Voiko joulu olla stressitön? / BLOGIHAASTE

Olen ihminen, joka uskoo viimeisen illan ihmeeseen ja ajattelee, että jos jotain ei-niin-tärkeää asiaa ei ehdi tehdä tietyllä hetkellä, sen voi tehdä myöhemminkin tai jättää tekemättä. Toisaalta tykkään suunnitella, laatia listoja ja miettiä asioita hyvissä ajoin etukäteen. Usein kuitenkin huomaan, että joulustressi pääsee yllättämään. Joka vuosi on ainakin muutama paketti, joita paketoidaan aatonaattona, joulukortit kiikutetaan viimeisenä joulupostimerkkipäivänä postiin ja aattona ollaan kaikesta esivalmistelusta ja ennakoinnista huolimatta jumissa keittiössä.

Kuulostaako tutulta?

Tänä vuonna ajattelin haastaa itseni ja sinut stressittömään jouluun!

stressitonjoulukuva1

Uskon, että joulu voi olla stressitön. Vaikka olisi jouluihminen ja rakastaisi joulun valmistelua, ei joulua tarvitse tehdä stressin, kiireen ja vaatimusten kautta. Ensisijaisesti joulu on kuitenkin tunne ja mielentila, jonka saavuttaa paremmin töitä karsimalla kuin lisää haalimalla.

Yksi monia jouluna stressaava asia on raha, sillä onhan joulu nykyisellään varsinainen kulutusjuhla. Kuluttamisen sijasta haluaisin kuitenkin siirtää painopisteen joulun tunnelmaan, itsetehtyihin juttuihin ja muista välittämiseen.

Joulukuva1.jpg

SONY DSC

Lähikuva2m.jpg

Lähikuva3m.jpg

Päätin aloittaa joulun järjestämisen jo marraskuussa ja olisi huikeaa saada sinut mukaan! Marraskuun aikana löydät Oranssista ensin tukea ja ajatuksia joulun suunnitteluun, sitten edullisia ja helppoja, jouluisia DIY-töitä ja sen jälkeen erilaisia matalan budjetin lahjaideoita. Lopuksi tottakai otetaan vielä katsaus jouluruokiin ja mietitään, mitä sitä oikeasti halutaankaan syödä jouluna.

Mitä luulet, onnistuisiko sinulta joulun valmistelu ja viettäminen stressittömästi? Mikä sinulle tuottaa eniten stressiä tai aiheuttaa päänvaivaa?

Ainakin yritän kohdata joulun stressittömästi ja kerron sitten joulun jälkeen, miten kävi. Lisäksi haastan muutaman blogin mukaan – kokeiltaiskos kohdata joulu ilman suurta höösäystä ja ylimalkaista törsäämistä? Löytyisikö teiltä kivoja stressittömyysvinkkejä tai ideoita pienemmän kulutuksen jouluun? Haaste lähtee teille ihanat leidit näiden blogien takana ja saatte vapaat kädet toteuttaa sen. :) KOTIÄIDIN ELÄMÄÄ / MANSIKKATILAN MAILLA / RUUSUMÄKI / JOULUTTELUA / KOTOTEKO / IHAN OIKEA BLOGI? / KOMMAMMAA / HANNA MI

Jos lähdet mukaan, niin haastahan toki lisää porukkaa messiin! :)

Mukavaa marraskuuta sinulle! :)

Lisää lähikuvia löydät Pienen Linnun MakroTex-haasteesta! Ja käyhän myös Oranssin fb-sivuilla osallistumassa arvontaan!


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löytyy Instagramista. Tervetuloa mukaan! :)

Tallenna

Advertisement

53 vastausta artikkeliin “Voiko joulu olla stressitön? / BLOGIHAASTE

  1. Stressitön joulu voi olla lähelle jouluaattoa. Pari päivää ennen joulua sitten pamahtaa: taas koko suku eli lapset perheineen, tulee ja pitää saada valmiiksi siivous, ruokaa, kuusi sisälle. Ja tämä mummo kun on silloin töissäkin kiireimmillään. Lahjastressiä ei ole, kun ne alkavat olla vähitellen valmiina – hillot, mehut ja sukat.ja muut neuleet..ja pakastimeen kerkiää leipoa ja laittaa monenlaista vähitellen -siis normaalia joulusyötävää.

