Viikkohaaste 1 – osallistu & muista itseäsi

Tuntuuko sinusta, ettet ehdi tehdä mitään ja asiat junnaavat paikoillaan? Ehkä vähän väsyttää, tylsistyttää, surettaa tai masentaa? Oletko unohtanut, miltä tuntuu innostua asioista tai joutua flow’n pyörteisiin? Tai onko välillä sellainen olo, että paahdat eteenpäin etkä ehdi pysähtyä tai keskittyä itseesi?

Niin minustakin.

Mutta sitten aloin syödä kasviksia.

Ja aloin miettiä juttuja muutenkin vähän enemmän.

Syksynmerkit1Syksynmerkkejä3

Olen huomannut viime kuukausina, kuinka valtavasti energia- ja vireystasoon vaikuttaa se, mitä syö. Kuitenkin vähintään yhtä suuri merkitys on sillä, mitä ja miten ajattelee tai käyttää aikansa.

Päätin haastaa itseni ja sinut kiinnittämään huomiota omaan hyvinvointiin. Pysähtymään ihan pieneksi hetkeksi ja kuuntelemaan itseä.

Epäilet varmaan, mistä löydät aikaa haasteelle. Älä huoli, haaste ei vie paljoa aikaa – mikäli et innostu ja toteuta sitä isommassakin mittakaavassa! Julkaisen maanantaisin haastetehtävän ja sinulla on koko viikko aikaa toteuttaa sitä.

Mietin itsekin, ettei minulla ole aikaa mihinkään ylimääräiseen, mutta kas, asiat antavat tilaa toisilleen. Keväällä en käyttäny aikaa blogiin, mutta ehdin tehdä käsitöitä. Nyt en ole tehnyt käsitöitä, mutta olen löytänyt aikaa ja intoa päivittää blogia.

Ajankäyttöäni pohtiessani huomasin muuten, että some facebookeineen ja instagrameineen vie yllättävän paljon aikaa, vaikka niitä selailisi ”ihan vain vähän aikaa silloin tällöin”.

Jos sinulla on aikaa lukea tämä postaus ja todennäköisesti muutama muukin juttu netistä, on sinulla aikaa haasteeseen. :)

Oletko valmis? Tästä se lähtee, tervetuloa mukaan!

2

Valitsin ensimmäiseksi ehkä koko haasteen vaikeimman tehtävän, anteeksi!

Olen aina odottanut – lomaa, viikonloppua, miehen työpäivän loppumista, lapsen ryömimistä tai potalla käymistä… Pikkuhiljaa olen yrittänyt kääntää ajattelua siihen, että tämä hetki tässä on tärkeä ja siitä kannattaa nauttia nyt, koska myöhemmin se on pikkuisen vaikeaa.

Tähän hetkeen keskittymällä myös siirtää tulevaisuuden stressaamisen tuonnemmaksi – jos nimittäin kovin murehtii asioita etukäteen, käyttää murehtimiseen ihan valtavasti energiaa.

Toisaalta joillekin asioille ei ole parempaa hetkeä myöhemminkään. Siispä sen sijaan, että lykkäät asiaa vielä vähän eteenpäin, voisitkin ehkä tarttua toimeen nyt.

Parmesan Cheese.jpg

Toivottavasti lähdet mukaan viikkohaasteeseen, niin saan seuraa tälle matkalle! Olisi todella kiva kuulla ajatuksiasi ja kokemuksiasi matkan varrelta – jos kirjoitat haasteesta blogissasi, vinkkaahan siitä minulle niin jaan sitä eteenpäin! Jaan instagramissa omia tunnelmiani #onnellinenviikkohaaste – tuo hästäg on vapaasti käytettävissä ja olisi huikeaa nähdä sinunkin kuviasi sen alla!

Syksynmerkkejä2.jpg

Nähdään viikon päästä seuraavan tehtävän parissa, ja sitä ennen monen muun siistin jutun kanssa! :)

Pienen Linnun blogista löydät lisää syksynmerkkejä MakroTex-valokuvahaasteen merkeissä!


