Hyvä päivä ei ole vain asennekysymys

Te isot ihmiset ymmärtäkäähän
voi pientäkin joskus ottaa päähän.

Voi lastakin väsyttää päivän työ,
voi häneltäkin mennä huonosti yö.
Voi ystävä pettää ja huutaa ”possu”
ja muutenkin olla surkea olo.

Voi raivari tulla ja palaa roppu,
kun aina on niin hirveä hoppu.
Ei murheet ole vain isojen alaa,
voi pikkuiseltakin pinna palaa.

Voi sattua harmeja aamusta asti,
niin että keljuttaa kamalasti.
Voi äiti huutaa ja ymmärtää väärin,
ja isääkin siepata mielinmäärin.

Voi päivä mennä niin pipariksi,
että on pantava ranttaliksi.
Siis koettakaa ottaa lapsenne lukuun,
kun kuulutte samaan heimoon ja sukuun.

Ei aina paista ei ole kesä,
ei kotikaan ole kilttien pesä.
Jos paha päivä on sulla tai mulla,
niin annetaan kiukkujen ulos tulla,
niin aina ei vallitse riita ja känä,
ja pysytään muutenkin terveempänä.

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

Kun näen jonkun toteavan, että ”aamulla voi päättää, millainen päivä on, ja kaikki on asenteesta kiinni <3” näen lähes punaista eikä sävy ole lähelläkään herttaista vaaleaa. Joskus ajattelin itsekin noin, mutta sittemmin olen kääntänyt kelkkani.

Hyvä päivähän ei ole vain asennekysymys, vaan se vaatii työtä ja tekoja.

Jos elämän perusvire on onneton, tarvitaan ihan järjetön tsemppaushenki, jotta päivään pystyy suhtautumaan positiivisesti. Onneton voi olla monesta syystä – ehkä arki on kiireistä eikä ole aikaa itsensä toteuttamiselle, ehkä jokin ihmissuhde kinnaa tai on murheita terveyden tai talouden takia. Ehkä on totaalisen väsynyt tai kurkkuaan myöten täynnä odotuksia, velvollisuuksia ja vaatimuksia.

Löytääkseen onnen ja tasapainon täytyy tehdä töitä; miettiä, mitkä ovat omia kipupisteitä, miten haluaisi asioiden olevan ja miten voisi saavuttaa tavoitteensa. Asioita ei voi korjata ennen kuin tietää, mitä ja miten on korjaamassa. Sen jälkeen on vielä uskottava itseensä ja toteutettava tarvittavat muutokset.

Uskon, että mielenrauha oman itsensä suhteen on yksi tärkeimmistä tekijöistä – tiedostamalla millainen on, miten haluaa toimia ja mitä arvoja kannattaa pääsee jo hyvään alkuun. Onnellisuus lähtee kuitenkin loppuviimein aina meistä itsestämme eikä ulkopuolelta materiasta, rahasta tai muista ihmisistä saatu onnellisuus ole niin kestävää.

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

En tiedä, kenen kirjoittama alussa oleva runo on, mutta se on hyvä muistutus meille aikuisille siitä, miten känkkäränkkä vain tulee monien sattumien summana ja harmi näkyy ja kuuluu. Hyvä niin, sillä padotut tunteet ne vasta mieltä nakertavatkin.

Mutta hei, kai aikuisillakin saa olla huono päivä? Jos lapsi ei koskaan näe aikuisen kiukuttelevan, sehän se vasta kummallista olisikin!

Mukavaa viikonloppua sinulle, uskalletaan kokea tunteemme ja tavoitella onnellisuutta!

Kukkakuvillani osallistun Mansikkatilan mailla Kukkailotteluun – luulin jo, että kukkakuvat alkavat olla tämän vuoden osalta tässä, mutta löysinpäs lähipuistosta mahtavia syyshortensioita!


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löytyy Instagramista. Tervetuloa mukaan! :)

11 kommenttia artikkeliin ”Hyvä päivä ei ole vain asennekysymys

  1. Ihana loru! <3 Onko se jostain vain ihan omaa käsialaasi? Ja ihan totta kirjoitat, ollaan rehellisiä ja uskalletaan tuntea (ja näyttää) niitä kaikkia tunteita mitä meillä on. Ollaan inhimillisiä. Nauretaan kun naurattaa ja murjotetaan kun murjotuttaa :D

    Liked by 1 henkilö

    1. Ei ole omaa käsialaa! Se löytyi useammastakin paikasta googletellessa ja joskus olen törmännyt siihen luokkahuoneen seinälläkin. :)

      Ja totta, inhimillisyys kuvaakin hyvin näitä ajatuksia! Ehkä myös armollisuus omia ja muidenkin tunteita kohtaan?

      Tykkää

    1. Kiitos! Päätin, että jonain päivänä – ehkä jo ensi syksynä – meidänkin pihalla on hortensia, nyt kun tiedän, miten hieno se on. Enää pitää löytää sille paikka! :)

      Liked by 1 henkilö

  2. ivan mahtava postaus ja tuo loru on niin totta ja kaikki mitä kirjoitit. Aina voi aamulla päättää, että tänään on hyvä päivä, mutta eipä tartte kun joku tylsä juttu niin se oli siin…. en minä ainakaan jaksa tsempata ja ’esittää’, että onpa hyvä päivä vaikka lunta tulis vaakaan! Yritän kuitenkin löytää jotain positiivistä jokaisesta päivästä ja sitä opetan myös lapsilleni…onnellisuutta sekin on kun huomaa, ettei aina menen niinkuin haluaa, mutta siitäkin selviää!

    Ihanat hortensiat <3 Itse istutin nyt syksyllä kaksi pensasta omalle pihalle…Joskus ne on isoja ja komeita :)
    Kaunista viikonloppua!

    Tykkää

  3. Ihana loru/runo senhä voisi kehystää vaikka huoneentauluksi ja lukea kun on känkkäränkkä kylässä ☺
    Syyshortensiat ihanan upeita ♫
    Aurinkoista viikkonloppua ♥

    Tykkää

  4. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Enpä taida uskoa myöskään siihen ”Jokainen on oman onnensa seppä” hokemaan…
    Ihanat kuvat Veera!<3 Omat hortensiani eivät ole tahtoneet lähteä oikein hyvään kasvuun, mutta silti tekisi mieli istuttaa pari puskaa lisää.:)

    Tykkää

  5. Totta, vaikka vannonkin positiivisuuden nimeen, niin liika hössötys siitä Ärsyttää. Joskus vain on kaikki huonosti..ei auta. :D Hih! Isommassa mittakaavassa, kun muistaa etsiä asioiden hyvät puolet ja mennä positiivisuuden kautta, niin hyvä niin. Ihanat hortensiat!

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s