    Tykkää

    1. Oi, kuulostaa siltä, että varaudut hyvissä ajoin! Se, että tekee asioita ennakkoon valmiiksi onkin varmaan paras tapa vähentää stressiä. :)

      Tykkää

    1. Tonttu on ihana! Se jäi nyt jo meille pöydälle asumaan. Muiden joulukoristeiden kanssa pitää kuulemma odottaa edes ekaan adventiin. :D

      Tykkää

    1. Hieno idea! Tuollainen purkki olisikin hauska! Ja sitähän voisi rajata oman maun mukaan koskemaan joko koko joulukuuta tai vain aattoa tai välipäiviä. :)

      Tykkää

  2. Aiheellinen postaus. Hyvä hyvä. Itselläni ei minkäänlaista stressiä. Rakastan joulua ja teen mielihalusta kaiken mitä teen: lahjat ystävien lapsille ja Pelastusarmeijaan, joulukoristelu kotona jne. Joulukorteista tulisi kamala stressi ellen olisi päättänyt että lähetän vain meililistan kautta, lukuunottamatta muutamaa poikkeusta kuten vanhemmat sukulaiset.

    Jään odottelemaan mitä kivoja stressittömän joulun vinkkejä blogimaailmaan ilmestyy 💜

    Tykkää

    1. Mä luulen, että mulla isoin stressi tulee siitä, kun asiat jäävät viime tippaan ja tulee kiire. Erityisesti sitä vastaan yritän taistella! Onneksi olen nyt marraskuun ensimmäisenä samoissa fiiliksissä kuin monesti joulukuun alussa, joten tässähän on tänä vuonna kokonainen kuukausi enemmän aikaa puuhata ja järjestää. :D

      Tykkää

  3. Yritän olla stressaamatta. Valmistelut alkavat täälläkin näin jo marraskuun alussa. <:)

    Tuohon budjettiin voisin ainakin sanoa sellaisen vinkin, että joinakin vuosina ollaan aikuisten kesken sovittu, ettei mitään lahjoja vaihdeta. Itse tykkään kyllä sen verran paljon paketoimisesta ja lahjojen antamisesta, että kyllä jotain aina tulee annettua, hahaa! Mutta todellakin paljolti voi säästää sillä, että antaa itse tehtyjä lahjoja.

    Ja yks kikka joulunajan menoihin on antaa lahjaksi jotakin sellaista mitä lahjan saaja saakin vasta esim. tulevana uutena vuotena. Yksi sellainen voisi olla esimerkiksi itse tehty lahjakortti, jossa lahjan antaja lupaa viedä lahjan saajan elokuviin seuraavan vuoden aikana tai syömään tai mitä ikinä keksiikään. :)

    Tykkää

    1. Mä olen aikaisemmin ajatellut, että joulujutut voi aloittaa vasta lähempänä ekaa adventia – mutta kuten todistettu, siinähän tulee kiire! Paras siis aloittaa joulunodotus jo nyt, vaikka onkin vasta marraskuun alku. :D

      Hyviä vinkkejä! Lahjat kieltämättä on aihe, joka ehkä mietityttää eniten. Mä myös tykkään antaa ja saada itsetehtyjä juttuja, joten niihin panostetaan tänä vuonna. :)

      Tykkää

  4. Kiitos haasteesta♥ Ehdottomasti palaan tähän hyvään aiheeseen! Olen yrittänyt etenkin kuopuksen syntymän jälkeen mennä rennolla asenteella, mutta aatonaattona on aina hurjan kiire, eikä sitä helpota kylässä ravaavat sukulaiset ja ystävät :D

    Tykkää

    1. Aatonaatto on kyllä usein kiireinen eikä meillä edes käy silloin vieraita! Lasten myötä olen todennut, että on pakko olla aikaisemmin valmis – joskus ei ehkä haitannut, että paketoi aattoyönä lahjoja puolille öin, sillä aamulla sai nukkua tarpeeksi. Nykyisin kuitenkin mieluummin nukun ja käytän illankin muuhun kuin stressiaskarteluun!

