Blogivuoden 2016 tilinpäätös ja katsaus uuteen vuoteen

Nyt olen kokenut sen, mistä usein puhutaan ja kirjoitetaan, hehkutetaan ja kriiseillään. Blogitauon. Olimme koko poppoo joulun aikaan kipeinä ja siinä nenäliinojen keskellä sohvalla huilatessa ajatukset olivat hyvin kaukana blogista. Kaukana ne olivat myös voimien palauduttua, sillä sukelsin pitkästä aikaa kunnolla villasukkien ja neuletöiden pariin. Nyt ajatukset ja kiinnostus alkavat kuitenkin taas kerääntyä kohti blogia ja on aika vetää yhteen blogivuosi 2016 ja miettiä hieman tulevaakin!

Hei siis sinä siellä, kiva tavata pitkästä aikaa!

SONY DSC

SONY DSC

Blogi on antanut hurjan paljon viime vuoden aikana: olen taas oppinut vähän lisää valokuvaamisesta ja viilannut blogin sisältöä ja ulkoasua, blogin avulla olen jäsentänyt ajatuksiani ja pystynyt keskittymään johonkin ihan omaan tekemiseen. En olisi aikoinaan blogia perustaessani uskonut, että sen kautta voi tutustua huippuihin tyyppeihin ja nähdä joitain livenäkin. Olikin siis huikeaa treffata viime vuonna useammankin blogikaverin kanssa!

SONY DSC

SONY DSC

Vaikka blogi on antanut paljon, on se myös tottakai verottanut jotain. Nukkumisesta en ole juurikaan tinkinyt, sillä se on nykyisin ihan liian arvokas asia luovuttavaksi. Sen sijaan blogiin käytetty aika on ollut pois käsitöiltä ja muilta harrastuksilta sekä tottakai jossain määrin myös parisuhteelta. Joitain eurojakin on tähän harrastukseen uponnut, mutta ainakin sivut ovat suht toimivat (ja nykyisin myös mainoksettomat, kun viimein tajusin wordpressin asettelevan mainoksiaan sinne tänne – jos siis olet nähnyt blogissa mainoksia paljuista ja ties mistä muusta, pahoittelen asiaa suuresti!).

SONY DSC

Huippua on ollut huomata, että yhä useampi lukija on löytänyt blogini pariin ja lähtenyt seuraamaan blogia joko tuolta sivupalkista sähköpostin kautta tai tykkäämällä facebookissa. Tykkään siitä, että tykkäät! Kirjoittaisin blogia joka tapauksessa, vaikka lukijoita olisi vain kourallinen, mutta kyllähän se mieltä lämmittää, kun löytyy uusia Oranssista kiinnostuneita. :)

Mitä nyt sitten?

Minähän lähdin vuosi sitten tekemään Oranssista diy-painotteista blogia, mutta huomasin kesän lopulla, että käsitöiden sijaan painotus olikin ajatusoivalluksissa ja pohdiskelevissa teksteissä. Muistatko esimerkiksi, kuinka kirjoitin mukavuusalueelta poistumisesta, itsensä muistamisen tärkeydestä tai KonMari-projektistani?

Blogissa on pieniä painotusvaihteluita ja olenkin monesti miettinyt, miksi luet blogiani. Mitä kautta löysit tänne ja millaisia asioita toivot lukevasi täältä?

Kahtena aiempana vuodenvaihteena visioni blogin suhteen ovat olleet hyvin kirkkaat ja selkeät, mutta nyt edessä näkyy suuri valkoinen pilvi. Voisin viedä blogia suuntaan jos toiseenkin, mutta en ihan vielä tiedä, minkä polun valitsisin. Tällaiselle suunnittelijaluonteelle on aika jännä fiilis mennä virran mukana ja katsella, mitä vuosi tuo tullessaan. Mutta ehkä se tekee ihan hyvää välillä. :)

SONY DSC

Kiva, että olet siellä! Nähdään tänä vuonna vielä monesti! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin, Blogipolun tai Bloglovin’in kautta ja lisää kuvia löytyy Instagramista. Tervetuloa mukaan! :)

Advertisement

12 vastausta artikkeliin “Blogivuoden 2016 tilinpäätös ja katsaus uuteen vuoteen

  1. Joskus pieni tauko tekee hyvää ja antaa uutta virtaa :) Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä ihanaa tänä vuonna tarjoatkaan :) Onnellista alkanutta vuotta♥

    Tykkää

    1. Minäkin odotan tämän vuoden tarjontaa mielenkiinnolla. :D Oikein ihanaa uutta vuotta myös sinne, toivottavasti tämä on teille hyvien unien vuosi! <3

      Tykkää

  2. Kivaa alkanutta vuotta! Mä löysin blogisi pariin varmaankin juuri KonMari-pohdinnan kautta. Monenlaiset jutut kiinnostaa, eli jännä nähdä millaisille urille tänä vuonna mennään!

    Tykkää

    1. Kiitos! Hauska kuulla, minkä postauksen myötä olet tänne löytänyt! Urien löytymistä minäkin vähän jännäilen – yritän löytää sopivan tasapainon muutaman vision ja käytettävissä olevan ajan välillä. Katsotaan, mitä tulee! :)

      Tykkää

  3. Mukavaa alkanutta vuotta. Yleensä en ole jaksanut lukea pohdiskelevia blogikirjoituksia, mutta jostakin syystä olen tykännyt sinun teksteistäsi. Sopivasti ajatusta, kivoja kuvia, eivätkä kirjoitukset ole liian pitkiä. DIY-postaukset ovat se omin alue, joita enemmänkin seurailen, ja niiden löytyminen muiden tekstien ohesta on pelkkää plussaa! Roikun mukana tänäkin vuonna. :)

    Tykkää

    1. Voi, tosi kiva kuulla! Otan suurena kunniana pohdintatekstieni pääsemisen lukulistallesi! :) Mä vähän luulen, että DIY-juttuja on luvassa tänä vuonna enemmän, mutta varmasti pidän kiinni myös noista vähän pohdiskelevimmista aiheista. Ihanaa, että olet mukana tänäkin vuonna! :)

      Tykkää

  4. Mulla ei ole mitään muistikuvaa miten olen aikoinani päätynyt blogisi lukijaksi. Onko sulla? Olen kuitenkin erityisen onnellinen teidemme törmättyä, tutustuminen sinuun on ollut yksi blogielämän kohokohdista. ❤ Just yks päivä mielessäni harmittelin tätä välimatkaa. Kaikkea hyvää teille tälle vuodelle! :)

    Tykkää

    1. Oijoi! <3 On ollut kyllä huippua tutustua suhun! Mä vähän veikkaisin, että oltaisiin löydetty toistemme blogeihin Viikonlopun linkkiringin kautta. Kuulostaisko mahdolliselta? Välimatkasta huolimatta täytyy sopia, koska nähdään! :)

      Tykkää

  5. On ollut mahtava seurata, miten olet jaksanut kehittää ja muokata aina uusiin suuntiin. Mielenkiintoista nähdä, mihin tämä virran vietäväksi heittäytyminen sen vie!

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s