Onnellisimmat hetket eivät ole suuria

Monesti kuulee sanottavan, että hääpäivä oli elämän onnellisin päivä. Tai se hetki, kun oma lapsi syntyi. Tai se, kun saavutti jotain suurta ja mahtavaa.

Miettiessäni elämän onnellisia hetkiä huomasin, että minulle onnellisimmat hetket ovat pieniä, lähes arkipäiväisiä hetkiä. Ei niitä päiviä, joita odotetaan vuosikausia vaan lopulta tuokioita, jotka toistuvat usein ja tapahtuvat välillä ihan huomaamatta.

Kukka1.jpg

Hääpäivä oli toki kiva ja onnellinenkin, mutta suurempi onni oli huomata eräänä päivänä, että koti onkin yhteinen ja että on normaalimpaa olla yhdessä kuin eri osoitteissa. Onnea ovat hetket, kun voi käpertyä toisen kainaloon ja tietää, ettei tarvitse edes puhua vaan voi vain olla.

Lasten syntymät ovat olleet mieleenpainuvia, mutta onnellisuuden sijaan enemmänkin hämmentäviä – nytkö se tosiaan syntyi ja tässäkö se nyt on? Oikeastiko meillä on vauva? Sen sijaan suurta onnea ovat tuonneet hetket, kun pienet kädet tarttuvat niskan takaa kiinni ja rutistavat kovaa. Tai se, kun pieni nenä on ihan littanana kiinni omassa nenässä. Tai se, kun esikoinen toteaa illalla sängyssä, että tänään oli tosi kiva päivä.

SONY DSC

Suurta onnea ovat hetket, jolloin saa nauraa jonkun kanssa vedet silmissä niin kauan, että poskiin alkaa sattua. Kun on kotona yksin, musiikki soi kovalla ja saa tehdä ihan mitä haluaa. Kun tapaa ihmisen, jota välimatkan takia ei näe niin usein kuin haluaisi. Kun saa kävellä omaan tahtiin kaupungissa, pysähtyä ja ihmetellä tai katsoa ympäristöä kameran läpi. Kun saa eteensä valtavan annoksen maailman parasta ruokaa. Kun on paikassa, joka tuntuu tutulta ja kotoisalta.

Kivemman blogin Listahaasteessa kerätään toukokuussa listoja teemalla elämän onnelliset hetket. Klikkaan tämän postauksen mukaan Listahaasteeseen ja olisi kiva löytää sieltä myös sinun ajatuksiasi! :)

Millaiset hetket ovat sinulle niitä onnellisimpia? Löytyvätkö ne merkkipäivistä vai arjesta?


Voit seurata blogia Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löytyy Instagramista. Tervetuloa mukaan! :)

12 kommenttia artikkeliin ”Onnellisimmat hetket eivät ole suuria

  1. Tämä postaus sai hymyn huulille! Minä olen kokenut voimakkaina onnenpäivinä myös nuo suuret hetket, mutta on totta, että suurin osa elämän onnesta koostuu juuri noista pienistä hetkistä. Muuten pitäisi olla koko ajan tapahtumassa jotain suurta ja arki olisi ankeaa.

    Vastasin muuten kirjahaasteeseen heti, kiitos siitä!

    Tykkää

    1. Oi, minäpäs tulenkin heti lukemaan vastauksesi!

      Totta kyllä, jos vain isot päivät olisivat onnellisia, jäisi jäljelle aika monta vähemmän onnellista päivää!

      Tykkää

  2. Minä olisin voinut kirjoittaa tämän postauksen. Ajattelen siis samalla tavalla näistä arjen ja juhlan onnenhetkistä. Onnellista viikonloppua!

    Tykkää

  3. Mä joskus mietin, ettei onni koostu jostain yhdestä asiasta vaan pienistä paloista. Siinä missä hääpäiväkin oli onnea täynnä, on omaan onnellisuuteen kuitenkin enemmän merkitystä niillä arjen pienillä paloilla :) Aurinkoa viikonloppuunne♥

    Tykkää

    1. Totta! Ehkä siinä on juuri tuo, että yksi hetki tai päivä voi olla täynnä onnea, mutta onnellisuus tunteena vaatii sen, että onnellisia pieniä hetkiä kokee usein. Lokoisaa sunnuntaita teille kaikille! :)

      Tykkää

  4. Ihana kirjoitus, Veera! Minullekin ne onnen hetket on olleet kaikkia niitä pieniä juttuja, toisen kosketus, lapsen halaus, yhdessä vietetty aika. Toki hääpäivä ja lapsen syntymä olivat onnellisia päiviä, mutta en kokenut mitään huumaavaa onnen tunnetta. Vietettiin kivat juhlat läheisten kanssa, sitä se suurimmaksi osaksi oli, hääpäivä meinaan. Me tietysti oltiin oltu jo niin kauan yhdessä ennen naimisiinmenoa, että periaatteessa se ei muuttanut juuri muuta kuin minun sukunimen. Miehelle uskalsin sanoa lapsen synnyttyä, että en minä tätä nyt niin ihmeellisenä kokenut. Sieltä se tuli vaan ulos :D. Luulin silloin olevani jotenkin epäkelpo äiti, kun en heti ollut hulluna onnesta. Onni ja rakkaus pääsivät kyllä ajan kanssa kukoistukseen. Sittemmin olen kyllä huomannut, etten ole ainoa, joka ei noina suurina päivinä kokenut mitään maata järisyttävää tunnetta. Ja se on lohduttanut paljon.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kuulostaa hyvin tutulta Hanna! Erityisesti esikoisen kanssa meni jonkin aikaa ennen kuin tokenin hämmästyksestä ja jännityksestä ja totuin vauvaan. Kuopuksen kohdalla kiintyminen oli ehkä hieman nopeampaa, mutta en mä silloinkaan kokenut mitään maata järisyttävää. Onneksi ihmisiin, myös vauvoihin ja lapsiin, voi kiintyä ja rakastua ensitapaamisen jälkeenkin! :)

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s