Kuinka monta muistoa mahtuu yhteen kuvaan?

Nähdä maailma hiekanjyvässä
ja taivas kedon kukassa,
kannattaa kädessään loputtomuutta
ja viettää ikuisuutta tunnissa.

– William Blake –

varikollaasi4

Kuvia vuoden ajalta,

välähdyksiä hetkistä ja tuokioista.

varikollaasi3

Tein kollaaseja pääsääntöisesti vuoden sisällä ottamistani kuvista. Mitä te näette niissä? Minulle jokaisesta kuvasta tulee mieleen valtavasti muistoja ja tiedän tarkalleen, mistä jokainen näistä kuvista on otettu.

varikollaasi2

Esimerkiksi ylläoleva kollaasi kertoo hyvistä hetkistä erityisesti lasten kanssa. Kaksi ensimmäistä kuvaa on anoppilasta, jossa kävin keväällä tyttöjen kanssa kolmistaan – kuvailin heräilevää puutarhaa ja tytöt touhusivat pihalla mummin ja vaarin kanssa. Kolmas kuva, syyshortensia on kuvista tuorein – tytöt juoksivat pensaan taakse piiloon ja kuopus tunki kameran linssin eteen ja pyysi ottamaan kuvan.

Toisella rivillä on mustikanvarpu syksyn ensimmäiseltä metsäretkeltä – tytöt tepastelivat hienosti juurista polkua pitkin ja huitoivat vilkuttamalla hyttysiä. Tulppaaneja keittiönpöydällä ja viimeisessä kuvassa lehtiä viime viikolta. Esikoinen teki lumienkeleitä lehtien päällä ja kuopus istua nökötti yhdessä paikassa ja tutki lehtiä. Etsimme tammenterhoja ja myöhemmin tytöt tekivät niistä ja sadevedestä takapihalla mustikkapiirakkaa.

Ensimmäinen maitohorsma on metsäreippailulta Miehen kanssa – kuvasin horsmaa Miehen katsellessa sopivaa istahduspaikkaa ja ottaessa eväitä esille. Toinen kuva on otettu tyttöjen kanssa, kun samaan aikaan takapihallemme valmistui laatoitus. Tuolla reissulla esikoinen käveli koko lenkin ajan ja sovimme, että viikonloppuna mennään kahdestaan metsäretkelle. Viimeinen kuva on kesältä ja ehdin ottaa sen juuri ennen kuin alkoi sataa kaatamalla.

varikollaasi1

Niin arkisia ja ajattomia kuvia, ja silti niissä on niin paljon muistoja! Pitäisi varmaan tsempata ja ottaa ihmisistäkin enemmän kuvia kameralla, sillä nyt tytöt ja tilanteet tallentuvat lähinnä kännykkään.

Mistä sinulle tulee eniten muistoja mieleen – ehkä kuvista, äänistä tai kirjoituksista?

Lisää värikollaaseja löydät Pienen Linnun MakroTex-valokuvahaasteesta ja lisää kukkakuvia Mansikkatilan mailta Kukkailottelusta! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löytyy Instagramista. Tervetuloa mukaan! :)

Tallenna

30 kommenttia artikkeliin ”Kuinka monta muistoa mahtuu yhteen kuvaan?

  1. Tuo keltainen kollaasi tuo mieleen kesän: saunan, järven, ja sitä kautta mukavat päivät mökillä

    Tykkää

    1. Mielenkiintoista olisi lukea muidenkin kuvista taustatietoa ja enemmän kuvailua tilanteesta – varmasti jokaisen kukan ja maiseman takaa löytyy paljon mielenkiintoisia tarinoita! :)

      Tykkää

  2. Kauniita kollaaseja♥ Itse en muistaisi poikien vauva- ja taaperoajoista mitään ilman valokuvia. Ehkä siksi vieläkin epätoivoisena kuvaan poikien lähes jokaisen hetken ja ympäristön :D

    Tykkää

    1. Joo, toi on kyllä totta! Ja samoin monesti kuvatut tilanteet jäävät hyvin mieleen. Näköjään kuva vahvistaa muistijälkeä tehokkaasti. :D

      Tykkää

  3. Tuijottelin vain hortensiakuviasi. Noita valkoisia hortensioita olisin halunnut asetelmaan. Onneksi niitä voi ihailla muiden kuvista! Todella kauniit ja herkät nuo kollaasisi. Kuvittelin näkeväni paljon oranssia!

    Tykkää

    1. Kiitos Karkkis! :) Mä mietin kollaaseja tehdessäni, että näköjään kannatti ottaa ne about 50 000 harjoittelukuvaa, kun nyt alkaa tulla ihan kivannäköisiä kuvia. :D

      Tykkää

  4. Tykkäsin tuosta ensimmäisestä, jossa oli saniaisen kaunis koura,herkät heinät ja sydänsieni:) Siinä olivat värit ja tunnelmat kauniisti kohdallaan. Toki kaikki olivat kauniita mutta koska kysyit niin kallistun tuon ensimmäisen kollaasin kauniisiin tunnelmiin.

    Tykkää

    1. Kiva kuulla, Irja! :) Hauska muuten, että tuo kollaasi oli kaikkein vaikein koota, sillä sopivia vihreitä / ruskeita kuvia ei meinannut löytyä! Tuossa on kaksi useamman vuoden vanhaa kuvaa, jotka ovat harvoja niiltä vuosilta mieleen jääneitä otoksia. :)

      Tykkää

  5. Upeat kollaasit Veera!<3 Teet valinnan todella vaikeaksi.;)
    Mulla on jo pitkään ollut mielessä, että pitäisi kuvata enemmän ihmisiä! Ihan arkijuttuja ja sellaista. Omasta mielestä mielenkiintoisimpia kuvia ovat juuri ne ohimennen räpsäistyt kuvat itsestä, joissa ehkä näkyy osia lapsuudenkodeista. Ihmisten kuvaamista pidän myös erittäin haastavana lajina. Kukkia on kiva ja helppo kuvata, mutta haluaisin haastaa itseni. Nuo meidän teinit ei vaan tykkää olla kuvattavana…:P

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s