BLOGI PALAA TAUOLTA SYYSKUUSSA

Tulin nopeasti kertomaan, että blogi alkaa taas pian päivittyä! Syyskuussa nähdään!

Olen tällä välin säätänyt blogin ulkoasua, ja osa muutoksista onkin jo tuolla sivupalkissa näkyvissä. Yläosan välilehdet muuttuvat vielä ja monta pikkujuttua on myös viilaamatta. Hiljalleen kuitenkin pääsen kohti tavoitettani.

Muistat ehkä, että vuodenvaihteessa pohdin blogin suuntaa ja odotin visiota? Luulin aina välillä saaneeni kiinni punaisesta langasta, mutta se karkasi kuitenkin uudestaan ja uudestaan.

Nyt punainen lanka on muuttunut vahvaksi köydeksi ja tiedän, mitä teen! Visio on kirkkaampi kuin koskaan ennen!

Hämähäkinseitti.jpg

Huomasitko, että sivupalkkiin on tullut blogille määrittely ”DIY-painotteinen hyvinvointi- ja elämänhallintablogi”? Se tiivistää hyvin visioni – blogissa tehdään edelleen paljon diy-juttuja, mutta kiinnitetään huomiota myös hyvinvointiin: pohditaan, mitä sitä suuhunsa laittaakaan, miten iho voi hyvin ja mistä löytyy se oma mielenrauha.

Miltä kuulostaa? Olen innoissani! :D

Blogipalaakuva.jpg

Blogi palaa säännölliseen postaustahtiin 1.9. ja samalla säädän hieman ulkoasua ja sisältöä. Lisään blogiin kerralla muutaman postauksen, jotta näkisit heti, millainen visioni on. Älä siis pelästy, jos saat lyhyen ajan sisällä sähköpostiisi useamman postauspäivityksen! En jatkossa pommita sinua ihan niin ahkerasti. :)

Mistä sinä haluaisit lukea? Nyt on mainio hetki vaikuttaa! :)

Nähdään pian!

Ja hei, muistathan, että instagram @oranssiablogi päivittyy koko ajan!


Voit seurata blogia Facebookin, Bloglovin’n, Blogit.fin ja Instagramin kautta. Tervetuloa mukaan! :)

Advertisement

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s