Kotimaiset lempparini: Flow kosmetiikka

Kotimainen luonnonkosmetiikka

Hei taas! Korujen jälkeen esittelen teille tänään lempparin kotimaisen kosmetiikan saralta: Flow kosmetiikan, joka valmistaa luonnonkosmetiikkaa alusta loppuun Suomessa. Olen käyttänyt jo pidempään Lily Lolon mineraalimeikkejä, mutta alkukesästä päätin vihdoin kokeilla Flow’ta, josta olin nähnyt aina välillä maininnan siellä ja täällä. Lily Lolon myötä olin ihastunut mineraalimeikkeihin, ja kotimainen leima kuulosti hyvältä lisältä.

kotimaisetlempparitlogo

Kokemuksia kotimaisesta mineraalimeikkipuuterista

En pettynyt kokeiluni kanssa! Muut meikkini ovat vielä Lily Loloa, mutta meikkipuuteri Flow’lta. Nyt nettisivuja katsellessani huomasin, että sieltä löytyy myös poskipunia – siinäpä siis seuraava testauskohteeni!

Meikkipuuteri on hyvin samankaltainen Lily Lolon kanssa – peittää suht hyvin ja levittyy hyvin kabukilla. Se tuntuu aavistuksen raskaammalta kasvoilla kuin vertailukohteena oleva Lily Lolo, mutta vielä se ei ole haitannut tai häirinnyt. Sävyjä olisin toivonut olevan enemmän, sillä osun ainakin itse juuri kahden sävyn väliin.

Kotimainen luonnonkosmetiikka

Kotimainen luonnonkosmetiikka

Tykkään erityisesti meikkipuuterin lyhyestä INCI-listasta, mutta myös mineraalimeikin koostumuksesta – monen vuoden jälkeen ajatus nestemäisestä meikkivoiteesta ei houkuttele enää yhtään. Kiva siis, että löytyy myös kotimainen vaihtoehto! Jos haluat lukea tarkemmin, mitä Flow’n tuotteet sisältävät, kannattaa kurkata lista käytetyistä raaka-aineista.

Ensi viikon lempparia odotellessa kannattaa muutenkin tutkia, mitä muuta Flow’n valikoimasta löytyy – esimerkiksi nämä kasvojenhoitotuotteet vaikuttavat mielenkiintoisilta!

Kaunista päivää sinulle! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Bloglovin’n, Blogit.fin ja Instagramin kautta. Tervetuloa mukaan! :)

Postaukset eivät ole yhteistyöpostauksia enkä hyödy niistä mitenkään – paitsi sillä ilolla, että joku ehkä innostuu ostamaan tai tilaamaan jotain pieneltä (tai kenties vähän isommaltakin) kotimaiselta yrittäjältä.

Tallenna

Advertisement

4 vastausta artikkeliin “Kotimaiset lempparini: Flow kosmetiikka

  1. Ihan uusi tuttavuus! Kiitos vinkistä. Ja siis mikä on myös kivaa niin hintataso on kohtuullinen moneen muuhun nähden.

    Tykkää

    1. Totta, hinta ei ole mitenkään päätä huimaava! Mä olen todella surkeasti kartalla kosmetiikan hinnoista, mutta mäkin koin tämän yllättävän edulliseksi ollakseen kotimainen ja luonnonmukainen. Olin henkisesti varautunut paljon korkeampaan hintaan mennessäni etsimään tätä kaupasta. :)

      Tykkää

  2. Minäkään en tiennyt, että suomalaisia mineraalimeikkejä on! Juhlissa käytän usein niitä, mutta ihoni ei kestä päivittäistä puuterivipan tai pehmeänkään sudin käyttöä. Mineraalimeikeillä saan juhliin kuitenkin juuri sopivan peittävän ja kuultavan lopputuloksen. Kuulostipa naistenlehdeltä!

    Tykkää

    1. Niinpä, mä olin myös ihastuksissani tästä löydöstä! Tämä on nyt kaukana naistenlehtimäisyydestä ja paljastaa, miten heikko mun kosmetiikkatietämys on, mutta ootko kokeillut sellaista kartionmallista pyöreäpäistä meikkisienimäistä juttua mineraalimeikin levittämiseen? Sillä kuulemma rullaillaan kasvoja pitkin eikä tuputella tai hangata – voisikohan sellainen sopia sun iholle? Lifestä ainakin löytyy. :D

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s