Onnellisten hetkien purnukka

Ei onni synny sellaisen saavuttamisesta,
mitä meillä ei ole,
vaan sen arvostamisesta,
mitä meillä jo on.
– Koenig –

onnellisuuspurkki4onnellisuuspurkki2

Uskon, että onnellisuuden tunne syntyy pienistä tekijöistä. Monesti hyvät hetket vain menevät hetkessä ohi eikä niitä muista myöhemmin. Tulee ehkä olo, että elämä on täynnä ruuhkavuoden kiireitä, uhmakiukkua, pippurista tahtoa ja kiireisiä iltoja. Vaikka oikeasti on paljon pieniä hetkiä, jotka kantavat arkea eteenpäin.

Löysin Ikeasta söpön purnukan, johon keräämme hyviä hetkiä tältä vuodelta. Printattu teksti on siirretty purnukkaan tavallisen pakkausteipin avulla ja löydät siihen tarkemmat ohjeet täältä. Joitain mutkia saattaa tulla matkaan, mutta ehkä näistä vinkeistä on hieman apua?

  • Muste leviää: Tulosta tekstit lasertulostimella! Mustesuihkutulostimen jälki leviää kosteudessa.
  • Paperi ei lähde irti helposti vetämällä: Jos mahdollista, kokeile toista kopiopaperia. Näitä tekstejä tehdessäni totesin, että miehen työpaikallaan printtaaman tekstin paperi ei lähtenyt helposti pois vaan paperi hajosi kahteen kerrokseen. Sen sijaan kotikopiopaperi (joka todennäköisesti on halvimpia kaupasta löytyviä merkkejä :D ) irtosi helposti.
  • Teippi on samea: Odota muutama päivä. Teipin ja purnukan väliin saattaa jäädä kosteutta, mutta se häviää ajan myötä. Voit myös kokeilla varovasti painella teippipintaa kuivaksi ennen kiinnittämistä. (Ylläolevissa kuvissa on väliä viikon verran ja sameus on hävinnyt!)

Jos haluat hyödyntää tekstejäni, voit kopioida ne tästä tai ladata pdf-tiedostona täältä!

onniteksti3Onniteksti2

Myös purnukan kanteen on siirretty lasertulostimella printattu kuva. Ostin käsityömessuilta kuvansiirtoaineen, mutta olen kuullut kynsilakanpoistoaineen toimivan samalla tavalla. Yksinkertaisuudessaan printattu teksti tai kuva asetetaan kohteen päälle (jonka tulee olla huokoista, esim. kartonki, puu, pahvi… siirto ei siis onnistu esimerkiksi lasipinnalle) kuvapuoli alaspäin ja kiinnitetään teipillä reunoista. Siirtoainetta levitetään varovasti pumpulipuikolla kuva-alueen päälle ja hierotaan kuva kiinni pintaan puuveitsellä tai lusikalla.

onnellisuuspurkki5onnellisuuspurkki1

Kynä ja paperilaput pääsivät pakastusrasiaan, jonka tuunasin juuttinarulla uuteen tyyliin. Näin jälkikäteen ajateltuna siihen olisi voinut käyttää myös tyhjenevän margariinipaketin tai vaikka jogurttipurkin. Kuten muuten kuvasta voit huomata, olen antanut vihdoin periksi ja olemme siirtyneet osittain ikivihreisiin huonekasveihin, joiden kuolettaminen on todennäköisesti mahdotonta jopa minulle. ;)

onnellisuuspurkki3

Oli kiva mennä mummun luokse, oli kiva katsoa nappeja. Oli hyvä syödä junassa keksiä. – Kirppu 2,5 v

Mukavaa viikonloppua sinulle! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin tai Bloglovin’in kautta. Tervetuloa mukaan! :)

8 kommenttia artikkeliin ”Onnellisten hetkien purnukka

    1. Oi, kiva kuulla! :) Jos olisi kirjoittamisikäisiä lapsia, niin olis varmaan todella jänskää vuoden lopussa lukea, millaisia lappusia lapset ovat kirjoitelleet. Vaikka jänskää se on varmaan nytkin, kun todennäköisesti en muista alkuvuoden lappuja enää loppuvuodesta. :D

      Tykkää

  1. Ihana idea tämäkin! Kävin ihastelemassa jo tuota edellistä kevätbongausjuttuakin, mutta unohdin laittaa kommenttiin nimeni. :-D Katsotaan josko nyt onnistuisi. :-)

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s