Makuuhuoneen päivitys: tilaa ja raikkautta

Tiedätkö sen tunteen, että jokin on pielessä, muttet keksi mikä? Ja sen tunteen, kun oivallat, mitä voisit muuttaa ja tehdä erilailla?

Makuuhuoneemme oli ennen täynnä roinaa eikä kai ihme, että uni on välillä eksynyt matkallaan. Näin raivasin tilaa rauhoittumiselle:

  • Turhat tekstiilit pois. Olen aina ajatellut, että sitten joskus muistan, ehdin ja viitsin pedata sängyn. Tuo päivä ei ole vielä tullut (ainakaan riittävän montaa kertaa peräkkäin), joten vihdoinkin luovuin päiväpeitosta kokonaan. Jos se kuitenkin lojuu lattialla, se voi lojua hyvin myös jossain ihan muualla. Samalla ja samasta syystä myös koristetyynyt hävisivät makkarista.
  • Mieti värejä. Valkoinen ja hillityt värit muutenkin rauhoittavat ja luovat harmonisen tunnelman. Oranssi kuulemma on väri, jota ei missään nimessä saisi olla makuuhuoneessa feng shuin mukaan, mutta väitän, että se on höpönhöpöä. Päinvastoin kannustankin kaikkia kokeilemaan erilaisia värejä, sillä niillä pystyy vaikuttamaan todella paljon tunnelmaan! Myönnän kuitenkin, että valkoinen ruskean tilalla toi makkariin valtavasti levollisuutta ja raikkautta.
  • Karsi tavaraa. Tavararöykkiöt ahdistavat ja imevät huomaamatta energiaa. Vaikka nukkuessa et katselekaan lipastojen päällisiä, näet ne viimeisenä mennessäsi nukkumaan ja ensimmäisenä herätessäsi. Heitä roskat roskiin, vie tavarat paikoilleen ja mieti jokaisen tavaran kohdalla, tarvitsetko sitä oikeasti.
  • Uskalla luopua tavaroista. Vaikka turhien, käyttämättömien tavaroiden karsiminen kuulostaa helpolta, ei se sitä ole aina. Tavaroihin liittyy ehkä muistoja tai ne ”voisivat tulla käyttöön sitten joskus”. Vaikka tavarat eivät veisi paljoa tilaa, kuten esimerkiksi korut, turhat ja tarpeettomat vievät tilaa kivemmilta ja tekevät koko korurasiasta tunkkaisemman. Uskalla siis luopua niistä, joita et koskaan käytä.
  • Viherkasvista elinvoimaa. Meillä viherkasvit eivät perinteisesti ole kovin kauaa elinvoimaisia, vaikka päätän aina muistaa hoitaa ja kastella niitä. Tykkään kuitenkin siitä, että huoneessa on jotain vihreää!

Makuuhuone on hyvä rauhoittaa pelkästään lepoa varten, joten esimerkiksi tietokone ja muu elektroniikka kannattaa mahdollisuuksien mukaan sijoittaa jonnekin muualle.

boheemi, värikäs aikuisten makuuhuone

boheemi, värikäs aikuisten makuuhuone

Olen aina tykännyt makuuhuoneestamme, mutta viime aikoina mieleen hiipi epäilys siitä, voisiko itse huoneelle tehdä jotain, mikä parantaisi kaikkien osapuolten nukkumista siellä. Harmittaa, etten flown keskellä muistanut ottaa ennen-kuvia, mutta kuvittele lipastojen päälle kasoittain kirjoja, nenäliinoja, koruja, rypistyneitä kuitteja ja pölyä. Siirrä oranssi ikkunaverho vasemmalle ja lisää viereen ruskea verho. Asettele toinen ruskea verho ikkunan oikeaan reunaan. Mieti, millainen on lattia, kun se on vaatteiden, päiväpeiton ja koristetyynyjen peittämä. Vaihda sänkyyn ruskeat lakanat ja ihmettele, miksi kokonaisuus on jotenkin vähän tunkkainen.

boheemi, värikäs aikuisten makuuhuone

boheemi, värikäs aikuisten makuuhuone

boheemi, värikäs aikuisten makuuhuone

boheemi, värikäs aikuisten makuuhuone

boheemi, värikäs aikuisten makuuhuone

Sängyn petaaminen aiheutti eniten päänvaivaa, sillä meiltä ei löydy samanparisia pussilakanoita. Sänky olisi varmasti siistimpi yhteensopivilla tekstiileillä, mutta miksipä sitä vaihtamaan (vuosia mukana kulkeneita) lempparikuoseja. :D Sen sijaan pelkästään valkoiset lakanat tekivät huomattavasti freesimmän ilmeen sänkyyn ja tuntuu, että petivaatteiden väri korostuu paljon paremmin.

Seuraavaksi isken tyttöjen huoneen kimppuun ja yritän tällä kertaa muistaa ottaa myös ne ennen-kuvat! Käyhän muuten kurkkaamassa myös Ruusumäellä, sielläkin on tehty makuuhuoneiden muutostöitä ja luotu ihan superkaunis, kesäinen sängynpääty! :)

Millainen feng shui on teidän makkarissa? Mitä värejä suosit tai miten olet järjestänyt tavarat? Onko uni parempaa siistissä huoneessa?