      Tykkää

  5. Kiitos haasteesta <3 Vielä ei ole stressiä joulusta, mutta toisaalta olen jo paljonkin ajatellut asiaa, suunnitellut, pohtinut ja tehnyt niitä LISTOJA. Uskon vakaasti siihen, että jos sinussa asuu pieni suorittaja (niinkuin minussa), niin stressiä vältetään parhaiten hyvällä suunnittelulla. Eikös se kliseekin sano: ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” :D

    Tykkää

    1. Haha, olet aivan oikeassa! :D Mä niin uskon tuohon lauseeseen! Tosi usein se kuitenkin aiheuttaa myös sellaista todellisuushämärtymää, sillä kun suunnitelma on hyvä ja aukoton, sen toteutuksen luulee tapahtuvan ihan hetkessä. Sitten kun aikaa meneekin enemmän ja joulu lähestyy, tulee stressi. :D

      Tykkää

  6. Joulu on meillä hiljentymisen aikaa eikä turhan stressin ja kiireen joka pilaa oikean tunnelman. Kiitos kuitenkin haasteesta :-)

    Tykkää

  7. Kiitos haasteesta ❤ Rakastan joulua ja aloitan valmistautumisen aina tässä marraskuun paukahtaessa kalenteriin. Helpottaa kiirettä ja auttaa selviämään tästä vuoden harmaimmasta kuusta. Ainut mikä stressaa on nuo lahjomiset ja rahanmeno siihen. Mitä enemmän ikää tulee sitä enemmän arvostan kaikkea muuta kuin sitä lahjapaljoutta. Mulle kelpaisi aivan mainiosti lahjaton joulu (tietysti lapset tarvitsevat paketteja, mutta hekään eivät mielestäni tarvitse kottikärryllistä avattavaa).

    Tykkää

    1. Kuulostaa tutulta! Mä tykkään antaa ja saada lahjoja, mutta mua mietityttää tavarapaljous. Tykkäänkin paljon syötävistä tai elämyslahjoista tai sitten sellaisista, jotka varmasti tulevat käyttöön. Toisaalta mua vähän ahdistaa myös lelupaljous, mutta ainakin vielä lahjamäärät ovat pysyneet hillittyinä! (Mutta arvaa vaan, kuinka kirkkaasti silmät tuikkivat, kun tytöt saivat eilen käsiinsä ensimmäistä kertaa ikinä lelukaupan mainoslehden! :D )

      Tykkää

  8. Tunnelmallisia kuvia.

    Omat jouluni ovat muistaakseni aina olleet stressittömät. Edes lapsuudenkodissa ei hötkyilty joulun suhteen, sama on jatkunut tähän päivään asti.

    Tykkää

    1. Kuulostaa mukavalta! Meilläkään ei ole taidettu hirveästi stressata lapsuudenkodissa, mutta mä olen tällainen viimetipan perfektionisti. :D

      Tykkää

  9. Lähikuvat ovat hienot ja jouluteema onnistuu tässä hyvin. Stressitön joulu on meillä ollut jo pitkään.
    Noudatan vanhoja jouluperinteitä eikä stressiä synny. Kaikki on mielessä valmiina

    Tykkää

    1. Tuo muuten olikin hyvä näkökulma! Vanhat jouluperinteet ja ehkä sellainen amerikkalaistyylinen kulutusjuhla ovat aika kaukana toisistaan – mä yritän panostaa perinteisiin ja aikatauluttaa tekemiset fiksusti. :)

      Tykkää

    1. Tuollainen rento joulu kuulostaa mukavalta! Mä tykkään tehdä ja fiilistellä joulua, mutta välillä harmittaa ja stressaakin, kun kaikkeen kivaan ei riitä aika. Yritän löytää tasapainon ajankäytön ja tekemisen välillä!

      Tykkää

    1. Kauniita Joulun tunnelmaisia kuvia!

      Joulu aika on Meille hiljentymisen ja kiireettömyyden aikaa.
      Emme ole ostaneet minkäänlaisia lahjoja vuosiin jouluksi ja sama linja jatkuu.
      Kaupallisuus ei kuulu meidän jouluun. Tarjolla maltillisesti joulu ruokaa.

      Tykkää

      1. Kuulostaa mukavalta joululta, Liplatus! Aika perinteiseltä ja rauhalliselta eli juuri sellaiselta, jota itsekin tavoittelen. :)

        Tykkää

  10. Ei minulla ole mielestäni koskaan stressijoulua. Ehkä koska en vaadi liikaa itseltäni tai muilta. Joulu tulee aina ajallaan vaikka mitä tekisi tai jättäisi tekemättä. Lahjoja ei paljoa ostella ja perheen kesken syödään hyvin, siinä kaikki. En juuri koristelekaan paljoakaan, kuustakaan ei ole hankittu vuosiin.
    Tänä vuonna jälleen joulu täällä Espanjassa, veljeni poikineen tulee tänne, muu perhe on Suomessa.
    Ehkä keksimme jotain yhdessä, tai sitten vaan ihmettelemme täkäläistä meininkiä.

