltymyksiäni. En ole varma, uskaltaisinko luovuttaa kotimme sisustusta telkkarin sisustusmuutosohjelmien käsiin, mutta äidilleni voisin hyvinkin uskoa sisustusvastuun!

Oletko sinä ammentanut tyyliä vanhemmiltasi vai onko kotisi hyvin kaukana lapsuudenkodin tyylistä? Kuinka kauas omena on päässyt puusta?

Niin, ja sikälihän kotimme ovat myös lähellä toisiaan, että molemmissa työhuone on kuvauksetonta aluetta. ;) Voi koska, koska opimme hyödyntämään kaikkien huoneiden potentiaalin ja järjestämään tavarat siististi paikoilleen??


Voit seurata blogia Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löytyy Instagramista. Tervetuloa mukaan! :)

18 kommenttia artikkeliin ”Värivisiitillä: kodikkaasti kerrostalossa

  1. Kaunis, värikäs koti!:)

    Meidän molempien lapsuudenkodit sinisine sohvineen ja lastulevyhuonekaluineen ovat aika kaukana meidän nykyisestä kodista, eli ei vaikutteita sieltä. Nykyään äitini asuu itsekseen ja hänellä on joitakin vanhoja huonekaluja, niin kuin meilläkin, mutta muita yhtäläisyyksiä ei oikein ole. :D

    Tykkää

    1. Hih, samoin meillä se ihan lapsuudenkoti on aika kaukana nykyisestä! Tosin muuttaessani aikoinaan pois kotoa sain useamman huonekalun mukaan ja olen ahkerasti kuljettanut niitä asunnosta toiseen. Ne taitavat kuulua vahvasti osioon ”näistä en luovu”! :)

      Tykkää

  2. Onpa ihanan värikästä! Itsekin tykkään väreistä varsinkin pukeutumisessa, ja sisustuksessa tykkään lisäillä pieniä väripilkkuja sinne tänne. Ihan noin värikästä meillä tosin ei ole, mutta en voisi elää ihan vitivalkoisessa kodissakaan. Itse olen perinyt äidiltäni ainakin mieltymyksen kasveihin ja kauniisiin koriste-esineisiin, sekä tauluihin ja seinäkalentereihin. :)

    Tykkää

    1. Mä kadehdin kaikkia, joilla on mieltymys ja into kasveja kohtaan! Mä haluaisin, että meillä olisi paljon viherkasveja, mutta olen surkea hoitamaan niitä. Jotenkin se kastelu aina unohtuu…

      Tykkää

  3. On kyllä lämminhenkinen koti! <3 Meillä on paljon valkoista, mutta myös piristämässä väriä ja tummia huonekaluja sekä keltainen keittiö. Meillä on äitini kanssa aika erilainen sisustustyyli, mutta huomaan kyllä joitakin yhtäläisyyksiäkin =)

    Tykkää

    1. Keltainen keittiö kuulostaa ihanalta! Tajusin juuri tätä kirjoittaessa, että meidän keittiöhän on ihan valkoinen ja vain tekstiilit tuovat väriä. Tässäpä olisi pohdinnanpaikka! :D

      Tykkää

  4. Kyllä oli värikäs, lämmin ja tunnelmallinen koti! Meidän kodin esikuva on varmasti isovanhempieni kesähuvila. Jotenkin on jäänyt mieleen se tapa miten aurinko paistoi lämpöisenä kesäpäiväni sisään tuvan ikkunasta.

    Tykkää

    1. Ikkunoista sisään tulviva auringonpaiste on yksi parhaimpia sisustuselementtejä! (Paitsi silloin, kun se paljastaa jokaikisen pölyhiukkasen.)

      Tykkää

  5. No kyllä näen paljon samaa teidän kodeissanne! Värimaailman lämpimät sävyt nyt ainakin ja tietty selkeys yhdistettynä pieniin koristeyksityiskohtiin. Erojakin toki on.

    Meilläkin on äidin kanssa jotain samaa tyylissä, mutta minun tyylini on värikäs ja äidin taas neutraalimpi. Tosin värejä on nykyisin ollut enenevissä määrin. Minulla on ehkä hieman rönsyilevämpii tyyli kuin äidillä, joka nojaa klassikoihin.

    Tykkää

    1. Hei totta muuten! Nyt kun mainitsit selkeydestä, niin se on lopulta jopa aika iso yhdistävä tekijä! Kummankaan kodista ei löydy hirveästi pieniä koriste-esineitä ja niistä, mitä löytyy, taitaa suurin osa liityä jotenkin kynttilöihin. :D

      Tykkää

  6. Aluksi luulin että kuvat ovat teidän kodistanne :) Niin samoja värejä ja sävyjä. Kaunista!
    Meillä ei väritys ole samaa kuin äidilläni nyt – mutta toisaalta 70-luvun lapsuudenkodin väritystä löytyy meiltä nyt jossain määrin… Tai siis ehkä värejä mutta ei saman sävyisinä kuin 70-luvulla ;)
    Yksi asia mikä ihan selkeästi on tullut kotoa – meillä on ”oikeat verhot” eikä sälekaihtimia… En ole mihinkään rakentamaamme kotiin huolinut sälekaihtimia… Ne kun eivät mielestäni kuulu ”maalle”…. ;)

    Tykkää

    1. Sälekaihdittomuus kuulostaa ihanalta! Meilläkin lapsuudenkodissa vedettiin kaihtimet aina aamuisin ylös, mutta kerrostalossa ja nyt rivitalossa asuessa tuntuu liian paljaalta pitää ikkunat ihan avoimina.

      Mä haluaisin päästä fiilistelemään 70-luvun koteja! Uskon, että tykkäisin niistä. :D

      Tykkää

  7. Kaunis, lämpöinen ja tunnelmallinen koti! Teidän kodeissa on kyllä paljon saman tyylisyyttä.

    Meillä on äidin kanssa aika samanlainen sisustusmaku. Hänen, ja isän tietysti kanssa, koti on tosin maalaisromanttisempi mitä meidän. Värit ovat kuitenkin kovin samankaltaisia. Meilläkin poika viihtyy hurjan hyvin vanhempieni luona :)

    Tykkää

    1. Tuo viihtyvyys oli kyllä hauska huomata! Noihin aikoihin esikoinen vierasti vielä tosi paljon, joten tunnelma mummulassa oli ihan poikkeuksellinen. Mutta toisaalta, eipä tuo ole ihme – onhan sitä itselläkin kotoisampi olo paikassa, joka muistuttaa kotia. :)

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s