Ajatukset uusiksi – kartanosta pikkupesään

orvokki

Missä haluan asua? Mikä tekee kodista kodin? Kuinka paljon tarvitsemme tilaa? Täytyykö lapsilla olla omat huoneet? Minne saamme kaikki tavarat mahtumaan? Millaisen pihan haluan? Miten sisustaisin ison talon?

orvokki

Olen aina, ihan aina haaveillut omasta talosta. Sellaisesta, jossa on paljon huoneita, korkeat ikkunat ja iso piha. Talo olisi uusi, mutta henkisi menneiden vuosikymmenten tunnelmaa. Keltainen tai vihreä puutalo, jossa on mansardikatto. Puutarhassa olisi paljon vanhoja puita, kukkapenkkejä ja nurmikkoa. Sisällä olisi tilaa sisustaa ja etenkin keittiö olisi valtava – siellä mahtuisi tekemään kymmeniä ruokia samanaikaisesti ja ruokapöydän ääreen mahtuisi kevyesti 10 ihmistä.

Asumme nyt rivarineliössä, joka on nykyisiin tarpeisiimme ihan passeli, vaikka välillä tila meinaakin loppua. Haaveena on ollut kuitenkin omakotitalo, josta ei lopu tila eikä naapurin terassi ole kiinni meidän grillissä.

Nykyinen koti on kiva, mutta olen nähnyt siinä myös paljon parannettavaa: keittiöön tarvittaisiin lisää työtasoa, lasiset keittiönkaapinovet olisivat kivat ja parasta olisi ihan oma vitriinikaappi kivoimmille astioille. Vessojen peilikaapit ja lavuaarit ovat vähän askeettiset, ovenkarmit ovat jo klommoilla ja piha voisi olla sekä isompi että ehdottomasti suojaisampi. Tytöille olisi kiva tarjota omat huoneet viimeistään kouluiässä, itsekin haluaisin oman työhuoneen ja avara, valoisa kuisti olisi enemmän kuin ihana. Ja pakastin! Se on aivan liian pieni, tuollainen 3-lokeroinen pikkumalli jääkaapin alla.

Muistan katselleeni jokin aika sitten eräässä sisustusryhmässä ihanien, värikkäiden kerrostalokotien kuvia. Pienet keittiöt oli sisustettu retrohenkisiksi ja kodin yksityiskohdat huokuivat värejä, muistoja ja merkityksiä.

orvokki

orvokki

Sillä hetkellä aloin oivaltaa, ettei koti olekaan se, mitä on kodin ympärillä – koti on paikka näiden seinien sisäpuolella ja se, onko ympärillä rivitaloa, kerrostaloa vai omaa tonttia, ei ole niin merkityksellistä. Toki yksityinen piha olisi hieno, mutta oikeasti enemmän on väliä seinien sisäisellä yksityisyydellä. Jos haluan istua nurmikolla lukemassa kirjaa, voin tehdä sen takapihallamme ja olla välittämättä ohikulkevista naapureista tai voin napata kirjan mukaan ja mennä läheiseen puistoon, jossa todennäköisesti ohi kulkee vielä vähemmän ihmisiä.

Tuon jälkeen oivalsin, että tavarahamsterina kerään tavaraa ympärilleni juuri sen verran kuin saan mahdutettua kotiin. Siispä isompi koti, isompi tavaramäärä. Mitä jos uusien neliöiden sijasta karsisin valtaosan nykyisistä tavaroista pois? Sillä sekä säilytysratkaisujen parantamisella saisimme tavarat omille paikoilleen ja avaruutta tasoille. Ehkä voisimme jopa luopua jostain kirjahyllystä ja saada lisää lattiapinta-alaa?

Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että meidän kotimmehan on hyvä juuri näin. Kulkuyhteydet eri suuntiin ovat mainiot, keittiön työtasot saa riittoisammiksi fiksummilla säilytysratkaisuilla, pari keittiönkaapinovea voi aina vaihtaa eikä vitriinikaappi nyt ole niin oleellinen. Omakotitalotavoittelusta säästyneet rahat voi huoletta käyttää pieneen vessaremppaan, ovenkarmit on helppo uusia ja piha nyt on piha – ainakin terassia voisi laajentaa ja istuttaa pari puskaa. Tytöille voisi kouluiän alkaessa ostaa parvisängyt, joiden alle saa tehtyä kumpaisellekin oman tilan, itselleni voin tehdä pienen työtilan yläkerran aulaan ja kuisti on ihana unelma, josta voin haaveksia. Jos oikein saamme järjestettyä tavaraa fiksummin, ehkä voimme ostaa isomman jääkaapin ja löytää jostain muualta tilan arkkupakastimelle.

