Joulu syntyy tekemällä

”Tehdään joulu kotiin” ja ”laitetaan joulua”. Kuulostaa varmaan aika tutulta? Lausahdukset ovat hyvin yleisiä, mutta silti itse aloin sisäistää niiden sanomaa vasta viime vuonna.

Olen aina tykännyt tehdä joulujuttuja, mutta muutamana viime vuotena puuhailu on jäänyt pikkulapsiarjen keskellä vähäisemmäksi. Kun on väsynyt, jäävät extrajutut herkästi tekemättä ja eihän se joulumielikään tule itsestään. Väsymyksen lisäksi stressi on iso möykky joulumielen edessä ja sitä vastaan taistelen tänä vuonna.

Joulua pitää tehdä omien voimavarojen mukaan

Joku haluaa koristella kotinsa lattiasta kattoon ja toiselle riittää kynttilä keittiönpöydällä. Mikä on sinun joulujuttusi? Mistä löydät jouluhengen? Pidä siitä kiinni ja löysää muissa asioissa!

Vaikka joulua tehdään, ei sinun tarvitse välttämättä tehdä mitään konkreettista. Löydätkö joulumielen lukemalla joululehtiä tai kuuntelemalla joululauluja? Nautitko pimeistä illoista ja hiljaisuudesta? Onko sinulle joulussa parasta joulutorttu lempiteen tai -kahvin kanssa? Vai herkutteletko mieluummin joulusuklaalla?

SONY DSC

Minulle joulu tulee pimeistä illoista ja kynttilöistä, mutta tarvitsen myös tekemistä. Haluan askarrella, valmistella joululahjoja ja laittaa jouluherkkuja. Kuitenkaan aina ei ole aikaa tai varaa erikoisiin ja suureellisiin projekteihin, joten esittelen tällä viikolla helppoja DIY-ideoita jouluun.

SONY DSC

Ihanaa viikkoa sinulle, puuhaillaan pieniä juttuja isolla tunteella! :)

Nämä DIY-työt löydät tällä viikolla blogista:

TUUNATUT JOULUPALLOT / 20 JOULUKORTTI-IDEAA / HELMITONTUT JA -ENKELIT / KUIVATUT APPELSIINIT / KOTITEKOISET ASKARTELUMASSAT


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löytyy Instagramista. Tervetuloa mukaan! :)

Advertisement

6 vastausta artikkeliin “Joulu syntyy tekemällä

  1. Itse olen poikien myötä oppinut juurikin menemään valmisteluissa pitkälti omien voimavarojen mukaan. Jo joulutähti ikkunassa voi tuoda tarpeeksi jouluisen fiiliksen, ainakin jos samalla vähentää valoja muualta ja ottaa glögimukin käteen. Tunnelmallista alkanutta viikkoa♥

    Tykkää

    1. Meillä joulutähti ilmestyi ikkunaan viikko (vai jo parikin?) sitten ja on kyllä niin jouluinen olo! Ja eilen leivottiin pipareita ja ollaan nautittu lumestakin. Tässähän voisi melkein luulla, että on ihan oikea joulu! :D

      Ihanaa viikkoa myös teille! :)

      Tykkää

    1. Kuulostaa hyvältä! Meillä on muutamat jouluvalot päällä ja kynttilöitä olen poltellut jo tovin. Perinteistä kynttelikköä ei kuulemma vielä saa ottaa esille, mutta muuten on aika jouluvaloista. ;)

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s