    Tykkää

    1. Tuo on kyllä totta, joulu tulee aina siitä huolimatta, mitä teki tai ei tehnyt! Espanjalainen joulu olisi varmasti erilainen elämys! Olisi kiva päästä näkemään erilaisia jouluja eri maissa, mutta kynnys lähteä on kovin korkea, sillä toisaalta jouluuni kuuluu myös koti ja suomalaiset perinteet. Ehkä vielä joitain perinteisiä jouluja lisää ja sitten olen valmis katsastamaan toisenlaisia tapoja ja paikkoja! :)

      Tykkää

    1. Kaupat ovat stressaavia! Paljon ihmisiä, kuuma ja valtavat jonot. Ja jos lapset ovat mukana, niin stressi on ihan varmaa, kun pitäisi suoriutua kuitenkin suht nopeasti. Tänä vuonna tosin meidän täytyy sen verran käydä koko poppoolla jossain isommassa kaupassa, että tytöt pääsevät näkemään joulupukin. :D

      Tykkää

  11. Suuret kiitokset haasteesta! Mielelläni lähden mukaan :). Stressitön joulu voi onnistuakin, ainakin viime vuonna se kävi kohtuullisen lähellä sitä ;).

    Tykkää

  12. Ihania joulukuvia! Minä olen jo usean vuoden ajan koittanut viettää stressitöntä joulua. Nauttia joulutunnelmasta sen sijaan, että stressaisin pakollisista tekemisistä. Vaikka en olisikaan siivonnut joka nurkkaa tai tehnyt miljoonaa eri sorttia joulupöytään omin pikku kätösin, on joulu tullut. Keskittynyt niiden asioiden tekemiseen, jotka tuntuvat kivoilla. Ja minulle joulussa toki onkin paljon sellaista :)

    Tykkää

    1. Mä myös olen jättänyt joka vuosi siivouksen aika minimiin. Joulun alla on niin paljon kivempia keskittymisenkohteita kuin uuninpesu tai muu jynssääminen. ;)

      Tykkää

  13. Kiitos haasteesta ja anteeksi, että tämä tulee näin myöhään. Mä aloin heti miettiä aihetta, enkä huomannut vastata ja kiittää ♡ Tämä on kyl aivan ihana haasteen aihe, että aion ottaa tästä kaikki vinkit talteen ja tietysti jaan omani. Eli mukana ollaan =)

    Mulla olisi sulle puolestaan tunnustus! Tuu kurkkaan ♡

    Tykkää

    1. Hei, et ole ollenkaan myöhässä! Mulla vastaaminen venyy välillä moneen päivään, joten sähän olit todella nopea kommentoija! :)

      Ja hienoa, superkiva että lähdit mukaan! :) :)

      Tykkää

  14. Ihanat kuvat, ja tosi mainio haaste! :) Itse olen siitä onnekas, etten ole ”perinyt” mitään joulustressin perinteitä vanhemmiltani, vaan olen tottunut tosi yksinkertaiseen joulunviettoon, enkä ole kehitellyt sittemminkään itselleni mitään paineita joulusta. Ei ole katastrofi, vaikkei mitään ehtisi tehdä tai hankkia. Ruokia voidaan tehdä itse tai ostaa eineksinä kaupasta, jos siltä tuntuu. Lahjoja ei ole pakko olla yhtäkään. Joulu on kuitenkin joulu, ilmankin mitään valmisteluja. Omistan 3 kpl joulukoristeita, joiden lisäksi joulun aikaan otan käyttöön tunnelmaan sopivia kynttilöitä, joten koristelukaan ei suurempia ponnistuksia vaadi. En siis omakohtaisesti edes tiedä, minkälainen on ”stressaava joulu”, kun en ole ehkä ikinä oikeasti kokenut sellaista. :D

    Tykkää

    1. Mäkin yritän aina ajatella, että se mitä ei ehdi, sitä ei vaan ehdi eikä asialle voi mitään. Silti mulle tulee aina vähintään pientä stressiä aikatauluista. :D Sun ajatukset kuulostavat hyviltä ja tuohon tähtään itsekin! :)

      Tykkää

  15. Stressitön joulu kuulostaa unelmalta. Yhdyn tuohon, että raha on hyvinkin monesti mielessäni kun joulua ajattelen. Lahjojen ostaminen tuntuu vaikealta joka vuosi.

    Tykkää

    1. Jep, raha on mielessä usein täälläkin. Hassua sinänsä, että joulusta ja rahasta puhutaan lopulta aika vähän ja jos puhutaan, kyseessä on yleensä ääripäät!

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s