Muistatko, kun neuloin syksyllä nämä värikkäät mielenrauhasukkani?
Neulominen itsessään oli oikein rentouttavaa ja inspiroivaa, ja noiden sukkien jälkeen kipinä käsitöitä kohtaan on ollut taas vahvempi. Hyvä siis, että neuloin sukat.
Harmi vain, etteivät ne kestäneet.
Parissa päivässä kärjet nyppyyntyivät ja alle kahdessa kuukaudessa sukat kuluivat puhki pohjista. Ne eivät edes olleet ihan päivittäin jalassa eivätkä ainakaan koko päivää, sappaat eivät kuluttaneet niitä eikä meillä ole karheita lautalattioitakaan.
Kun reikiä alkoi olla useampi, oli pakko myöntää, että sukat tarvitsevat korjausta. En yleensä tykkää purkaa tai tehdä uudelleen, mutta olen siedättynyt siinäkin asiassa. Parempi tehdä asia kerralla kuntoon kuin harmitella aina myöhemmin puutteita. Ja onhan sukissa kivat varret, joihin olen käyttänyt aikaa ja vaivaa – olisi sääli, jos nekin menisivät ihan hukkaan!
Päätin turvautua tuttuun ja turvalliseen 7 veljekseen ja langoiksi valikoituivat luumu-oranssi Polaris ja yksivärinen syklaami. Ihastuin Polariksen väreihin heti, mutta en ihan tarkalleen tiennyt, millaista kuviota langasta tulisi odottaa. Veikkasin raitoja, mutta värit vaihtuivatkin aika tiuhaan. Kantapäistä tuli jopa minun makuuni aika rajut, mutta onneksi yksiväriset kerrosrivinousut vähän rauhoittavat kärkeä!
Leikkasin kärjet nips, naps pois ja poimin varren silmukat puikoille. Samalla tein pienen matkan resoria ja kavensin hieman, jotta sukat istuisivat paremmin jalkaan.
Näin neulot kerrosrivinousun:
- krs: kaikki oikein
2.-3. krs: neulo 3 s (tai kuinka monta silmukkaa haluatkaan rivinousujen väliin) ja nosta 1 s
Toista kerroksia. Sukissani kaikki oikein -kerrokset ovat yksivärisiä ja kahdella seuraavalla kerroksella on Polarista.
Sukista tuli lopulta ehkä jopa kivemmat kuin alkuperäiset! Onhan sukka aika värikäs ja kirjava, mutta sopii hyvin minulle. :D
Sanomattakin lienee selvä, että alkuperäinen lanka oli valtava pettymys. Nyt mietin, mitäpä sitä keksisi langasta, joka ei kestä kulutusta. Joulupalloja jo tuunasin siitä, mutta niitäkään en ihan loputtomasti tarvitse. Ehkäpä väsään trendikkään lankakeräkranssin?
Mukavaa loppuviikkoa sinulle! :)
Voit seurata blogia Facebookin, Bloglovin’n, Blogit.fin ja Instagramin kautta. Tervetuloa mukaan! :)
Noi on nyt todellakin ihanat sukat.
TykkääTykkää
Kiitos, mä tykkään myös! :) Polaris oli hauska uusi lankatuttavuus!
TykkääTykkää
Olipa huono kestävyys alkuperäisessä langassa! Ja nuo uudet terät on kyllä kauniit! Tykkään niistä enemmän kuin alkuperäisistä. Mukavaa viikonloppua!
TykkääTykkää
Niinpä, mäkin kuvittelin, että villasukkalanka kestäisi pikkuisen paremmin villasukissa! Mä myös tykkään näistä teristä enemmän ja ne istuvat jalkaankin paremmin. :)
TykkääTykkää
Tulipa nätit :)
TykkääTykkää
Kiitos Nelli! :)
TykkääTykkää
Upeat, kannatti korjata! Novitan langat ovat kyllä laadukkaita, suosittelen!
TykkääTykkää
Kiitos! Mä en ole moneen vuoteen tosiaan neulonut enkä myöskään katsellut erityisemmin lankoja ja nekin vähät langat, mitä olen ostanut, ovat olleet jotain muuta kuin Novitaa. Hämmästyin siis todella, miten valtavasti kivoja värejä Novitan langoissa nyt on! Mä olisin voinut haalia lankahyllyltä useammankin sylillisen väriä. :D
TykkääTykkää
No jopas! Aika outoa, että noin nopeasti kuluivat puhki ja vielä noin pahasti! Onneksi uudet kärjet on mielettömän hienot. :)
TykkääTykkää
Niinpä! Hämmästyin kanssa! Mun piti ekaksi vähän tuumailla, onko kärjet kivat vai överit, mut on ne kyllä tosi kivat. :D
TykkääTykkää
Ihanat sukat, kannatti korjata. Just hyvän väriset. ;)
TykkääTykkää
Ihastuttavat värit ja kuviot. Ensimmäiseksi reaktioksi tuli Lappi mieleen.
Harmillista että ahkeroinnin jälkeen ekoille sukille kävi noin,
mutta hatunnosto kun sait taitavasti korjattua tilanteen !
TykkääTykkää