orvokki

Tähän asti olemme suunnitelleet, että asuisimme täällä noin tyttöjen kouluikään asti. Vaikka asumisvuosia olisi tullut silloinkin monta, on mielessä siintänyt seuraava koti ja tämä on tuntunut hieman väliaikaiselta ratkaisulta. Nyt sen sijaan mieli on levollisempi – me asumme täällä ja teemme tästä unelmien kodin. Sitäpaitsi tapetti, jonka olin jo mielessäni asetellut unelmatalon keittiöön, sopii hyvin myös olohuoneemme seinään. ;)

Ja hei oikeasti, enhän minä ole puutarhaihminen! Haluaisinko oikeasti käyttää kesäpäivät siihen, että kyykin kukkapenkissä, tuskailen nurmikonpituutta tai suojelen pensaita ötököiltä. En! Haluaisin olla puutarhaihminen, mutta on myönnettävä, että mieluummin teen käsitöitä, laitan ruokaa, käyn kaupungilla, luen, kirjoitan, valokuvaan tai vaikka aloitan jonkin uuden harrastuksen kuin murehdin käsiini kuolevia kasveja. Takapihassamme on ihan tarpeeksi töitä minulle ja voisimme istuttaa sinne vaikka pari marjapensasta. Ehkä myös omenapuun.

Talokuplan poksahtaminen humisee edelleen korvissani ja olo on vähän epätodellinen – asutaanko me oikeasti täällä ainakin seuraavat 10 vuotta? Emmekö kiirehdi säästämään taloa varten? Haluammeko muuttaa kymmenenkään vuoden päästä? Mitä jos tytöt viihtyvät samassa huoneessa myös teineinä?

Talohaave jää kytemään ja varmasti pohdimme sitä vielä monesti. Onneksi mielipidettä saa muuttaa ja voimme katsoa tilannetta uudestaan joskus vuosien päästä! Siihen asti rakennamme tästä mukavaa kotipesää emmekä niin stressaa talosäästämisestä tai talon mukana tulevista pienistä ja etenkin isoista puhdetöistä.

Kivaa viikkoa kaikille! Tarkoitus oli toivottaa keväisiä päiviä, mutta tsemppiä nyt kaikille räntäsateen keskelle!

Kiitos muuten kaikille kirja-arvontaan osallistuneille! Tällä kertaa onnetar suosi nimimerkkiä malin ja lähetän sinulle hetimmiten sähköpostia! Olen muuten huomannut ilokseni, että facebookin puolelle on löytänyt tiensä useampikin uusi tykkäilijä. Tervetuloa mukaan! Seuraava arvonta taitaakin olla tykkäysten kunniaksi fb:n puolella. :)


Voit seurata blogia Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löytyy Instagramista. Tervetuloa mukaan! :)

18 vastausta artikkeliin “Ajatukset uusiksi – kartanosta pikkupesään

  1. Nämä asuntopohdinnat ovat niin tuttuja! Me päädyimme myymään liian pienen rivarikodin, jossa kyllä oli aika iso ja suojaisa piha. Uutta kotia ei löytynytkään, joten nyt asumme väliaikaisesti vielä pienemmässä asunnossa kerrostalossa. Jouduimme luopumaan muutamista huonekaluista mm. sohvasta. Aika kasvattava kokemus tämäkin..

    Tykkää

    1. Varmasti on kasvattava kokemus! Jäin pohtimaan kommenttisi jälkeen, minkä verran neliöistä voisi tosiaan nipistää. Jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä yhdestäkin huoneesta luopuminen tekisi elämän sen verran vaikeaksi ja ahtaaksi, ettei se toimisi. Toisaalta eihän sitä vielä tiedä, minkä verran tavaraa meille jää, kun tässä oikein innostun karsimaan turhia pois. Ja toisaalta ajattelen aina, että kyllähän ihmiset ovat kautta aikojen asuneet tiiviisti – nyt vain tuntuisi todella, todella kummalliselta, jos esimerkiksi olohuone olisi myös meidän makkari ja lapset nukkuisivat verhon takana jossain syvennyksessä. Mutta varmasti siihenkin tottuisi tarvittaessa.

