Mitkä asiat kuuluvat jouluun? Hyvä tahto ja lähimmäisenrakkaus, yhdessäolo ja kiireettömyys? Vai ehkä sittenkin stressikiire, lahjavuoret ja kulutushysteria?
Lähdin tavoittelemaan stressitöntä joulua ja toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan matkalle!
Minähän siis päätin, että tänä jouluna en oikeasti stressaa mutta panostan jouluun ilman hössötystä. Jouluihmisenä en pystyisi luopumaan joulusta kokonaan tai viettämään sitä askeettisesti, mutta uskon voivani tinkiä monesta asiasta, suunnitella aikani paremmin ja miettiä, mikä oikeasti on tärkeintä.
Kuinka joulua voi sitten valmistella ilman stressiä?
- Mieti, mihin haluat panostaa ja mistä voit luopua. Jouluna(kaan) ei tarvitse saada tai tehdä kaikkea. Asioita ei tarvitse tehdä tietyllä tavalla, ”koska kaikki muutkin” tai ”koska näin on aina tehty”. Jos et ole yksin päättämässä joulunvietosta, voitte perheen kesken sopia, että jokainen sanoo esimerkiksi yhden asian, jonka ainakin haluaa toteuttaa jouluna. Jos kukaan ei lopulta halua käydä haudoilla tai syödä itsetehtyä lanttulaatikkoa, onko niihin syytä käyttää aikaa ja nähdä vaivaa?
- Laatuvaatimuksista tinkimällä voi vähentää stressiä. Ei ruokien tarvitse olla itsetehtyjä eikä pöydän olla täynnä erilaisia ruokalajeja. Jos et ole käsityöihminen, ei sinun tarvitse väkertää itsetehtyjä lahjoja hermot kireinä. Edes lahjojen ei tarvitse olla suuria, kalliita ja näyttäviä – usein ne pienet henkilökohtaiset ja persoonalliset lahjat sykähdyttävät eniten. On myös paljon lahjoja, joita voi antaa ilman, että käyttää niihin rahaa!
- Suunnittele! Mieti ja suunnittele, kuinka paljon haluat käyttää aikaa ja rahaa koristeisiin, lahjoihin tai ruokiin. Kun tiedät jo ennen kauppaan menemistä, mitä haluat ja kuinka paljon voit käyttää rahaa, säästyt myöhemmin monelta pulmalta. Ethän halua, että kotona on viisi paketillista jouluservettejä, joista käytetään vain muutama? Tai että olet käyttänyt tuntikausia laatikoiden tekemiseen, kun oikeasti olisit mieluummin neulonut lahjasukkia ilman kiirestressiä tai katsonut jouluista elokuvaa?
- Kaikkea ei tarvitse ehtiä tänä jouluna. Netti ja lehdet ovat täynnä huikeita ideoita niin askartelun, lahjojen kuin jouluruokienkin osalta. Niitä kaikkia ei mitenkään voi toteuttaa yhden joulun aikana, joten älä stressaa asioista, joihin aikasi ei riitä nyt. Laita mielenkiintoiset jutut muistiin ja toteuta ne ensi vuonna tai mieti, voisitko tehdä jotain ilman jouluteemaa muutenkin ensi vuoden aikana.
Joulu on ensisijaisesti tunne eikä se löydy, jos et pysähdy ja löydä sitä.
Kannattaa olla kuulolla loppuviikosta, sillä julkaisen silloin näppärän suunnittelupohjan joulua varten! Uskon, että kun joulua miettii hyvissä ajoin, ei joulu pääse yllättämään eikä aiheuta kiirepaniikkistressiä. Suunnitelmia pitää toki myös alkaa toteuttaa hyvissä ajoin, mutta jatketaan siitä ensi viikolla. :)
Mukavaa päivää sinulle!
Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löytyy Instagramista. Tervetuloa mukaan! :)
Hyviä vinkkejä! Meillä esim. haudoilla käynti on jouluna jaettu niin, että aatonaattona käydään viemässä ensimmäiset ja joulupäivänä viimeiset kynttilät. Eikä aina ole mukana edes koko perhe vaan osa saatetaan hoitaa miehen kanssa ihan vaan ohiajaessa. Niitä edesmenneitä rakkaita kun pystyy muistamaan kotoakin käsin.
TykkääTykkää
Toi onkin hyvä idea, että jakaa tekemiset aaton ympärille! Eihän sitä tosiaan kaikkea tarvitse tehdä juuri aattona. :)
TykkääTykkää
Vastaan nyt samalla eiliseen postaukseen. Kiitos Veera haasteesta!<3 Täytyy tarttua siihen ihan ehdottomasti!
Jään innolla odottamaan suunnittelupohjaa!:) Ihanaa, kun olet noin järjestelmällinen!
Olen täysin samaa mieltä, että odotus joulussa parasta, ja antaminen, ja kun voi ilahduttaa. Kaikkea kivaa ei tarvitse saada, eikä tehdä. Uskoisin, että olen pikku hiljaa oppinut nauttiaan joulusta oikealla tavalla. Sinähän olet vuosia edellä minua!<3
Ihanaa marraskuuta Veera!<3 Nautitaan tästä ajasta!
TykkääTykkää
Hih, voi kiitos Taina! :) Mun sisäinen järjestäjä ja organisoija rakastaa listoja ja suunnittelua! Mä tässä jo vähän mietin, että kun olen nyt pääsemässä tähän stressittömän joulun ajatukseen kiinni, niin missäköhän vaiheessa mulle tulee kokonaan jouluton vaihe? Sellainen, että voisi vaikka repäistä ja viettääkin joulua jotenkin ihan muuten kuin yleensä – joko ulkomailla tai ilman jokavuotisia perinteitä. Sitä odotellessa… :D
Ihanaa marraskuuta myös sinne! :)
TykkääTykkää
Oma stressitön Joulu koostuu lähinnä ennakoinnista. Koska olen jouluihminen, niin olen jo aloittanut tunnelmoinnin ja suunnittelun. Haluan ehdottomasti tehdä monta jouluun kuuluvaa asiaa itse, mutta tekemällä ne ajoissa, saa stressikertoimen vähenemään. Suurin stressihän tulee kiireestä ja omista sisäisistä vaatimuksista. Osa joululahjoista on jo ostettu, usea ajatuksen asteella, piparitalo on tehty, joulukortit seuraavana vuorossa… :) Pikkujoulua vietetään meillä ensimmäisenä adventtina, jolloin syödään suvun kanssa joululaatikoita ja kinkkua. Teen jo tuolloin laatikkomassaa sen verran reilusti, että saan oman perheen joululaatikot raakapakastettua. Aattona tarvitsee enää nostaa uuniin… Mä niin tykkään tästä joulutouhusta!!! :)
TykkääTykkää