Pysähdy, priorisoi ja jätä asioita tekemättä – kolme ajatusta kiireestä

Useimmat ihmiset ovat niin kiireisiä tekemään asioita,
    jotka heidän mielestään pitää tehdä,
    ettei heillä koskaan ole aikaa miettiä,
    mitä he haluavat tehdä.

– Kathleen Winsor –

Puoli kuukautta edellisestä postauksesta, mutta täällä sitä ollaan! Jälleen mielessä on ollut monesti useampikin kirjoitusaihe, mutta kirjoittamisaikaa tai -intoa ei ole löytynyt. Olen viime aikoina vaalinut mielessäni Kivemman blogin Mintun toteamusta siitä, kuinka blogi on minua varten, enkä minä blogia varten. Se mielessäni olen päättänyt, etten kirjoita väkisin enkä kiireellä aikatauluja vastaan – enkä ainakaan yöunien kustannuksella.

Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että blogiliekki on taas syttynyt! Taas mennään!

Varmasti en ole ainoa, jolta tuntuu aika loppuvan ja tekemisten kasaantuvan. Olisiko näistä ajatuksista sinulle iloa?

Ajatelma3

Olen todennut, ettei aika millään riitä kaikkeen kivaan ja mielenkiintoiseen, ja puolihuomaamattakin olen karsinut päivistä ja illoista asioita, jotka tuntuvat olevan aikasyöppöjä. Esimerkiksi instagram on jäänyt täysin huomiotta ja blogejakin olen lukenut vain parin postauksen verran. Myös fb-aika on vähentynyt ja tietokone muutenkin ollut päiväkausia avaamatta. Olisi ihanaa esimerkiksi päivittää kuvia instaan, mutta en vain muista tai ehdi!

Ajatelma2

Jäin miettimään, mitä olen tehnyt iltaisin nyt, kun someaika on ollut vähäisempää. Olen ainakin neulonut maaliskuun väriterapiatyötäni (joka ehkä mahdollisesti ehtii nähdä blogipäivänvalon vielä maaliskuun puolella!), kasannut ja tuunannut yhden Ikea-keittiön (lastenkokoisen kylläkin), katsonut Yle Areenasta ihanan Tiina-sarjan sekä tehnyt enemmän kävelylenkkejä (ihanaa, kun valoa riittää pidempään!).

Ajatelma1m.jpg

Jos aina tekee samoja asioita, sitä herkästi saattaa urautua. Ehkä ilo ja into tekemisestä häviää, jos aina toistaa samaa? Joskus, kun edes hieman uskaltautuu kokeilemaan uutta tai tekemään yhdessä toisen ihmisen kanssa, saattaa yllättyä ja saada tekemisestä valtavasti iloa itselleen!

Huijasin ehkä hieman edellä, sillä kyllähän minä välillä olen ollut koneella ja tehnyt blogiinkin liittyviä juttuja. Olen saanut ilon kehitellä erästä bloggaamiseen liittyvää ideaa mahtavan tyypin kanssa ja uskon, että meidän aikaansaannoksemme tuottaa iloa myös kenties juuri sinulle! Vielä pienen hetken pidän salaisuuden salassa, mutta viikonloppuna kannattaa olla kuulolla! :)

Mukavaa päivää sinulle, kiva nähdä pitkästä aikaa! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin tai Bloglovin’in kautta. Tervetuloa mukaan! :)

Onnellisten hetkien purnukka

Ei onni synny sellaisen saavuttamisesta,
mitä meillä ei ole,
vaan sen arvostamisesta,
mitä meillä jo on.
– Koenig –

onnellisuuspurkki4onnellisuuspurkki2

Uskon, että onnellisuuden tunne syntyy pienistä tekijöistä. Monesti hyvät hetket vain menevät hetkessä ohi eikä niitä muista myöhemmin. Tulee ehkä olo, että elämä on täynnä ruuhkavuoden kiireitä, uhmakiukkua, pippurista tahtoa ja kiireisiä iltoja. Vaikka oikeasti on paljon pieniä hetkiä, jotka kantavat arkea eteenpäin.

Löysin Ikeasta söpön purnukan, johon keräämme hyviä hetkiä tältä vuodelta. Printattu teksti on siirretty purnukkaan tavallisen pakkausteipin avulla ja löydät siihen tarkemmat ohjeet täältä. Joitain mutkia saattaa tulla matkaan, mutta ehkä näistä vinkeistä on hieman apua?