      Tsemppiä teille! Toivottavasti uusi koti löytyy pian! :)

      Tykkää

  2. Tiedätkö, tämä postaus voisi olla melkein kuin minun kirjoittamani! Edellisessä asunnossamme haikailin koko ajan muuta ja pidin sitä vain väliaikaisasuntona. Nyt tässä nykyisessä asunnossa olen harrastanut samaa, kunnes koin jonkin ahaa-elämyksen ja aloin pitämään tätä KOTINA. Olen keskittynyt enemmän kivoihin asioihin, mitä täällä jo on, sen sijaan että löytäisin jatkuvasti vain jotain parannettavaa. Olen karsinut rutkasti ylimääräistä tavaraa pois, kaivanut esiin tekstiilejä ja sisustuselementtejä, joista todella pidän sekä alkanut tekemään suunnitelmia tämän asunnon suhteen. Viihdyn tässä paremmin kuin koskaan.

    Tykkää

    1. Ajatukset vaikuttavat kyllä ihan hirmuisesti! Ja juurikin tuo, että kun paikkaa pitää kotina, siihen sitoutuu ja sitoutuneena suunnittelee tulevia remontteja tai pikkuparannuksia, mikä taas puolestaan lisää sitoutumista. Ehdottomasti omat ja kivat tekstiilit tekevät kodista kodin! :)

      Kiva, kun kommentoit! Mukava aina kuulla, miten muut ovat vastaavanlaisissa tilanteissa ajatelleet ja toimineet. :)

      Tykkää

  3. Mä niin haluisin isomman kodin, vaikka kolmion nykyisen kaksion sijaan. Ainoo ongelma vaan on, et meillä on nyt yhtä paljon neliöitä kuin suurimmas osas tän alueen kolmiossa (60,5 tai 63, en nyt muista kummin). Tila ei siis sinällään kasvais kuitenkaan, mut vuokra nousis 150-350eurolla. Olenkin päättäny et tässä asutaan kunnes löydän duunin tai voitan lotossa. Olkoonkin, että sänkyni ollessa lastenhuoneessa, sieltä löytyy milloin mitäkin barbinkengistä pehmoleluihin :D

    Tykkää

    1. Tuo on muuten totta, neliöt ei kerro kaikkea vaan lisäneliöiden lisäksi lisähuoneet on välillä tarpeellisia. Meillä oli edellisessä asunnossa kaksiossa suht iso olohuone ja mä olisin niiiiiin kaivannut sinne ihan vain vähän erilaisen pohjaratkaisun ja pari lisäseinää, jotta olohuoneesta olisi saanut lohkaistua palasen työhuoneelle ja sillä tavalla työpöydät ja koneet pois silmistä.

      Ihanat unikaverit sulla! :D

      Liked by 1 henkilö

  4. Ihana postaus! Ja olisi voinut olla minun kirjoittamani myöskin. Ihan samoja mietteitä. Edelleenkin kyllä koko ajan mietitään muuttoa, mutta ei välttämättä isompaan asuntoon, vaan ihan vaan vaihtelun vuoksi jonnekin toisaalle. Ollaan asuttu kuitenkin tässä jo esikoisemme syntymästä lähtien. Marie Kondon jalanjälkiä seuraten olen nyt joka tapauksessa käynyt läpi kotiamme. Haluan, että tavaramäärämme on suhteutettu kotimme kokoon. Olen käynyt läpi pian koko asunnon ja on kyllä ihana tunne, kun alkaa pystyä hengittämään. Vaikka kotimme ei edelleenkään ole mikään minimalistinen tai tyhjyyttään kumiseva (ja miksi pitäisikään..), niin sen vain tuntee koko ajan, että on jotenkin väljempää ja ennen kaikkea tavaroilla on paikkansa. Olen ollut kodin järjestyksenpidossa niin epäjärjestelmällinen, että sitä on vaikea edes käsittää. Tämä muutos tuntuu hyvältä. Juuri se ajatus siitä, että tehdään nykyhetkestä ensin hyvä. Sitten voi miettiä muutosta, mikäli vielä tuntuu siltä. :)

    Tykkää

    1. Mä olen raivannut vasta murto-osan asunnosta ja ne jo raivatutkin tavarat ovat edelleen seinien sisäpuolella erilaisissa nyssäköissä ja laatikoissa. Kuitenkin sitä huomaa, että mitä enemmän lähtee pois turhaa tavaraa, sitä kevyempi olo on. Hämmentävää! Ja hienoa! Ja samalla myös ihan hurjan jännittävää, kun miettii, mitä jos jotain tavaraa olisikin kaivannut joskus ja nyt sen sitten heittää pois. :D

