Villasukan korjausliike

Muistatko, kun neuloin syksyllä nämä värikkäät mielenrauhasukkani?

Neulominen itsessään oli oikein rentouttavaa ja inspiroivaa, ja noiden sukkien jälkeen kipinä käsitöitä kohtaan on ollut taas vahvempi. Hyvä siis, että neuloin sukat.

Harmi vain, etteivät ne kestäneet.

Korjatutsukat1.jpg

Parissa päivässä kärjet nyppyyntyivät ja alle kahdessa kuukaudessa sukat kuluivat puhki pohjista. Ne eivät edes olleet ihan päivittäin jalassa eivätkä ainakaan koko päivää, sappaat eivät kuluttaneet niitä eikä meillä ole karheita lautalattioitakaan.

Kun reikiä alkoi olla useampi, oli pakko myöntää, että sukat tarvitsevat korjausta. En yleensä tykkää purkaa tai tehdä uudelleen, mutta olen siedättynyt siinäkin asiassa. Parempi tehdä asia kerralla kuntoon kuin harmitella aina myöhemmin puutteita. Ja onhan sukissa kivat varret, joihin olen käyttänyt aikaa ja vaivaa – olisi sääli, jos nekin menisivät ihan hukkaan!

SONY DSC

Päätin turvautua tuttuun ja turvalliseen 7 veljekseen ja langoiksi valikoituivat luumu-oranssi Polaris ja yksivärinen syklaami. Ihastuin Polariksen väreihin heti, mutta en ihan tarkalleen tiennyt, millaista kuviota langasta tulisi odottaa. Veikkasin raitoja, mutta värit vaihtuivatkin aika tiuhaan. Kantapäistä tuli jopa minun makuuni aika rajut, mutta onneksi yksiväriset kerrosrivinousut vähän rauhoittavat kärkeä!

Leikkasin kärjet nips, naps pois ja poimin varren silmukat puikoille. Samalla tein pienen matkan resoria ja kavensin hieman, jotta sukat istuisivat paremmin jalkaan.

Näin neulot kerrosrivinousun:

  1. krs: kaikki oikein

2.-3. krs: neulo 3 s (tai kuinka monta silmukkaa haluatkaan rivinousujen väliin) ja nosta 1 s

Toista kerroksia. Sukissani kaikki oikein -kerrokset ovat yksivärisiä ja kahdella seuraavalla kerroksella on Polarista.

SONY DSC

Sukista tuli lopulta ehkä jopa kivemmat kuin alkuperäiset! Onhan sukka aika värikäs ja kirjava, mutta sopii hyvin minulle. :D

Sanomattakin lienee selvä, että alkuperäinen lanka oli valtava pettymys. Nyt mietin, mitäpä sitä keksisi langasta, joka ei kestä kulutusta. Joulupalloja jo tuunasin siitä, mutta niitäkään en ihan loputtomasti tarvitse. Ehkäpä väsään trendikkään lankakeräkranssin?

Mukavaa loppuviikkoa sinulle! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Bloglovin’n, Blogit.fin ja Instagramin kautta. Tervetuloa mukaan! :)

12 vastausta artikkeliin “Villasukan korjausliike

  1. Olipa huono kestävyys alkuperäisessä langassa! Ja nuo uudet terät on kyllä kauniit! Tykkään niistä enemmän kuin alkuperäisistä. Mukavaa viikonloppua!

    Tykkää

    1. Niinpä, mäkin kuvittelin, että villasukkalanka kestäisi pikkuisen paremmin villasukissa! Mä myös tykkään näistä teristä enemmän ja ne istuvat jalkaankin paremmin. :)

      Tykkää

    1. Kiitos! Mä en ole moneen vuoteen tosiaan neulonut enkä myöskään katsellut erityisemmin lankoja ja nekin vähät langat, mitä olen ostanut, ovat olleet jotain muuta kuin Novitaa. Hämmästyin siis todella, miten valtavasti kivoja värejä Novitan langoissa nyt on! Mä olisin voinut haalia lankahyllyltä useammankin sylillisen väriä. :D

      Tykkää

  2. Ihastuttavat värit ja kuviot. Ensimmäiseksi reaktioksi tuli Lappi mieleen.
    Harmillista että ahkeroinnin jälkeen ekoille sukille kävi noin,
    mutta hatunnosto kun sait taitavasti korjattua tilanteen !

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s