Kaunista torstaita sinulle! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löytyy Instagramista. Tervetuloa mukaan! :)

10 kommenttia artikkeliin ”Makuuhuoneen päivitys: tilaa ja raikkautta

  1. Kyllä on hieno muutos teidänkin makkarissa (osaan kuvitella päiväpeiton ja muut ylimääräiset varsin hyvin)! Meillä ei sängyn ja yöpöytien lisäksi ole muita huonekaluja, joten uskon ja luotan, että makkari myös pysyy siistinä. Toisin kuin talon muut huoneet…huoh. :D

    Tykkää

    1. Joo, mäkin tässä juuri katselen olohuonetta. Voi räjähdys! Katsotaan, saanko makkarin pysymään hyvänä. Ainakin motivaatiota on (taas) ja tavaroita oikeasti lähtenyt pois paljon! Ehkä pikkuhiljaa saan käytyä samalla tavalla kaikki huoneet läpi! :)

      Tykkää

    1. Oi, lastenhuoneiden sisustaminen on kivaa! Mutta samalla vaikeaa, kun itse ainakin yritän välttää tarpeettomia koriste-esineitä, joita olisi niin kiva ripotella vähän sinne sun tänne. :D

      Tykkää

  2. Kaunis makkari ja varmasti vaivan väärti :) Korut miullakin lojuvat lipastossa, niistä on vaikea luopua, vaikka suurin osa on täysin arvottomia rahassa. Jotenkin aattelen niitä säästäväni omalle tytölle, jos se niistä tykkäisi isompana… Tosin vähempikin riittäisi varmasti!

    Tykkää

    1. Totta, koruista luopuminen on vaikeaa! Muutamat hutiostokset oli helppo laittaa pois, mutta silti jäljelle jäi paljon ihan kivoja koruja. joita voisi käyttää, mutta jotka eivät ole viime vuosina olleet juurikaan käytössä. Lisäksi mulle tuotti päänvaivaa esim. vihkikorut – ne ovat olleet tärkeänä päivänä yllä, mutta tuskin niille on käyttöä enää. Eivät ole ehkä sittenkään mun tyyliset. Ne lähtivät siis pois, mutta tiaran säästin tytöille. :)

      Tykkää

  3. Meillä on makkarissa aivan liikaa huonekaluja ja se ahdistaa. Haluaisin pois vaatekaapit ja yhden lipaston, mutta niille ei ole muuallakaan tilaa. Olen miettinyt jos vaatekaapit hävittäisin ja laittaisi tilalle koko seinän mittaisen valkoisen laatikoston. Jos vaatteet saisi sinne mahtumaan. Yleisilme kevenisi kun saisi korkeat vaatekaapit pois.

    Tykkää

    1. Liiat huonekalut tekevät kieltämättä huoneesta nopeasti ahtaan! Me ollaan vähän pohdittu, saisiko tuon tummemman lipaston tilalle edes vähän korkeamman kaapin ilman, että huoneesta tulee todella ahtaantuntuinen. Nyt meidän aikuisten vaatteet ovat kahdessa eri paikassa ja olisi kiva saada mahtumaan ne yhteen paikkaan.

      Tykkää

  4. Teidän makkari on ihana! Raikas ja kaunis lopputulos :). Sinulla on ihania koruja <3! Meillä on makkari pelkästään nukkumiseen, siellä ei ole vaatekaappeja eikä mitään muuta kuin pienet seinään upotetut aukot (hyllyt, mikä nyt olisi oikea sana..mun pitäisi varmaan tehdä joskus joku sisustuspostaus :D), joihin saa nenäliinapaketin ja kirjan. Joten mitään tavaraa sinne ei onneksi kerry – esittelykelpoisin huone aina :D. Väritys on musta-harmaa-tummanruskea + verhoissa kultaista ja valkoista (sekä koristetyynyissä). Rakennusvaiheessa saimme monia hämmästyneitä kommentteja, kun emme laittaneet telkkarille paikkaa makkariin. Kumpikaan ei tykkää katsoa sängystä telkkaria ja minun nukahtamista ainakin vaikeuttaa, jos samassa tilassa vilkkuu television ruudun valot. (Jännä muuten, miten aina sinun postauksia lukiessa kuulen mielessäni tekstin luettuna sinun äänellä :). )

    Tykkää

    1. Kuulostaa tunnelmalliselta ja juurikin siistin selkeältä makkarilta! Meilläkään ei ole makkarissa telkkaria ja jotenkin ajatus telkkarista makuuhuoneessa tuntuu mustakin tosi vieraalta. Samoin vierastan telkkaria keittiössä. Meillä töllötin on siis hyvin juurtunut olkkariin. :D

      Hih, hauska kuulla, että ääni soi päässä. :D Mutta nyt kun mainitsit, niin on tainnut munkin lukemiin postauksiin tulla äänet mukaan!

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s