      Ja juurikin noin, ensin nykyhetki hyväksi ja jos on vielä tarvetta muutokselle, niin mietitään sitä sitten. :)

      Tykkää

  5. Ei neliöt tosiaan tee kotia :). Ihania oivalluksia sinulla! Meillä on aika iso talo, jos ajattelee sitä suhteessa täällä talossa asuvien määrään. Mutta olen aina tuntenut pienemmätkin asuntomme kodeiksi, ja viihtynyt niissä. Ainoastaan anoppilassa rakennusaikana asuessamme kaipasin tilaa ympärille. Pienessä rivarikolmiossa yksityisyyttä sai etsimällä etsiä ;). Ja onhan se toisten nurkissa asuminen muutenkin aika haastavaa. Rivareissa asuessani ainoastaan kaipasin pihalla omaa rauhaa. Meillä oli sen verran sosiaalisia naapureita, että ilmestyivät aina ulos samaan aikaan. Verhot vaan heilahti ja kohta naapuri oli jo juttuja kertomassa :D. Hän oli varmaan aika yksinäinen. Minulle oma rauha on tärkeää, kaipaan hiljaisuutta ympärilleni.

    Tykkää

    1. Mä luulen, että mäkin kaipaisin yksityisyyttä, jos meillä olisi kovin sosiaalisia naapureita. :D Yksi supersosiaalinen hetkessä paikalle tupsahtava tosin löytyy nytkin, mutta kun kyseessä on 6-vuotias lapsi, se ei tunnu niin raskaalta. Ainakaan vielä. Vaikka meidän takapiha on tosi avoin, terassilla on onneksi korkeat näköesteet – mä ehkä piiloudun sinne, jos haluan olla ehdottomasti ulkona mutten kenenkään tavoitettavissa. :)

      Tykkää

    1. Niinpä, mä myös uskon että kun kokonaan oppii sekä elämään nykyhetkessä että olemaan tyytyväinen siihen, mitä nyt on, niin voi olla aika tyytyväinen elämäänsä.

      Tykkää

  6. Nämä ovat niin yleisiä pohdintoja! Minullakin on usein taipumus haikailla jotakin, jota ei ole, vaikka itse asiassa asiat ovat oikein hyvin juuri niin kuin ne ovat. Voin itse myös sanoa, että kun neliöt lisääntyvät, lisääntyvät ne tavaratkin helposti, joten hyvä on tuo ajatus vähentää tilaan sopivaksi. Minulla on ollut useita vuosia tavaranvähentämisprojekti käynnissä. Useita peräkärryllisiä on viety tavaraa Pelastusarmeijalle, Fidaan ja muualle hyväntekeväisyyteen, lisäksi myyty laatikkotolkulla tavaraa ja vaatteita kirppiksillä ja pihakirppiksillä, annettu sukulaisille ja käyttökelvottomat menneet roskiin. Vielä on urakkaa jäljellä. Nyt en ehtinyt osallistua minimalistipeliin mutta jatkan omia yrityksiäni silti. Mukavaa kevättä – hauska huomata vuoden takaisen kirjoituksesi täsmäävän tähänkin kevääseen, sillä räntäsateilta ei kyllä ole viime päivinä vältytty.

    Tykkää

  7. Hyviä oivalluksia! Minäkin unelmoin vitriinikaapista, kun muutama vuosi sitten etsimme ensimmäistä omistusasuntoamme. Vitriinejä en saanut, mutta muuten asunto on kyllä oikein kiva, vaikka ostettiinkin vähän sillä ajatuksella, että asutaan siinä nyt joitakin vuosia ja katsotaan, mihin elämä vie. Välillä eksyn ihan asuntosivustoille asti katselemaan, mitä olisi tarjolla, mutta sitten muistan, kuinka stressaavaa asunnon osto ja muuttaminen olivatkaan. Ehkä pitäisi vähän tapetoida ja juurikin vaikka vaihtaa kaapinovia, niin koti tuntuisi taas uudemmalta!

    Tykkää

  8. Asuntopohdinnat ovat niin tuttuja! Meillä meni useampi vuosi remontoidessa, haaveillessa isommasta ja asuessa melkein vuosi vielä pienemmässä kodissa. Nyt opetellaan nauttimaan tästä mitä meillä vihdoin on. Ainahan voisi haaveilla lisää jostain enemmästä. Viisaita sanoja sinulla siis tässä postauksessa.

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s