Voit seurata blogia Facebookin, Bloglovin’n, Blogit.fin ja Instagramin kautta. Tervetuloa mukaan! :)

28 vastausta artikkeliin “Viikkohaaste 1 – osallistu & muista itseäsi

  1. Kyllä sitä aina kaikkia muita muistaa ajatella ja huolehtia, vaikkei se oma juttu oikeesti edes vie muutamaa minuuttia enempää kerrallaan. Tosin eilinen oma aika venähti parituntiseks reissuks metsässä. Nyt on puolukkaa mettät pullollaan.

    Tykkää

    1. Niinpä, ei se aika lopulta olekaan niin tiukoilla kuin ehkä luulisi. Sitä myös pystyy yllättävästi haalimaan lisää, kun ei unohdu selaamaan somea tai muuten haahuile. :D Ja toisaalta monet asiat vievät lopulta paljon vähemmän aikaa kuin luulisi – kunhan vaan sitä alkaa toimeen. Mullakin esimerkiksi kesti useamman viikon, että sain toriin myyntiin meidän vanhat rattaat, vaikka varsinainen kuvien ottaminen ja ilmoituksen naputtelu vei yhteensä ehkä max. vartin.

      Tykkää

  2. Hemaisevat pihjalanmarjat 🍁 Syksy on mitä ihanimpien punaisten marjojen aikaa.

    Hyvää asiaa sinulla postauksessa 🙂 Kannattaa nauttia tästä hetkestä ❤️ Niin minäkin teen.

    Tykkää

    1. Kiitos. :) Ja totta tosiaan, nyt kannattaa nauttia tästä hetkestä, vaikkapa syksyistyvästä ilmasta ja noista väreistä!

      Tykkää

  3. Mielenkiintoinen haaste, saatanpa osallistua siihen, omalla tavallani :) Niin totta tuo, että somessa/netissä vietetty aika saattaa osoittautua yllätävänkin suureksi. Jossain vaiheessa harmittelin sitä, että blogi jää kesäisin turhan vähälle huomiolle, mutta sitten päätin, että koska kesällä muut asiat kinnostavat enemmän, miksi potea huonoa omaatuntoa siitä. Yksi askel onnellisempaan elämään sekin, tekee asioita mitkä juuri sillä hetkellä tuntuvat merkityksellisille :)

    Tykkää

    1. Todellakin! Monelle asialle on oma hetkensä ja jos jotain asiaa ei ole pakko tehdä, miksi tehdä sitä väkisin. Mä ajattelin samoin keväällä ja kesällä, kun blogi oli hiljainen. Sama ajatus tosin kulkee pään läpi myös silloin, kun pohdin, pitäisikö viimeinkin pestä uuni – luulen, että välillä voisi olla hyvä käyttää aikaa myös puolipakollisiin asioihin. :D

      Tykkää

  4. Pihlajanmarjat piristävät tänä syksynä vähän joka puolella maisemaa – ja linnutkin kiittävät. Ja me, jotka teemme pihlajanmarjoista ruokaa.
    Saa nähdä, miten tuon haasteen kanssa käy!

    Tykkää

  5. Voin osallistua! Minulla on ollut koko vuosi opiskelua tehdä sitä mikä milloinkin tuntuu itsestä hyvältä.
    Välillä ei oo ollut siihen tarpeeksi voimia. Mutta nyt tuntuu että uutta energiaa on ilmassa. Pikkuhiljaa kiinnitän huomioni syömisiin. Syön nauttien jokaisesta suupalasta.
    Muistakaa myös liikkua!

    Tykkää

    1. Kiva, että osallistut! Ja kiva myös kuulla, että alkaa tuntua energisemmältä. :) Tuollainen rauhallinen eteneminen ja opettelu kuulostaakin fiksulta, ettei tule rehkittyä ja kerättyä paineita hyvästä olosta. Oikein kaunista ja mukavaa syksyä sinulle! :)

      Tykkää

  6. Nyt riittää tilhille runsaasti syömistä.
    Ihana värein räiskyvä pihlaja kuva!

    Pihlajanmarjahyytelö on hyvää riista ruoan kanssa tarjottuna.

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina! Sähköposti-, kotisivu- tai nimikohtakaan eivät ole pakollisia. :)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s