  • Muste leviää: Tulosta tekstit lasertulostimella! Mustesuihkutulostimen jälki leviää kosteudessa.
  • Paperi ei lähde irti helposti vetämällä: Jos mahdollista, kokeile toista kopiopaperia. Näitä tekstejä tehdessäni totesin, että miehen työpaikallaan printtaaman tekstin paperi ei lähtenyt helposti pois vaan paperi hajosi kahteen kerrokseen. Sen sijaan kotikopiopaperi (joka todennäköisesti on halvimpia kaupasta löytyviä merkkejä :D ) irtosi helposti.
  • Teippi on samea: Odota muutama päivä. Teipin ja purnukan väliin saattaa jäädä kosteutta, mutta se häviää ajan myötä. Voit myös kokeilla varovasti painella teippipintaa kuivaksi ennen kiinnittämistä. (Ylläolevissa kuvissa on väliä viikon verran ja sameus on hävinnyt!)

Jos haluat hyödyntää tekstejäni, voit kopioida ne tästä tai ladata pdf-tiedostona täältä!

onniteksti3Onniteksti2

Myös purnukan kanteen on siirretty lasertulostimella printattu kuva. Ostin käsityömessuilta kuvansiirtoaineen, mutta olen kuullut kynsilakanpoistoaineen toimivan samalla tavalla. Yksinkertaisuudessaan printattu teksti tai kuva asetetaan kohteen päälle (jonka tulee olla huokoista, esim. kartonki, puu, pahvi… siirto ei siis onnistu esimerkiksi lasipinnalle) kuvapuoli alaspäin ja kiinnitetään teipillä reunoista. Siirtoainetta levitetään varovasti pumpulipuikolla kuva-alueen päälle ja hierotaan kuva kiinni pintaan puuveitsellä tai lusikalla.

onnellisuuspurkki5onnellisuuspurkki1

Kynä ja paperilaput pääsivät pakastusrasiaan, jonka tuunasin juuttinarulla uuteen tyyliin. Näin jälkikäteen ajateltuna siihen olisi voinut käyttää myös tyhjenevän margariinipaketin tai vaikka jogurttipurkin. Kuten muuten kuvasta voit huomata, olen antanut vihdoin periksi ja olemme siirtyneet osittain ikivihreisiin huonekasveihin, joiden kuolettaminen on todennäköisesti mahdotonta jopa minulle. ;)

onnellisuuspurkki3

Oli kiva mennä mummun luokse, oli kiva katsoa nappeja. Oli hyvä syödä junassa keksiä. – Kirppu 2,5 v

Mukavaa viikonloppua sinulle! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin tai Bloglovin’in kautta. Tervetuloa mukaan! :)

Kevätbongauspohja lapsille

Maaliskuu, maaliskuu, maaliskuu!

maaliskuukuva3

maaliskuukuva1

Ja lapset, jotka nukkuvat öisin, touhuavat sujuvasti myös keskenään ja tekevät nasevia havaintoja ympäristöstä. Tiedätkö, mitä se tarkoittaa?

Sitä, että vihdoinkin tein kevätbongauspohjan, joka oli tarkoitus tehdä myös sekä viime että toissa keväänä. :D

kevatbongaus.jpg

Kevät on siitä hauska vuodenaika, että lyhyessä ajassa tapahtuu ihan valtavasti muutoksia. Monet niistä saattavat mennä ohikin ja yht’äkkiä sitä huomaa olevansa kesässä. Hetkeen pysähtymisen tunnelmissa ajattelin, että pysähdytään lasten kanssa myös kevään muutoksiin.

Voit täyttää bongauspohjaa lapsen kanssa miten haluat – esimerkiksi värittämällä kuvan, kun hetki on saavutettu, raksittamalla kuvan tai lisäämällä siihen päivämäärän. Tai sitten voit leikata ruudut irti ja liimata tai teipata ne yksitellen värilliselle kartongille. Meillä bongaillaan kevättä laminoitujen irtoruutujen kanssa ja tytöt saavat kiinnittää kuvan taustakartongille, kun kevät on edennyt sopivasti.

Ylläolevan kuvan saa vapaasti kopioida omaan käyttöön tai voit ladata taulukon pdf-tiedostona täältä!

maaliskuukuva2maaliskuukuva4

Lunta ja jäätä on vielä reippaasti, mutta kyllä ilmassa on vahvasti myös kevääntuntua. Kiva! Lisää maaliskuisia kuvia löydät Pienen Linnun MakroTex-valokuvahaasteesta. :)

Oletko muuten huomannut, että tuolla yläreunassa välilehdissä on oma sivunsa otsikolla Lapsille? Sieltä löydät muita kivoja juttuja tehtäväksi yhdessä lapsen kanssa!

