Monesti kuulee sanottavan, että hääpäivä oli elämän onnellisin päivä. Tai se hetki, kun oma lapsi syntyi. Tai se, kun saavutti jotain suurta ja mahtavaa.
Miettiessäni elämän onnellisia hetkiä huomasin, että minulle onnellisimmat hetket ovat pieniä, lähes arkipäiväisiä hetkiä. Ei niitä päiviä, joita odotetaan vuosikausia vaan lopulta tuokioita, jotka toistuvat usein ja tapahtuvat välillä ihan huomaamatta.
Onni koostuu pienistä hyvistä hetkistä arjessa
Hääpäivä oli toki kiva ja onnellinenkin, mutta suurempi onni oli huomata eräänä päivänä, että koti onkin yhteinen ja että on normaalimpaa olla yhdessä kuin eri osoitteissa. Onnea ovat hetket, kun voi käpertyä toisen kainaloon ja tietää, ettei tarvitse edes puhua vaan voi vain olla.
Lasten syntymät ovat olleet mieleenpainuvia, mutta onnellisuuden sijaan enemmänkin hämmentäviä – nytkö se tosiaan syntyi ja tässäkö se nyt on? Oikeastiko meillä on vauva? Sen sijaan suurta onnea ovat tuonneet hetket, kun pienet kädet tarttuvat niskan takaa kiinni ja rutistavat kovaa. Tai se, kun pieni nenä on ihan littanana kiinni omassa nenässä. Tai se, kun esikoinen toteaa illalla sängyssä, että tänään oli tosi kiva päivä.
Joskus pieniä onnenhetkiä ei huomaa
Elämä heittelee ja tilanteet muuttuvat – joskus voi olla niin väsynyt, ettei huomaa pikkuruisia onnenhetkiä eikä saa niistä otetta. Onnellisuus ei kaikille ole automaattinen olotila, vaan sen eteen on tehtävä töitä ja löydettävä onni itsestään. Se vaatii rohkeutta toteuttaa haaveitaan sekä uskallusta astua pois epämukavuusalueelta.
Millaiset hetket ovat sinulle niitä onnellisimpia? Löytyvätkö ne merkkipäivistä vai arjesta?
Voit seurata blogia Facebookin, Bloglovin’n, Blogit.fin ja Instagramin kautta. Tervetuloa mukaan! :)
Oranssia 
Tämä postaus sai hymyn huulille! Minä olen kokenut voimakkaina onnenpäivinä myös nuo suuret hetket, mutta on totta, että suurin osa elämän onnesta koostuu juuri noista pienistä hetkistä. Muuten pitäisi olla koko ajan tapahtumassa jotain suurta ja arki olisi ankeaa.
Vastasin muuten kirjahaasteeseen heti, kiitos siitä!
TykkääTykkää
Oi, minäpäs tulenkin heti lukemaan vastauksesi!
Totta kyllä, jos vain isot päivät olisivat onnellisia, jäisi jäljelle aika monta vähemmän onnellista päivää!
TykkääTykkää
Minä olisin voinut kirjoittaa tämän postauksen. Ajattelen siis samalla tavalla näistä arjen ja juhlan onnenhetkistä. Onnellista viikonloppua!
TykkääTykkää
Hih, kiva kuulla! :) Oikein mukavaa sunnuntaita myös sinne! :)
TykkääTykkää
Mä joskus mietin, ettei onni koostu jostain yhdestä asiasta vaan pienistä paloista. Siinä missä hääpäiväkin oli onnea täynnä, on omaan onnellisuuteen kuitenkin enemmän merkitystä niillä arjen pienillä paloilla :) Aurinkoa viikonloppuunne♥
TykkääTykkää
Totta! Ehkä siinä on juuri tuo, että yksi hetki tai päivä voi olla täynnä onnea, mutta onnellisuus tunteena vaatii sen, että onnellisia pieniä hetkiä kokee usein. Lokoisaa sunnuntaita teille kaikille! :)
TykkääTykkää
Onni on littanoita neniä :)
TykkääTykkää
Hih, niinpä! :)
TykkääTykkää
Samaa mieltä ihan joka asiasta minkä kirjoitit <3
TykkääTykkää
Kiva kuulla! Nuo on niitä pieniä, mutta tärkeitä hetkiä. :)
TykkääTykkää
Ihana kirjoitus, Veera! Minullekin ne onnen hetket on olleet kaikkia niitä pieniä juttuja, toisen kosketus, lapsen halaus, yhdessä vietetty aika. Toki hääpäivä ja lapsen syntymä olivat onnellisia päiviä, mutta en kokenut mitään huumaavaa onnen tunnetta. Vietettiin kivat juhlat läheisten kanssa, sitä se suurimmaksi osaksi oli, hääpäivä meinaan. Me tietysti oltiin oltu jo niin kauan yhdessä ennen naimisiinmenoa, että periaatteessa se ei muuttanut juuri muuta kuin minun sukunimen. Miehelle uskalsin sanoa lapsen synnyttyä, että en minä tätä nyt niin ihmeellisenä kokenut. Sieltä se tuli vaan ulos :D. Luulin silloin olevani jotenkin epäkelpo äiti, kun en heti ollut hulluna onnesta. Onni ja rakkaus pääsivät kyllä ajan kanssa kukoistukseen. Sittemmin olen kyllä huomannut, etten ole ainoa, joka ei noina suurina päivinä kokenut mitään maata järisyttävää tunnetta. Ja se on lohduttanut paljon.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kuulostaa hyvin tutulta Hanna! Erityisesti esikoisen kanssa meni jonkin aikaa ennen kuin tokenin hämmästyksestä ja jännityksestä ja totuin vauvaan. Kuopuksen kohdalla kiintyminen oli ehkä hieman nopeampaa, mutta en mä silloinkaan kokenut mitään maata järisyttävää. Onneksi ihmisiin, myös vauvoihin ja lapsiin, voi kiintyä ja rakastua ensitapaamisen jälkeenkin! :)
TykkääTykkää