Aurinkoista päivää sinulle! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin tai Bloglovin’in kautta. Tervetuloa mukaan! :)

Pysähdytään hetkeen: läsnäoloa liikkuen

Pienen blogihiljaisuuden jälkeen pysähdytään taas!

Aiemmin on ollut harjoitukset paikoillaan ja syödessä, ja tällä kertaa liikutaan! Olen huomannut, että ajattelen sujuvimmin liikkuessa ja esimerkiksi kävellessä vauhti nopeutuu sen mukaan mitä enemmän pohdin asioita. Liikkumiseen liittyy kuitenkin usein surraava ajatustyö tai vähintään keskittyminen musiikkiin – pysähtyminen varsinaiseen liikkumiseen on hyvin harvinaista. Kokeillaanko tällä kertaa keskittyä liikkeeseen itsessään?

tulppaanikuva3

Liikutaan kävellen – voit kävellä sisällä tai ulkona, kumpi sinusta tuntuu paremmalta. Valitse tila tai reitti, jossa sinun ei tarvitse keskittyä törmäämisen varomiseen vaan voit kävellä vapaasti.

Tunnustele askeliasi – missä asennossa jalkasi on astuessasi, mitä tunnet jalan alla, missä asennossa vartalosi on? Tuntuuko jossain arkuutta tai kireyttä? Mikä osa jalkaterästä koskettaa maata?

Voit välillä pysähtyä tai tehdä pieniä painonsiirtoja. Muuttuuko asentosi nyt? Entä tuntuuko maa jalkojesi alla erilaiselta?

tulppaanikuva4tulppaanikuva2

Löydät tämän ja muun materiaalin Pysähdytään hetkeen -välilehdeltä ylävalikosta!

Olen myös suorittanut arvonnan ja huhuilen edelleen voittajaa. Birgitta K. sinulle on lähetetty sähköpostia!

Osallistun näillä kuvilla Mansikkatilan mailla Kukkailotteluun – käyhän kurkkaamassa muidenkin kukkia! Veikkaan, että tulppaaneja löytyy yhdestä jos toisestakin blogista. ;) Ja hei, jos tykkäät tulppaaneista, niin tutustuhan Kukkala-blogiin! Siellä vietetään #tulppaanitorstaita!

Rauhallista viikonloppua sinulle! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin tai Bloglovin’in kautta. Tervetuloa mukaan! :)

Arvonnan voittaja

Hei ja hyvää maaliskuuta! Ja heippa varsinkin sinä, joka olet vasta viime aikoina löytänyt blogiini! Kiva kun olet siellä. :)

Vihdoinkin ehdin paneutua blogiin ja suorittaa arvonnan! Ihan huikeaa, kuinka moni osallistui ja lähti tavoittelemaan virkkauskirjaa – kiitos tasapuolisesti kaikille arvontaan osallistuneille!

tulppaanisommitelma1tulppaaniasetelma4

Katselin tässä blogin fb-tykkäyksiä ja mietiskelin, ettei 500 ole enää niin kauhean kaukana. Aika hurjaa! Puoli tuhatta on niin siisti juttu, että sen täyttyessä arvotaan uudestaan jotain kivaa ja inspiroivaa! Jos siis tunnet oranssimaisen kaverin, vinkkaahan hänelle blogista, niin päästään pian uudestaan arvontatunnelmiin. :)

Sillä välin voidaan fiilistellä tulppaaneja, kevättä ja värejä – olen miettinyt ja kuvaillut paljon juttuja, mutten ole vain saanut aikaiseksi istahtaa koneen äärelle kirjoittamaan niitä valmiiksi. Ehkä viikonloppuna ehdin vetää blogia pois hunningolta. :)

Nyt kuitenkin siirryn katsomaan Presidenttiä ja huhuilen arvonnan onnekasta voittajaa. Onnea Birgitta, sinulla kävi arpaonni! Laitan sinulle hetimmiten sähköpostia!

Arvontavoittaja.jpg

Mukavaa loppuviikkoa sinulle! :)


Voit seurata blogia Facebookin, Blogit.fin tai Bloglovin’in kautta. Tervetuloa mukaan! :)